Olin n.8v kun olin äitini kanssa torilla, kun "mustalainen" tuli ennustamaan äidille, äiti ei antanut, mutta nainen tarttui käteeni ja sanoi saavani 2 ihanaa poikaa, sitten hän perääntyi ja pyysi anteeksi, saisin yhden, mutta olisin alkuvaikeuksien jälkeen tosi ylpeä hänestä.
Olen nyt 45v ja poikani on 18v. kaikki asiat ja opiskelut kunnossa. Tein abortin 20v. kun oli bilekausi menossa, enkä ollut ihan varma kumpi kahdesta olisi ollut isä. En edes ajatellut häpeää vain mukavuutta. Noin 2v poikani syntymän jälkeen aloin ajatella "jussiani",( mitä nimeä en olisi antanut hänelle)Hän ei kuulunut menevään elämääni. Aloin laskea mitä "jussi" olisi tehnyt tämän ja tämän ikäisenä. Mitä vanhempi olen ollut, sitä kauheampaa on. Mitä ihmettä olisin menettänyt pitäessäni lapsen. Minulla oli jopa turvaverkko läheisissäni. Ei olisi tarvinnut kieltäytyä usein bileistä. Kun olin valmis perustamaan perheen ja olin raskaana, jätin ilomielin tuon ajan taakseni. Poikani vauva-aika oli ihanaa, ei mitään katumusta, mutta se tuli ja LUJAA se menneisyyden taakka. Kukaan ei ole läheisistäni koskaan tuominnut minua, mutta eniten pitkään aikaan on sattunut niin paljon äitini kommentti, kun juttelimme"jussista" ja tulevasta joulusta, että kyllä hän olisi halunnut ostaa(pienestä kansaneläkkeestä) "jussillekin" pyyhesetin.
Ainoa minkä voin sanoa teille abortin tekijät; Olkaa vahvoja ja vieläkin vahvempia, älkää välittäkö muiden tuomitsemista, teidänhän se täytyy elää sen kanssa. Mutta mieti vielä... se on sitten se lapsuus ja yhteinen elämä ohi jos sen päätät. Kunnioitan kuitenkin aina sinua mitä päätätkin.
Olen nyt 45v ja poikani on 18v. kaikki asiat ja opiskelut kunnossa. Tein abortin 20v. kun oli bilekausi menossa, enkä ollut ihan varma kumpi kahdesta olisi ollut isä. En edes ajatellut häpeää vain mukavuutta. Noin 2v poikani syntymän jälkeen aloin ajatella "jussiani",( mitä nimeä en olisi antanut hänelle)Hän ei kuulunut menevään elämääni. Aloin laskea mitä "jussi" olisi tehnyt tämän ja tämän ikäisenä. Mitä vanhempi olen ollut, sitä kauheampaa on. Mitä ihmettä olisin menettänyt pitäessäni lapsen. Minulla oli jopa turvaverkko läheisissäni. Ei olisi tarvinnut kieltäytyä usein bileistä. Kun olin valmis perustamaan perheen ja olin raskaana, jätin ilomielin tuon ajan taakseni. Poikani vauva-aika oli ihanaa, ei mitään katumusta, mutta se tuli ja LUJAA se menneisyyden taakka. Kukaan ei ole läheisistäni koskaan tuominnut minua, mutta eniten pitkään aikaan on sattunut niin paljon äitini kommentti, kun juttelimme"jussista" ja tulevasta joulusta, että kyllä hän olisi halunnut ostaa(pienestä kansaneläkkeestä) "jussillekin" pyyhesetin.
Ainoa minkä voin sanoa teille abortin tekijät; Olkaa vahvoja ja vieläkin vahvempia, älkää välittäkö muiden tuomitsemista, teidänhän se täytyy elää sen kanssa. Mutta mieti vielä... se on sitten se lapsuus ja yhteinen elämä ohi jos sen päätät. Kunnioitan kuitenkin aina sinua mitä päätätkin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itselläni on menneisyydessä 1 keskeytys takana ja nyt 3 lasta. Kertaakaan en ole haikaillut, että voi voi olisipa jos ja jos. On se kai mielessä käynyt, että hui kauhistus mulla tosiaan voisi olla jo teini-ikäinen muksu... Onneksi ei ole.
