Miten on?

Kauhajoen joukkomurhan nyt heti vai huomenna ja jatkamme entiseen tapaan, mukisemalla ja voivottamalla?

Vai onko meissä sen verran selkärankaa, että otamme yhteyttä päättäjiin ja vaikuttajiin sekä lähellä että pääkallopaikalla?

Kirjoitetaan protestilistoja, kuten on tapana kun on kyse hömpästä?

Kai sinulla aikuinen ihminen on joku mielipide siitä miten terrorismia vastaan toimitaan. Tapahtui se sitten omassa maassa tai muualla.
22706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

kiinnittää huomiota koulujen terveydenhuoltoon.
Erittäinkin Psyk. puolen palvelut lähelle, että heitä olisi nuoren helppo lähestyä.

Ylipäänsä nuorten terveydenhuoltopalvelut kouluissa on ihan retuperällä.

Toisekseen aselakiin tiukka rajoitus. Noin nuorille ei lupia noin järeisiin aseisiin.
Ainoastaan tarkkuusammuntaan tarkoitettuihin, kerran laukeaviin pyssyihin.

Lisäksi Poliisiin pitäisi perustaa ihan oma yksikkö, joka keskittyisi ihan tähän netissä tapahtuviin asioihin. Siinä rajoittamattomat valtuudet toimia.

Mä en tajua, sillon kun hoitajat lakkoili, niin saatiin poikkeuslaki aikaseksi hyvin äkkiä. Nyt on höylätty uutta aselakia perhana vaikka kuimka kauan, eikä valmista tule.

Kai meidän Suomessa täytyy kysyä Eu:lta lupa, että saadaanks me tiukentaa. Siellä ne sitten perustaa komission, ja pohtii vuoden. Sitten ne päättää että Suomessa perustetaan työryhm-, joka pohtii kuis se tehtäis.

Sitten se lähetetään takas EU:hun ja siellä ne keksii että lähetetääs takasin, tarvii tarkennuksen,....ja sitä rataa
Siis ihan himmeetä touhua, sanon minä.

Äänestä
  • kanssasi.
    Yritän aina kun vain on mahdollista, "sekaantua" nuorten juttuihin.
    Kuuntelen omiani ja heidän ystäviään. Olen utelias kun joku tipahtaa pois joukosta. Kysyn miksi. Miten hän voi? Pelkääkö toiset häntä? Miksi?

    Aseista puheen ollen...niitä ei tarvitse muut kuin metsästäjät.

    Äänestä

  • sanoo_suttura* kirjoitti:

    kanssasi.

    ja kiinostuksesta nuoren asioihin on puute nykyään. Siinä olet oikealla linjalla, kun välität, se ei maksa mitään.

    Kaikenlainen syrjäytyminen, kiusaaminen ja senkaltaiset asiat, niihin pitäisi puuttua heti.

    Äänestä

ihmiset omassa lähiympäristössäsi hyvin? Mitä heille kuuluu, onko joku yksin ja epätoivoinen?
Mielestäni voisimme aloittaa maailmanparantamisen itsestämme ja yrittää toteuttaa meille tärkeitä arvoja omassa lähiympäristössämme. Jos jokainen tekisi niin, maailma olisi taatusti paljon parempi paikka - meille kaikille.

Lainsäädäntö ei auta epätoivoon ja pahaan oloon, siihen tarvitaan ihmisiä ja inhimillisyyttä. On varmaan oikea aika meidän kaikkien miettiä millaiset arvot ovat meille tärkeitä, mitä voimme itse tehdä ja mihin haluamme panostaa yhteiskunnan voimavaroja.

PS: Pitäisiköhän yrittää alkaa herätellä hippiaatetta ilman huumeita ja holtittomuutta?

Äänestä
  • tekstiä. Eikö nämä kumpikin olleet koulukiusattuja, onko kiusaaminen nyt raaempaa,kun tällainen viha koulua ja koulu- taiopiskelijatovereita kohtaan.

    Äänestä

  • on oikeaa kirjoitti:

    tekstiä. Eikö nämä kumpikin olleet koulukiusattuja, onko kiusaaminen nyt raaempaa,kun tällainen viha koulua ja koulu- taiopiskelijatovereita kohtaan.

    kun aikoinaan työkaverini kertoikuinka hänen poikaansa kiusataan toistuvasti koulumatkalla.

    Tämä äiti ratkaisi ongelman ottamalla henkilökohtaisen kontaktin, ja kiusaaminen loppui kuulemma siihen.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    kun aikoinaan työkaverini kertoikuinka hänen poikaansa kiusataan toistuvasti koulumatkalla.

    Tämä äiti ratkaisi ongelman ottamalla henkilökohtaisen kontaktin, ja kiusaaminen loppui kuulemma siihen.

    paras keino, mutta kiusaaminen voi jatkua jättämällä tämä kiusattu yksin, ja se on vaikeampi juttu. Tämä päivän nuoret ovat niin paljon erillaisempia, kun me aikoinaan, että paljonko me ymmärrämme näistä. Tämä on minusta kumma, kun tuo ampuja oli suunnitellut vuosia tekoaan, niin miksi hän surmasi opiskelutoverinsa, opettajanja yritti polttaa koulun, täysi-ikäinen mies.

