Mulla oli vuosi sitten itse tuhoisia ajatuksia. Suunnittelin ajavani motarilta autolla täysillä ulos. Tai muualla metsä tiellä täysillä puuta päin. Monesti ajattelin, että lapsilla ja miehellä olisi niin paljon parempi ilman minua. Koskaan en totauttanut ajatusta, vaikka vanhingossa olikin lähellä.
Pieni ihminen ilmoitti tulostaan. Hetken meni paremmin. Sitten puolivuotta sitten ajatukset taas palasivat mieleen. Kuinka helposti pääsisinkään pois jo insuliinia laittaisin hieman liikaa. Voi vielä ottaa parit rauhoittavat viel ennen. Ei olisi miehellä murhetta huonosta vaimosta, uudesta lapsesta.
Täällä kuitenkin ollaan ja lapsikin jo syntynyt ja terve on. Luulin todellakin jo päässeni ajatuksista yli. Viime viikolla kuitenkin hiipi taas ajatus. Vauva oli nukkunut huonosti pari päivää ja itse olin ihan väsy. Oltiin laivalla. Yritin nukuttaa vauvaa. Hän vaan huusi. Mietin miten helpoa olisi kiivetä kannella, sulkea vauva syliini ja hypätä hyisee lähes peili tyyneen mereen. Antaa kylmän kangistaa ja painua pohjaa vauva sylissä. Jättää murheet taakse....
Edelleen itkettää ja pelottaa, mistä nuo ajatukset nousevat. Alan jo pelkäämään omaa päätänikin. Kamalia ajatuksia nousee päästä ja vielä "näen" tilanteet sisälläni. Näen miten vajoan mereen vauva sylissäni, nukahdan kylmyyteen. Näen kuolemani kauniina mielessäni ja mieli pelottaa jo minua
Pieni ihminen ilmoitti tulostaan. Hetken meni paremmin. Sitten puolivuotta sitten ajatukset taas palasivat mieleen. Kuinka helposti pääsisinkään pois jo insuliinia laittaisin hieman liikaa. Voi vielä ottaa parit rauhoittavat viel ennen. Ei olisi miehellä murhetta huonosta vaimosta, uudesta lapsesta.
Täällä kuitenkin ollaan ja lapsikin jo syntynyt ja terve on. Luulin todellakin jo päässeni ajatuksista yli. Viime viikolla kuitenkin hiipi taas ajatus. Vauva oli nukkunut huonosti pari päivää ja itse olin ihan väsy. Oltiin laivalla. Yritin nukuttaa vauvaa. Hän vaan huusi. Mietin miten helpoa olisi kiivetä kannella, sulkea vauva syliini ja hypätä hyisee lähes peili tyyneen mereen. Antaa kylmän kangistaa ja painua pohjaa vauva sylissä. Jättää murheet taakse....
Edelleen itkettää ja pelottaa, mistä nuo ajatukset nousevat. Alan jo pelkäämään omaa päätänikin. Kamalia ajatuksia nousee päästä ja vielä "näen" tilanteet sisälläni. Näen miten vajoan mereen vauva sylissäni, nukahdan kylmyyteen. Näen kuolemani kauniina mielessäni ja mieli pelottaa jo minua
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suosittelen hakemaan ammattiapua. Kyllä sinä tuosta selviät ja löydät taas oman arvosi. Yksin ilman ammattiapua elettynä nuo ajatukset voivat pahentua. Eläähän sinä tahdot ja huolehtia lapsistasi, anna sen voittaa aina nuo ajatukset. Varmasti ymmärrät että perheen elämä ilman sinua ei todellakaan olisi parempaa. Itsemurhaa ja lapsenmurhaa et varmasti tahdo.
Et ole paha ihminen ajatustesi vuoksi. Moni ajattelee tosi pahoja asioita, syyt ovat moninaiset. Ammattiapu yleensä auttaa kun vain jaksaa hakea apua, ottaa apu vastaan ja uskoa parempaan.
Mulla alkoi keskusteltu hoitajan kanssa psykiatrisella osastolla maaliskuussa. Silloin aluksi oli kerran viikossa. Kesällä oli 2 kk tauko ja nyt kerran kk. Tänään olin siellä viimeksi ja psykiatrikin oli paikalla, hoitosuunnitelman tekoa. Ainoo mistä juteltiin oli parisuhde. En ehtinyt edes kertomaan mun pahasta olosta jota tunsin viikko sitten ja miten se edelleen ahdistaa. Pariterapiaa, pariterapiaa... Nyt seuraava aika kk päästä....
Juuri tuo on valitettavan yleinen ongelma että ihmistä ei kuunnella ja ei oteta tarpeeksi laajasti asioita selville. Ei tutustuta ihmiseen syvemmin.