Abortti ratkaisuna on sellainen, että tekijän on oltava varma päätöksestään. Jos ne tunteet heräävät on se väärä tie.
Oletko itsekään varma, että lapsesi olisi ollut poika? Minä ainakaan en tiedä kumpi se olisi ollut. En edes muista katsoinko ruudulle ja jos katsoin mitä näin, kun raskaus ennen toimenpidettä varmistettiin ultralla. Ainakaan mitään tunteita se ei herättänyt.
Tänäpäivänä en keskeytystä tekisi, paitsi lapsen terveyden vuoksi. Mutta elämä onkin nyt aivan erilaista kuin silloin.
En todellakaan tiennyt sukupuolesta, mutta tuo ennustus teki minusta myöhemmin ns.Jussin äidin. Laskettu aika oli ja mielsin hänet... myöhemmin siksi pojaksi, mistä mustalainen puhui. Yritimme kaikki nämä vuodet saada toista lasta,ja kolmatta, mutta ei tullut. Nyt aika alkaa olla jo ohi. Itselläni olisi ollut NIIN paljon halua enempääkin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kadun. En ikinä silti tuomitsisi toista ihmistä(naista) abortista, mutta mieti vielä ja kun olet varma, niin voit elää itsesi kanssa aina. Abortti on kuitenkin Suomessa todella turvallinen naiselle. Ei minulla ole mitään ihmeempiä neuvoja antaa kenellekään. Kunhan mietitte asiaa joka kantilta ja olette sinut itsenne kanssa. Kaikkea hyvää teille, mitä ikinä päätättekin!
siis pitikö ennustajan muut puheet paikkansa? Itse en luottaisi ennustajiin. On minulle toki joskus povattu, mutta en ole ottanut kovin vakavasti. Ehkä ei sinunkaan pitäisi.
Tuli kyllä itku kirjoituksiasi lukiessa, koska itse näin parikymppisenä sinkkubilettäjänä päätin kolme kuukautta sitten jättää abortin tekemättä, oli jo paperit valmiina mutta ultraan mennessä olin tehnyt päätökseni ja se ultra vahvisti vielä että elämää olisi sisällä. Nyt raskaus puolessa välissä, kaikki mennyt todella hyvin ja en kadu päätöstäni koska halusin irti jo siitä juhlimisesta ja sekoilusta ja näin se luonto päätti hoitaa asian, antaa mahdollisuuden jatkaa eteenpäin.
En siis tuomitse niitä jotka tekee abortin, koska jokainen tietää itse tehdä oman elämänsä suhteen päätöksiä mutta myös ymmärrän tuon surun jälkeenpäin, toisilla on erilaista tunneherkkyyttä tällaisille asioille, vahvempaa. Ja mielenkiintoista että ensin mustalainen ennusti kahta mutta muutti sen yhdeksi että kyllä minäkin mieltäisin sinun tilanteessa tämän nuoruuden raskauden Jussiksi...
Onneksi sinulle siunaantui vielä edes se yksi poika joka on elämässään pärjännyt, jospa hän tulevaisuudessa antaisi sinulle lapsenlapsia, joista tulee sinulle varmasti niin suuri ilo, voit heille tarjota isoäidin hoivaa ja rakkautta, sitä rakkautta mitä olisi riittänyt muille lapsille annettavaksi. :) Toivottavasti en loukkaa ketään tällä tekstillä, ei ole tarkoitus!
Syksyä kaikille!
Ihana kirjoitus. Olemmekohan samoihin aikoihin olleet klinikalla, minä tein päätöksen samantien kun plussasin ja pidin siitä kiinni koko ajan miettien miksi en vain päätä toisin. Laskettu aika olisi ollut joulukuussa eli olisin jo aika pitkällä mutta sen sijaan suren lastani päivittäin. Olet todella rohkea kun päätit valita elämän. Toivon että itselläni olisi riittänyt usko. Nyt ei oikein tunnu usko riittävän mihinkään. Silloin en ajattelut että sisälläni on elämää. Nyt ajattelen että lapsi voisi selvitä hengissä vaikka syntyisikin nyt jo. Vaikka raskauteni keskeytettiin tuolloin 6vkon paikkeilla se on sisimmässäni kuitenkin jatkunut. Raskaus todella muutti minut.