    Äänestä

  • varmaan kirjoitti:

    häiriöistä kärsivä ihminen, joka olisi kuulunut aktiivisen hoidon piiriin, - ensin sairaalaan, sieltä terapiaan ja sitten asumaan valvotuissa olosuhteissa.

    Kunpa tietäisimme kuinka paljon näitä ihmisiä on ns. hunningolla - vapaalla jalalla.

    Kunnilla ei ole varaa hoitaa heitä kunnolla, - ja valtiomme päättäjät alentavat veroja...:((

    tietokatkos. Tällaisen henkilön ei kuuluisi saada aseenkantolupaa. Aloittaja kehoitti miettimään, mitä jokainen voisi tehdä. Alkoholinkäyttö on lisääntynyt paljon päättäjien vetoomuksista huolimatta. Jos alkoholiveroa korotetaan suomalaiset hakevat juomansa uhmakkaasti ulkomailta. Avioeroja tulee paljon, on silläkin vaikutuksensa. Väkivaltaohjelmien tarjonta on aivan liian suurta. En minä lukkarinrakkautta tunne sisäministeriä, senkummemmin kuin muitakaan päättäjiä kohtaan, mutta eikai se kokonaan päättäjien vikakaan ole, jos joku suunnittelee kaiken ymmärryksen yli menevää tekoa vuosikausia. Nyt kyllä uskon, että ei kahta ilman kolmatta.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    häiriöistä kärsivä ihminen, joka olisi kuulunut aktiivisen hoidon piiriin, - ensin sairaalaan, sieltä terapiaan ja sitten asumaan valvotuissa olosuhteissa.

    Kunpa tietäisimme kuinka paljon näitä ihmisiä on ns. hunningolla - vapaalla jalalla.

    Kunnilla ei ole varaa hoitaa heitä kunnolla, - ja valtiomme päättäjät alentavat veroja...:((

    niihin joita ei voi hoitaa, koska hoidosta ei ole apua. Luonnevika on luonnevika ja on vain yksi luonnevika jota ei voida edes hoitaa.

    Äänestä

No, tarkemmin ajateltuna en ota enempää kantaa. Mitä helv... auttaa mun voivotteluni, tapahtunut on , kamalaa, vaan mitä se auttaa?

Pitäkää kakaroistanne parempaa huolta.

Eikö ne ala meitin lapsenlapsia oleen ton ikäset, eli kyssäri kuuluu MITEN lapsemme ovat lapsensa kasvattaneet????

Joten eipä syyllistetä liikaa meitä mummuja/vaareja.

Tehän ette hyväksy, mitä opetimme , nyt maksatte!
Ihan sama mulle!

Äänestä

ei, on Jokelan tapaus muistissa, on v-99 tapaus ampumaradalla nainen 30v, joka ampui miehiä,haavoitti kahta, on kauheaa tämä jatkumo kauhavalla. Itkettää ei voi mitään.
Aseet pois kaikilta jotka ei niitä työkseen tarvitse, mutta kuka näistä päättää, ei kukaan.
Asioita vetkutellaan, jankutetaan, ja entäs nyt, oppositio huuta tyhjää. Ei meidän politiikot osaa päättää asioita niiden oikealla hetkellä, riidellään vaikka ihmisillä on hätä.
Menee kuulkaas vielä aikaa ennen kuin muutoksia syntyy meidän "ennen niin ihanassa" lintukodossa Suomessa.
Mitä se päättäjiin yhteyden-otto vaikuttaa kun asiat hoidetaan ryhmässä, ei nii mitään.
Onhan nämä nähty ja koettu.
Kuntavaalit tulee ja en äänestä ketään, näin olen päättänyt, ennen olen aina ääneni jollekkin antanut, nyt ei ole niin hyvää lupauksien valehtelijaa kohdalleni sattunut. Eikä tule.

Äänestä
  • Tähän se menee, kun ei tapahdu konkreettisesti mitään, se alkaa veettään.`

    Mut missä on vika, ei se aina noinkaan valitettavasti mene, ellei olisi pyssyä sairas keksisi jonkun muun aseen.

    Kiitetään et internetistä saa apuja jopa pommin tekemiseen, ja kukaan ei muka välitä.

    Kyllä kotona, kaveripiireissä täytyy olla rohkeutta kertoa jos joku kavereista alkaa muuttua, eikä luulla mitään.

    Kouluun laitetaan kaikki, heillä ei ole opetusohjelmassa tälläistä ainetta, tajusitteko sen?

    Miten nykyisin ei olla osattu katsoa opettaa nuoria, no katso BB;tä näet kuinka tyhmiä ovat juurikin rikkaiden perheitten lapset.

