Olen 20 vuotias mies ja minulla on ollut finnejä jo murrosiän alusta lähtien. On ollut pientä finniä ja sitten isoja aika paljon märkää kerääviä finnejä etenkin poskipäissä ja nenässä. Nykyään minulla on kohtalaisesti pieniä punaisia finnejä iholla (jotka näkyvät lähinnä vain läheltä katsottaessa) ja punaisia ihon tasossa olevia arpia. Lisäksi nenäni tuntuu olevan todella herkkä ärsytykselle. Jos nenääni enemmän ärsytän niin se alkaa todella helposti punoittamaan ja siihen tulee muutama finni ja nenä on lähes kauttaaltaan kosketusarka. Usein nenä palautuu normaaliksi parissa päivässä tai viikossa.
En ole finnien takia lääkärissä, koskaan käynyt, koska en ole pitänyt itseäni mitenkään erityisen finnikkäänä, vaikka minulla finnejä kohtalaisesti on. Nyt on alkanut hieman häiritsemään, että finnejä tässäkin iässä vielä kohtalaisesti on ja kun ihoa katsoo läheltä niin se ei näytä todellakaan puhtaalta varsinkaan kun vertaa monen muun omanikäisen ihoon. Varsinkin parranajo ärsyttää leuan finnejä ja tuo niitä ikävästi esille. Eli käytännössä uusia finnejä minulle tulee nykyään aika vähän, mutta tuntuu, että nämä vanhat paikat uusivat eivätkä oikein koskaan häivy täysin. Vedän kuitenkin oman tilanteeni ja aknen (jollaiseksi minä sen määrittelen) välille kohtalaisen suuren eron.
Pesen kasvojani päivittäin suihkun yhteydessä joskus saippualla ja joskus vain vedellä. Jos kasvojeni iho on kuiva niin rasvaan kasvojani kosteuttavalla, mutta vähärasvaisella rasvalla.
Kysymys kuuluukin, että mitä minun tulisi tehdä tämän kanssa. Nykyään syön aika terveellisesti (joskin proteiinipitoisesti kun salia harrastan) ja pyrin juomaan vettä paljon ja syömään vitamiineja ja omega3 rasvahappoja. Olen huomannut näillä olevan jonkinlaista positiivistä vaikutusta.
Ajattelin, että kannattaisiko minun käydä tämän kanssa ihotautilääkärillä. En näe mitään syytä aloittaa mitään sisäisesti nautittavaa aknelääkitystä, koska minusta tilanteeni on kuitenkin sen verran lievä, että uskon tuon aiheuttavan vain pahempia iho-oireita. Sen sijaan olisin hyvin kiinnostunut kokeilemaan jotain hyväksi todettuja kasvojen puhdistus aineita. Itselläni ei vain ole mitään hajua näistä kun en ole 15 vuotiaana tehdyn epäonnistuneen clerasil kokeilun jälkeen mitään tällaisia käyttänyt. Sanottakoon, että tuolloin clerasil ärsytti finnejä vain enemmän, mutta silloin finnitilanteeni oli kyllä huomattavasti pahempi kuin nyt.
Kiitos vastauksista etukäteen. Ja anteeksi jos tekstistä tuli hieman sekava kun kiireessä sen kirjoitin. Pitäisi vielä lenkille ehtiä tälle päivälle. =)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Puhdistus "settejä" löytyy vaikka mitä nykyään. Kannattaisi ehkä mennä suoraan vain apteekkiin ja kysyä mitä suosittelevat. Ihotautilääkärin puoleen kannattaa kääntyä vasta vaikeammisa tapauksissa, sen verran hintava käynti kuitenkin on.