Yksin

Pelottavaa... aivan yksityiskohtia myöten ihan kuin minun suustani. :o

se uskollinen "ystävä" kääntyy sinua vastaan. se syö sinua pala palalta. ja kyllä, se on mahtava ystävä! mitä hienoimpia valheita se jutteleekaan sinulle ja lupaa ettei koskaan jätä. ettei koskaan tarvitse olla yksin. mutta se pettää. sen tarkoitus on vain tuhota sinut. ja jossain vaiheessa se voittaa. voittaa sinut ja elämän. tulee helvetin pimeää eikä se vanha ystävä enää lohdutakaan vaan raiskaa haavojasi syvämmiksi.

hae apua! aina on paikka mihin soittaa. soita vaikka 112 jos ei muuta ole. ensiapuun, lääkärille, kouluun, vanhemmille, vanhalle ystävälle, kummitädille, kuka tahansa, joka kuuntelisi ja auttaisi. auttaisi hakemaan apua, sillä sitä sinä tarvitset.

ansaitset parempaa kuin bulimian. oikean elämän ja oikeat ystävät. oikean onnellisuuden. anna sille mahdollisuus ja ole rohkea. tee tälle jotain. ainakin voit sanoa yrittäneesi.

kyllä joku kuuntelee.

se on sen arvoista. elämän. kaiken.

tsemppiä.

Viestisi sai melkein kyyneleet silmiini, niin surullinen se oli.

Uskon että yksinäisyys on yksi merkittävimmistä syistä bulimiaan. Bulimia antaa luvan, melkein pakottaa olemaan yksin, sillä häpeä siitä on niin kova, ettei edes halua enää kohdata muita ihmisiä, pelkää että joku huomaa ja tietää, että olet ahminut ja oksentanut. Myös pakonomainen liikunta ahmimisen jälkeen on pakoa yksinäisyydeltä. Ei tarvitse miettiä kavereita, jotka ovat hylänneet tai eivät kuuntele, miettii vain kaloreita joita kuluttaa ja miten niitä on pakko kuluttaa lenkillä. Samoin yksinäisyyttä paikkaa haaveet laihuudesta, mitä kaikkea kivaa voi laihana tehdä ja olla. Olla kaunis ja herättää ihailua, vähintäänkin vastakkainen sukupuoli lähestyy herkemmin, jos ei sitten ystäviä olekaan sen enempää kuin minkä tahansa painoisena.

Itselläni paino on vaihdellut vuosien aikana jonkin verran, kymmenen kiloa pois tai takaisin. Olen onnellisempi laihempana. Laihuutta ihannoidaan nyky-yhteiskunnassa ja on oikeastaan turha sanoa, ettei kukaan välitä minkä painoinen olet. Monet välittävät.

Mutta kyse onkin siitä, että nykyisin ihmiset eivät kuuntele toisiaan tarpeeksi. Ei jakseta kuunnella toisen ongelmia, koska sellainen koetaan liian raskaaksi. Tietenkään jatkuvaa tilitystä ei kukaan jaksa, mutta mielestäni hyvä ystävä "uhrautuu" joskus kuuntelemaan raskaitakin asioita, jos se toista helpottaa jollain tapaa. Nämä asiat voi pyyhkiä mielestään vaikka heti keskustelun jälkeen, kunhan vain tarjoaa toiselle kokemuksen siitä, että hän on saanut jaettua jonkin asian toisen ihmisen kanssa, sillä ei aina ole edes väliä kenen kanssa, kunhan asiat eivät jää sisälle vellomaan.

Kun sisus täyttyy tarpeeksi tunteilla, joita ei saa jakaa, ne on saatava jotenkin pois. Esimerkiksi oksentamalla. Se turruttaa. Ei pidä jättää tietenkään huomioimatta sitä, että syömishäiriöiset, etenkin ahmimishäiriöstä kärsivät ovat usein jonkin sortin kulinaristeja ja ruuasta saatava mielihyvä on ehkä voimakkaampi kuin monilla muilla. Tämä ajaa ehkä "ratkaisemaan" ongelmia syömisen kautta.. Toisillahan ruokahalu menee kokonaan..

tiedän tunteen, siis et toisaalta ei edes halua keskustella kenenkään kanssa kun tuntuu ettei kukaan ymmärrä ja samalla kuitenkin ahdistaa se et kuin yksin on. se on jotenkin niin ristiriitaista et ihan itkettää.

ja just toi ku ei tavallaan ole muuta tekemistä, kun ei jaksa koko ajan esim olla ana et liikkuis koko ajan ym tai lukis tai piirtäis tai kirjottais tms.. se syöminen on jotenkin niin helppoa.. niin houkuttelevaa. mullekkin tulee helvetin usein olo et nyt pitää vain syödä et tekee mieli mussuttaa jotain ja ei sillon ole mitää hyötyä et vedät jotain perhanan porkkanaa ku pakko saada just mahdollisimman rasvasta ja oikeesti ällöttävää sipsei, suklaata, karkkia tms.. Mä kans seurustelen, olen seurustellut jo kauan mut.. ei se tajua. en tiedä. olen varmaan vaan niin tottunut eläää ongelmissa et tavallaa sit jos niitä ei ole niin niitä pitää keksiä. en tiedä.
ja toi on pahin asia mitä voi tehä ku haluu muka et toinen parantuu.. siis toi yksin jättäminen, ei mulla ole mitään tietyn tyylistä suhdetta ruokaan ku olen kultani kanssa mut heti ku olen yksin.. odotan nytkin että pääsisin kotiin ja jääkaapissa on pari suklaapatukkaa ja lattialla sipsipussi, että ne pääsee taas mättää nassuu ja heittää sit sen jälkeen sinne pönttöön.. luojan kiitos asun yksin, en osaisi olla miani kanssa kun en kestä sitten kyllä mitään viikkotolkulla 24/7 yhdessä olemista koska sillon toinen huomaa just sen jos menee oksentaa.. et vaik se toisen seura on kivaa ja sen kaa haluaa olla niin välil vaan tulee se mättämis olo. kuulostaa taas oudolta ja ristiriitaiselta, mut se joka on kans mia, tietää mistä puhun.
ja usko mua, mia on aina ystävä. ne muut vaan pettää, mia ei petä. ja se tekee sen mitä haluat elämässä, ei kukaan muu ystävä auta sua samalla tavalla. ei koskaan.
mulla rupee nytkin oikeen toi olkapää vihloo ku en ole oksentanut mut en voi tässä seurassa mennä puklaa niin jää vissii välii. onneks en ole juonut ku kaks siideriä (lightei) niin ei ole edes paljoa kaloreita kuitenkaan tullut.. silti jotenkin toi vessa houkuttelee..

mia