    Äänestä

  • Lisbet kirjoitti:

    Tähän se menee, kun ei tapahdu konkreettisesti mitään, se alkaa veettään.`

    Mut missä on vika, ei se aina noinkaan valitettavasti mene, ellei olisi pyssyä sairas keksisi jonkun muun aseen.

    Kiitetään et internetistä saa apuja jopa pommin tekemiseen, ja kukaan ei muka välitä.

    Kyllä kotona, kaveripiireissä täytyy olla rohkeutta kertoa jos joku kavereista alkaa muuttua, eikä luulla mitään.

    Kouluun laitetaan kaikki, heillä ei ole opetusohjelmassa tälläistä ainetta, tajusitteko sen?

    Miten nykyisin ei olla osattu katsoa opettaa nuoria, no katso BB;tä näet kuinka tyhmiä ovat juurikin rikkaiden perheitten lapset.

    Matematiikan ja biologian lisäksi?

    Jos vaikka koulussa opiskeltaisiin konfliktien ratkaisemista käytännössä.

    Äänestä

  • sanoo_suttura* kirjoitti:

    Matematiikan ja biologian lisäksi?

    Jos vaikka koulussa opiskeltaisiin konfliktien ratkaisemista käytännössä.

    kirja jota luin,niin siinä juuri mainittiin se,että kouluissa pitäisi olla myös sellaisia tunteja,missä käsitellään ihmisen tunteita ja ajatusmaailmaa..

    Äänestä

...Blassetian kimppuun antaisi medialle muuta ajateltavaa ja kirjoitettavaa. Niin kauan se märehtii Kauhajoen murhenäytelmää.

Mitä arvelette, kun joku kusipää lehtimies kysyy uhrin lähiomaiselta "No miltä nyt tuntuu?". Me vain teemme työtämme. Ymmärtäkää se.

Äänestä
  • miettimään toista äärimmäisyyttä.

    Onko medialla ja lehtimiehillä liikaa valtaa?

    Äänestä

Demokratia on kaunis aate. Mut ku käytännössä noi päättäjät kuitenki hoitaa hommat joko hyvin tai sit huonosti.

t.friidu

Äänestä

olen sen esille laittanutkin sinne ja tänne, mutta ongelma on, että päättäjät, ne vastuuhenkilöt, pyrkivät unohtamaan tämän niin pian kuin suinkin, ettei jää kummittelemaan seuraaviin vaaleihin.

Äänestä

ns.tunneköyhään perheeseen, missä ei näytetä tunteita eikä kysellä henkilökohtaisia. Eli ei osoiteta mielenkiintoa toisen perheenjäsenen elämää ja ajatuksia kohtaan niin tälläinen ihminen ei ehkä myöhemminkään saa ystävyyssuhteistaan mitään irti. Ystävän kohtaaminen ja läsnäolo ei ehkä tunnu sielussa asti. on niin tottunu lapsuuskodissaan jo henkiseen yksinäisyyteen ja ulkopuolisena oloon. Ja sit jos mielenterveys rupee oikeesti horjumaan niin mitä sitten. Niin monilla on vaikeeta ilman että kukaan ulkopuolinen sitä tietää. Eli miten voi auttaa tällaista? Kauhajoen surman tehneessä oli ollut havaittavissa muutosta persoonassa ja jotain outoa mutta ei nähtävästi tarpeeksi selvään. Eli miten auttaa tässä "hienotunteisten" elää ja anna toistenkin elää"-maan kansalaista jot viiraa vähän vaan ei tarpeeksi?

Äänestä

Et mitä voit kun ei edes Suomen laki toteudu kuten se on tehty turvaan yksityistä suomalaista ihmistä..

Ja näemmä viranhaltijat ovat kovimpia lainrikkojia, kun ymmärtääkseni heidän juuri pitäisi päinvastoin katsoa yksilönetua.

Muistelkaa nyt vaikka Karpon TV-ohjelmia!

Äänestä

yhteiskunnastamme sellainen ettei syrjäytyneitä tule..

Tärkein yhteiskunnan yksikkö on koti, ja siellä perhe.
Kuinka autamme heitä viemään tehtävänsä kunnialla läpi, so. kasvattamaan lapsistaan yhteiskuntakelpoisia yksilöitä?

Antaako yhteiskuntamme siihen mahdollisuuden?

JA - millaiset arvot lapsemme ovat perineet..kotoaan...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Unohdemmako kirjoitti:

Kauhajoen joukkomurhan nyt heti vai huomenna ja jatkamme entiseen tapaan, mukisemalla ja voivottamalla?

Vai onko meissä sen verran selkärankaa, että otamme yhteyttä päättäjiin ja vaikuttajiin sekä lähellä että pääkallopaikalla?

Kirjoitetaan protestilistoja, kuten on tapana kun on kyse hömpästä?

Kai sinulla aikuinen ihminen on joku mielipide siitä miten terrorismia vastaan toimitaan. Tapahtui se sitten omassa maassa tai muualla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu