karviaisen lisääminen

huvimaja

Tietääkö kukaan voiko karviaista lisätä siemenistä. Pensaiden alla on pieniä alkuja vaikka kuinka paljon mutta tuleeko niistä emon kaltaisia vai ovatko kuten omenat joista ei tiedä mitä on tulossa. Olen muutamaa tainta kasvattanut mutta ovat vielä niin pieniä etteivät ole kukkineet.

9

6775

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei ammattilainen

      Itse olen siirtänyt alkuja ja ovat olleet alkuperäisen kaltaisia. Mutta voihan olla, että kaikilla lajeilla ei näin käy. Tosin ne taitavat levitä siemenistäkin, koska olen huomannut, että mökilläni on niitä ilmestynyt jostain, ilmeisesti lintujen mukana. Kuten viinimarjatkin ovat levinneet.

    • mattiv

      Olet oikeassa. Siementaimet voivat olla millaisia tahansa. Useimmiten ne ovat huonompia kuin emokasvit, mutta tietysti joskus voi käydä paremminkin.

      Emon kaltaisia klooneja saat helposti taivuttamalla oksan keskikohdan maahan, jolloin siihen muodostuu juuria. Pistokkaat ovat toinen mahdollisuus.

      • huvimaja

        Kiitos kommenteista. Taivukkaita olen käyttänyt onnistuneesti useita kertoja mutta ajattelin olla "laiska" sillä näitä siemenestä tulleita pikkutaimia on valehtelematta satoja. Täytyypä vain antaa talteen otettujen antaa kasvaa edelleen. Parikymmentä laitoin tänäkin kesänä kasvamaan sivummalle. Katsotaan mitä niistä tulee.


      • aidanne
        huvimaja kirjoitti:

        Kiitos kommenteista. Taivukkaita olen käyttänyt onnistuneesti useita kertoja mutta ajattelin olla "laiska" sillä näitä siemenestä tulleita pikkutaimia on valehtelematta satoja. Täytyypä vain antaa talteen otettujen antaa kasvaa edelleen. Parikymmentä laitoin tänäkin kesänä kasvamaan sivummalle. Katsotaan mitä niistä tulee.

        Löysin metsästä kasan karviaisen taimia ja istutin ne pihapenkereen reunaan. Ne tuottavat punaisia ihan hyviä marjoja ja samalla muodostavat aidanteen.


    • kaisamuori

      Taita karviaispensaan oksa maata vasten ja laita
      multaa päälle,mullan alle jäävään oksaan alkaa kas
      vaa juuriversoja.Katkaset vaan juurtuneen oksan ja
      uusi pensaan alku on siinä.Istutat sen sopivaan
      paikkaan ja kun on päässyt kasvun alkuun,alat "lat
      voa" sitä,näin alkaa kasvaa haaroja.Samoin voi li-
      sätä viinimarjapensaita.Vie kuitenkin aikansa en-
      nen kun saat satoa tuottavan pensaan-puutarhamyy-
      mälästä saat ruukkutaimia,joita voi istuttaa pit-
      kin kesää ja satoa alkaa tulla nopeammin.

      • huvimaja

        Kiitos neuvostasi, mutta en tarvitse oksapistokkaita. Olisin vain halunnut tietää mitä teen niille parille sadalle pensaan alulle jotka ovat kasvimaallani. Jos niistä ei tule emonsa kaltaisia ne kitketään, päinvastaisessa tapauksessa kaikki sukulaiset ja tuttavat saavat karviaispensaan halusivat tai eivät :)


    • Anonyymi

      Juuri söin lintujen tuomasta siemenstä kasvaneen karviaisen herkullisia marjoja. Ovat vaalean punertavia ja tosi miedon makean makeita. Ihania suoraan sanoen ja isoja.
      Voi olla että seimen on naapurista täällä omakotitaloalueella kaupungissa.

    • Anonyymi

      Itselläni pari pensasta. Marjoja tuli hyvin, mutta kaiken kattaa aikamoiset hämähäkin verkot:(
      Inhoan kyseisiä otuksia, mutta jotenkin ne marjat pitäisi saada pois. Voi olla naurettava juttu, mutta tällaiselle lukkikammoiselle painajainen.

      Samoin nuo otukset ovat peittäneet kaikki pelapuut kukkalaatikoissa. Ei taida olla konsteja välttää moista?

      Miten en muista lapsuudenkodistani moista ongelmaa...

    • Anonyymi00009

      Karviainen on yksi helpommista marjapensaista lisätä pistokkaista. Heinä-elokuussa parinkymmenen sentin pätkä, lehdistä jätetään vain pari. Ne hiekkaan. Jo loppukesästä niihin saattaa tulla uutta kasvua. Lähes kaikki juurtuvat. Marjat ovat juuri samaa lajiketta kuin äitipensas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      3153
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1101
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      903
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      54
      884
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      819
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      48
      709
    7. Mitä tapahtuu jos joskus edes kohdataan?

      😊
      Ikävä
      58
      685
    8. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      682
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      636
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      624
    Aihe