Syys-usvien maissa,
kuljen pää painuksissa.
Tienoossa väreinä,
pientareet kellastuneet,
vaahterat punastuneet.
Läpi sammalten
askellan arkaillen.
Sisimmässäni miettien;
Miten ovatkaan tunteeni tallautuneet.
Sinun takias myllääntyneet,
kuin pellot mustiksi kyntäytyneet.
Linnut lentävät auroina etelään,
piirtäen nimeäs mennessään.
Tunnen suurta ikävää.
En saa kättäsi koskettaa.
Kolean sään lailla,
on huuleni hymyjä vailla.
Mielessä asuu apeus
kuin sadepilvien tumma harmaus.
kuljen pää painuksissa.
Tienoossa väreinä,
pientareet kellastuneet,
vaahterat punastuneet.
Läpi sammalten
askellan arkaillen.
Sisimmässäni miettien;
Miten ovatkaan tunteeni tallautuneet.
Sinun takias myllääntyneet,
kuin pellot mustiksi kyntäytyneet.
Linnut lentävät auroina etelään,
piirtäen nimeäs mennessään.
Tunnen suurta ikävää.
En saa kättäsi koskettaa.
Kolean sään lailla,
on huuleni hymyjä vailla.
Mielessä asuu apeus
kuin sadepilvien tumma harmaus.
Vastaukset 13
Vanhimmat
juuri niin kuin minäkin nyt tunnen...
kommentistasi ja kaihon tilalle jatkossa iloisia tapaamisia sinulle.
runossasi on syksyn kauneus,
ihmisen ikävä ja kaipaus satuttavasti.
kiitos kommentista :)
Ei ominta itseäni ollenkaan. Laimeaa loppusoinnuttelua, ei oman tunnetilan purkua juurikaan. Samanmoisia olen "tehtaillut" muutamia viime päivinä.Olkoon nyt välillä vaihto-ehtona niille tuskaisemmille teksteille.Hih!
Leppoisaa lauantaita!
Vahvaa tekstiä kuin tunnetta
on syysrunosi,joka kuvastaa
tätä aikaa mielenmaisemilla.
Pidin runostasi,mutta ota kuitenkin
pienikin auringonpilkahdus vastaan,
kun näet sitä edes pikkuisen.
Hyvää Risutarille.
ja kiitos.
Erittäin aurinkoinen viikko takana -sään suhteen.
Eli pilkahduksia on ollut.
Kerronpa sinulle;
Jopa riemunkiljahduksia, ainaisen ikävän seassa.
Kiljahdukset sai aikaan elämäni ensimmäiset itse löytämäni suppilovahverot.
Jo oli aikakin löytää, tähän ikään ehtineen.
Kiva kun kommentoit omintakaisella tyylilläsi.
Säteiden ja sanojen täyttämää lauantaita!
Hei ja vastaankin tähän heti
tämän päivän harmaudesta.
Ei sitä auringoniloa kauan kestänyt,
mutta nauretaan senkin edestä,eiköhän
meillä ole sen verran omaakin varastoa.
Mutta pikkuisen voidaan jättää
pahan päivän varalle.
BRAVOO...Sinulle ja supperoille...mitä
nuorihan tyttö Sinä olet ja maailma
avoinna...-uudelle.
Sanasi käärin silkkinauhoin
mieleni syvyyksiin,jotka vain
Sinulle aukeavat...- jotain iloa
ja lämmintä mieltä täytyy jakaa.
Risulle ei täksi viikonvaihteeksi
risuja tuoda vaan...- Suppilovahveroita
aurinkoisen mielensä kera ja minä
niissä suppiloissa...älä vaan
polta minua kiehuvassa vedessä.
Tulee hän takaisin. Palaa
luokseni. Vaikka tänäin ei
merkit lupaakkaan niin. On
tumma taivas, synkät pilvet.
Mutta hänen tapaistaan on
tullakkin, kun häntä eniten
tarvitsen. Kun kaikki merkit
ovat minua vasten.
Kun seisoisin Kallion
reunalla. Pimeyden yllä.
Kun synkkä tuuli työntää
minua kohti tyhjää.
Silloin hän saapuu niin
kuin sateenkaari. Ja
hän tyynnyttää minut ja
synnyttää uudelleen.
Hän sytyttää kynttilän
tummaan mileeni ja avaa
hämärtyneen sieluni lukon.
Ovi minuuteeni aukeaa.
Minä huudan nautintoa hänen
paluustaan! Itken, niin,
itken iloa hänen luonaan
taas. Rakas!
Rakas itseluottamukseni.
Kiitos runostasi.
Taidokas, koskettava runo
sinulta. Tunnelma säilyi.
Kehityt koko ajan.
kommentista.
Vai kehittynyt. Voisit vaikka perustella.
Itse olisin sitä mieltä, että tässä jo taannutaan.
En tunne millään tasolla sinua,
enkä siten runojasi kuin mitä on
ollut täällä kunnia lukea.
Sitä kautta näen, että olet
kehittynyt koko ajan.
Itse on runojaan aika jäävi
lopulta arvioimaan. Ja arvioissa
tulee oltua liian kriittinen.
Kohteliaisuutena en tarkoittanut
lausumaani, vaan aivan omana
näkemyksenäni.
kiitos näkemyksestäsi :))
ja hyvä lauantai-iltaa.
...ja voimakkaasti etenet runossasi...
Ajankohtaan sopiva oikein hyvä runo.
"peruskauraa" ja jo tuhannesti ennen kirjoitettu. Mut kun sanat on hukassa ei muuta synny.
Kiva kun kommentoit :)))