Edelleen olen sitä mieltä että aborttiin täytyy olla oikeus mutta toivon ettei sitä kukaan joutuisi tekemään.
Sinun tilannekin vielä niin tuore ettei ihme jos on paljon surua.. :/ Oletko käynyt tai silloin jutellut hoitajan tms. kanssa kun teit päätöksen? Tarjottiinko sinulle sellaista mahdollisuutta? Minulle silloin kun hain niitä papereita, tarjottiin terveysaseman psykiatrisen hoitajan apua selvittää itselleen aborttia ja siitä tulevia tunteita(varmaan siksi tämä kun ollut minulla masennus tuossa viime vuoden puolella). Siitä voisi olla apua käsitellä sinun tätä suruasi, eri asia se kyllä on käydä ammatti-ihmisen luona kuin puhua ystäville vaikka ystävät kyllä kuuntelee varmasti... Tai murehtia yksin,se on viimeinen virhe että jää yksin taakan alle.
Toivon sinulle paljon voimia ja toivottavasti saat vielä jostain uskoa ja toivoa eteenpäin, antaisin omasta jos näin ajatuksella voisi siirtää!!
Cerina ei kirjoittanut tätä ed.viestiä vaan CerinaLLE oli tarkoitus laittaa se viesti, tuli vahingossa nimimerkiksi, minulla ei ollut siis omaa nimimerkkiä :) Terveisin se joka ei tehnytkään aborttia.
Heippa,
ei tarjottu muuta kun paheksuvia katseita, ehkäisyvalistusta ja kaksi kertaa kysyttiin oletko nyt varma. Ei edes, vaikka ennen aborttia kysyin voisinko saada rauhottavia kun en ollut pariin päivään saanut unta ollenkaan ja stressasin toimenpidettä todella paljon. Mietin silloin ja mietin edelleenkin että siinä jätettiin ihminen täysin yksin, minulla ei ollut edes saattajaa matkassa tai klinikalla ketään. Ainut milloin edes näin hlökuntaa oli kun sain lääkkeet, ja kun menin ilmoittamaan hoitajalle että 2 tuntia on kulunut ja vuoto on alkanut saanko lähteä kotiin... Hoitohlökunnalla tuntui todella olevan "mitäs hankit itsesi tähän tilanteeseen" -asenne eikä missään ole tarjottu apua enkä oikein tiedä mistä sitä etsiäkään.
Ristiriitaisinta on se että edelleen pidän sitä oikeana ratkaisuna, ainoastaan sitä että jouduin sen tekemään kadun. Siis että siihen tilanteeseen alunperin jouduinkaan. Itse abortti tuntuu joltain mitä tein ja mitä en kadu, raskaus taas joltain mitä minulle tapahtui ja mitä kadun syvästi. Vaikea selittää..
Kiitoksia kuitenkin lämpimistä sanoistasi, odotin tälle palstalle tyypillisiä "mitäs murhasit lapses ihan oikein että tuntuu paskalta" -vastauksia. Tuntuu hyvältä tietää että joku jossakin voisi ymmärtää ja ymmärtääkin näitä tunteita ja sitä painoa jonka sydämessäni kannan.
mutta näköjään sitä pitäisi oma-aloitteisesti pyytää. Ja siihen voi olla suurikin henkinen kynnys. Henkilökuntaa kyllä koulutetaan näitä tilanteita varten, mutta aina ei tuntosarvet toimi niin kuin pitäisi. Olen pahoillani puolestasi.
minulle tarjottu. Olen päälle nelikymppinen, kolmen lapsen äiti, ja ehkäisyn petettyä jouduin siihen kaikista hirveimpään tilanteeseen, joka naista voi kohdata. Nuorimmainen on 2-vuotias, ja kaikki vauvahommat vielä tuoreessa muistissa. Jouduin jonkinlaiseen shokkiin tehtyäni positiivisen testin, enkä sen jälkeen enää kyennyt ajattelemaan selkeästi. Itkin päivät pitkät, ja alkuraskauden tuttu väsymys ja nuorimmainen veivät voimat. Mieskään ei osannut auttaa, sekin meni jotenkin lukkoon tuossa tilanteessa. Kävin terveyskeskuksessa, ja lääkäri kirjoitti lähetteen iän perusteella raskaudenkeskeytykseen, mutta mitään keskusteluapua ei missään, myöskään keskussairaalassa toimenpiteestä päätettäessä tarjottu. Kaikki tapahtui hirveän nopeasti, ja minusta tuntui kuin olisin ollut joku tahdoton olio, joka teki vain mitä hoitohenkilökunta sanoi. Toimenpiteen jälkeen tuli kauhea olo, ja hirveä syyllisyys, ja sen jälkeen olenkin syyttänyt itseäni joka päivä tapahtuneesta. Voi olla, että ajan kuluessa voin hyväksyä paniikkiratkaisuni, sillä onhan minulla jo ikää ja lapsia, jotka tarvitsevat vielä paljon huomiota ja hoivaa. Silti kadun tekoani varmasti elämäni loppuun saakka, ja toivoisin, että raskauden keskeyttämistä harkitseville naisille olisi tarjolla keskusteluapua, mieluummin vielä sellaisilta, jotka ovat itse kokeneet asian. Olipa abortti naiselle jossain tilanteessa ainoa ratkaisu, tai kahdesta huonosta vaihtoehdosta se toinen, niin sen läpikäyminen ei ole mielestäni mikään helppo juttu. Tsemppiä Cerina ja muut!
Itken täyttä päätä nyt lukiessasi juttuasi.....
No niin. Olen tosi iloinen puolestasi. Abortti ei ole herkkiä varten. Eli jos jos tunnet olevasi ehdottoman varma, niin tee se mutta jos et kestä elämänikäistä tuskaa, älä tee sitä. Tämä ei sit koske sua TEKSTIÄ. Ihanaa odotusta, kyllä se paikka maailmasta löytyy teillle IHAN helposti. Laittaisin tähän vielä sydämiä, mutta en osaa.
Taas juuri mietti että jos olisin tehnyt abortin, olisin ihan rikki, varmaan lääkitys päällä ja terapiassa, ehkä jo kertaalleen yrittänyt päättää päiväni..
Abortti tosiaan on iso asia naisen elämässä ja syö henkisiä voimavaroja mutta joskus on myös parempi päätös tehdä keskeytys, elämäntilanteen/iän tms takia ja ei siitä pitäisi syyllisyyttä ainakaan tuntea, siksi halaus minulta kaikille teille jotka avautuneet tässä keskustelussa.
Henkinen jälkihoito voisi terveydenhuollossa kyllä olla parempi, koska onhan toimenpide niin raju sinällään ja tullut ilmi näistä teksteistä että moni on ollut ihan yksin tehdessään päätöstä ja jäänyt ikäänkuin kesken abortti käsittelemättä jotta pääsisi eteenpäin.
Mutta pääsee edes tänne kertomaan ja se on jo iso askel minusta että voitte tänne avautua tuntemuksista. Voimia teille kaikille näiden asioiden kanssa kamppaileville!
Ikävästi kyllä mennyt hoitohenkilökunnan käyttäytymisen kannalta kun juuri olisi edes sitä läsnäoloa tarvinnut ja vaikka juttuseuraa :(
Ja kuitenkin hyvä ettet kadu sinänsä aborttia, mutta kuten tuonne toiseen kohtaan kirjoitin niin toiselle vaan voi olla parempi vaihtoehto elämäntilanteen/iän tms. kannalta keskeyttää raskaus.
Terveydenhuollon kautta luulisi saavan apua eteenpäin tai miten auttavaan puhelimeen soitto? Minulla varmaan aiempi diagnoosi masennuksesta sitten vaikutti että tarjottiin sitä juttu ym. henkistä tukea...
Meitä varmasti löytyy jotka edes jotain ymmärtää tuskastasi ja kokee tälläkin hetkellä samanlaista tuskaa sydämessään, halaus sinulle ja koeta ottaa päivä kerrallaan.