Suosittelen että haet sinnikkäästi juuri sen tyyppistä apua jonka koet sinulle parhaaksi. Kyllä on mahdollista löytää oikeanlaista apua. Ole asiassa rohkea ja avoin, myös vähän "röyhkeä" eli älä tyydy pinnalliseen apuun vaan kerro elämästäsi ja mielipiteesi asioista ja mikä mielestäsi auttaisi sinua parhaiten.
On hyvä keskustella näin internetissäkin ja yleensäkin ihmisten kanssa, mutta suosittelen hakemaan sinnikkäästi ammattiapua.
Älä anna vaikeiden ajatustesi ja tunteidesi hallita elämää, älä mieti niitä liiaksi yksin. Jätä ne omaan arvottomaan arvoonsa ja elä elämää parhaasi mukaan ja anna paremmille asioille kaikki mahdollinen tila. Ymmärrän että ne ahdistavat pelottavat ja vaikuttavat hyvinvointiin, mutta tarkoitan että noiden vaikeiden ajatusten ja tunteiden ei tarvitse hallita elämää. Ne on mahdollista tuntea "hyväksyä" ja rajata omaan arvottomaan arvoonsa. Ne ovat vaikeita, mutta niiden ei tarvitse merkitä ja vaikuttaa sen enempää.
Sinä yksilönä olet nyt kyllä tärkein autettava. En ymmärrä miksi ammattiapua keskitetään parisuhdeterapiaan. Ehkä parisuhteessakin on ongelmia, mutta sinua mielestäni pitäisi yksilönä hyvin laajasti ja syvästi auttaa.
Miten sinä itse koet tuon parisuhteen? Onko suhde osasyy ongelmaan vai vaikeuttavatko nuo vaikeat ajatuksesi ja tunteesi parisuhdetta? Väkisin ei tule parisuhdetta pelastaa sehän vaarantaa kaikkien hyvinvoinnin, mutta älä ihmeessä myöskään hylkää suhteita ihmisiin vain henkilökohtaisten ongelmiesi vuoksi vaan muista aina ihmissuhteden arvo. Tarkoitan että älä jää hyvinvointisi vastaisiin suhteisiin, mutta älä myöskään jättäydy hyvinvointisi vastaisesti yksin.
Suosittelen tutustumaan myös luterilaisen kirkon ja seurakuntien tarjoamaan apuun. Vaikka olen agnostikko, siis en tunnusta enkä kiellä jumalaa, niin mielestäni kirkko ja seurakunnat tarjoavat jopa parempaa apua kuin valtio ja kunnat. Kirkko ja seurakunnat tarjoavat apua niin mielenterveyteen, hengellisiin asioihin kuin ihan käytännön asioihin.
Tärkeintä on että et jää asiassa yksin vaan etsit ja vaadit apua. Eläen koko ajan parhaasi mukaan niin itsesi suhteen kuin lastesi ja miehesi suhteen.
Ainakaan viikkoon en voi nyt enää vastata, mutta en unohda sinua vaikka tämä keskustelu tähän jäisikin.
Hei oletko sinä yrittänyt hakea ammattiapua? Masennus ei aina mene pois itsekseen. Oletko puhunut miehesi kanssa? Minkä ikäinen olet, minkä ikäiset lapset? Mistä itsetuhon ajatukset ja masennus ovat saaneet alkunsa, onko joku tietty tunne mikä masennuksen laukaisee? Asiasta puhumalla tai kirjoittamalla voisi yrittää selvittää asiat ihan sinne ytimeen.
Kuten yllä kirjoitin kävin säännöllisesti juttelemassa, mutta nyt tauon ja lapsen syntymän jälkeen käyn enää kerran kk. Ikää minulla on 30 ja risat. Lapset 4, 3 ja 3kk.
Kivuista kaikki lähti. Jatkuvat osittain jo kroonistuneet kivut jotka eivät mene pois. Aluksi ongelmana oli selkä/lonkka joka saatiin jotenkin korjattua, mutta nyt synnytyksen jälkeen tullut taas takas. Lisäksi nilkkaan sain vamman joka aiheuttaa edelleen kipuja. Kivut ja säryt aiheuttavat huonosti nukkuttuja öitä ja sitä kautta olen koko ajan väsynyt. Toivottomuus, väsymys, kivut laukaisee itsetuhoiset ajatukset. Lääkkeitä ei voi syödä nyt kun imetän joten kivut on vaan kestettävä. Miehen kanssa kun yritän jutella päätyy tilanne riitaan. Ja toisaalta en halua hän huolestuttaa omilla pääongelmilla. Mulla on vaan niin paha olla ja tuntuu että tämä, netti, on ainoa keino millä voin purkaa pahaa oloa. Kertoa synkimmät ajatukset. Itsekin pelkään ja ahdistun omista ajatuksistani. on niin vaikeaa yrittää jaksaa ja olla hyvä äiti.
sama on käyny mielessä kylläkin ilman lasta mutta nyt mamma on aika vahvana mulle kerrankin asiasta ootellaan viiskuukautta