Minä sairastin keskivaikeaa masennusta suunnilleen noin viitisen vuotta.Tuohon aikaan sisältyi työttömyyttä, sain lapsen, tuli avio-ero, eron jälkeen isoja pettymyksiä ihmissuhderintamalla ym paskaa jotka kaikki yhdessä laukaisi masennuksen. Oli aika jolloin en kunnolla pystynyt huolehtimaan edes lapsestani... Mitään kun en jaksanut. En siivota, pitää kodista huolta. Yöunet oli sellaista tuntia paria yössä. Mietin jopa itseni tappamista, terapiassa tunnistettiin kaikki masennuksen merkit ja oireet. Jouduin hirveään lääkerumbaan. Näitä ns.uuden polven lääkkeitä eli ssri-lääkkeitä testattiin varmaan kymmentä erilaista. Jokainen niistä teki vaan helvetin huonon olon eikä nuppi toiminut pätkääkään. Itsetuhoiset ajatukset sen kun lisääntyivät. Psykiatri tuli siihen tulokseen, että kokeillaan vielä näitä "vanhan kansan" lääkkeitä. Että niillä saadaan joskus erinomaisia tuloksia. Usko ja luottamus kaikkiin lääkkeisiin kun oli mennyttä niin ajattelin ettei tämäkään auta. Toisin kuitenkin kävi. Trisyklinen lääke nimeltä Surmontil kaivoi mut ylös. Yhden kuukauden käytön jälkeen olo on aivan mahtava. Annosta nostettiin pikkuhiljaa.Nyt menee 150 mg iltaisin. Nukun kyseisellä lääkkeellä täydet 10 tunnin yöunet, herään aamulla pirteänä ja jaksan vaikka mitä. En olis ikinä uskonut että mä vielä nousen sieltä paskasta ylös. Toivo oli oikeesti jo mennyttä. Nyt olen aloittanut työn. Sain vakituisen työpaikan ja muutenkin suhtaudun tulevaisuuteen toiveikkain mielin. Nyt jo kiinnostaa alkaa tutustua muihin ihmisiin. Myös vastakkaiseen sukupuoleen mitä ei pahimpina masennuskausina jaksanu aatellakaan...
Hyväksyy kaikki asiat sellaisena kuin ne on lannistumatta pienistä vastoinkäymisistä. Ja ennen kaikkea olen nyt sinut itseni kanssa.
Huono itsetuntokin on nousemaan päin hiljalleen.
Halusin kertoa tarinani muille masentuneille että vaikka kauhea sairaus onkin, niin sen voi voittaa. Toivotan kaikille hauskaa syksyn jatkoa!
Hyväksyy kaikki asiat sellaisena kuin ne on lannistumatta pienistä vastoinkäymisistä. Ja ennen kaikkea olen nyt sinut itseni kanssa.
Huono itsetuntokin on nousemaan päin hiljalleen.
Halusin kertoa tarinani muille masentuneille että vaikka kauhea sairaus onkin, niin sen voi voittaa. Toivotan kaikille hauskaa syksyn jatkoa!
Vastaukset 2
Vanhimmat
... mutta minä lopetin kokonaan lääkkeiden käytön ja lääkärissä juoksemisen. Itse "hoidin" itseni kuntoon. Olen eläkkeellä "toistaiseksi" - käytännössä jo niin pitkään, ettei varmaan kukaan tule kyselemään, aionko vielä palata työelämään.
Olen mielestäni henkisesti ja fyysisesti niin kunnossa, kuin vai ihminen voi olla. Minulla ei ole myöskään kiirettä tai stressiä elämässäni.
En vaihtaisi rauhallista elämääni kiireiseen oravanpyörään suuremman palkkatulon takia. Toisaalta en ole vakuuttunut, jaksaisinko tehdä täyttä työpäivää, millään alalla.
Kotona olen ajoittain hyvinkin aktiivinen ja luova. Ehkä en vain sovellu "kahdeksasta neljään"- elämään, vaan teen juttuja omilla ehdoillani ja resursseillani.
En myöskään rasita teveydenhuoltojärjestelmää. ;-)
itte oon kokeillu kans kaikki maholliset pillerit.mirtatsapiini toi kamalan ahdistuksen,lopetin senkin.Olen itsekin ajatellut,että trisykliset voisivat auttaa,mutta ei niitä mulle anneta ku mulla on itsetuhosuutta ja lääkäri pelkää et ottasin nitä yliannostuksen.