Onko kaikki kalanaiset

Kokenut kalanasen kanssa

Ovatko kaikki kalanaiset pettäjiä.
Ihastuu herkästi,elää unelmissa hetken uuden löydön kanssa ja pettää tämän kanssa puolisoa.Salaa sen taitavasti ja kieltää kaiken vaikka sivusuhteen toinenosapuoli viedessä kertoo mitä tapahtui.
Kertoo lopuksi ettei tiedä syytä kuinka noin kävi,kehoittaa puolisoaan tarkkailemaan ettei käviai näin.
Kuitankin vähänajanpäästä taas ruusunpunaisten lasien takaa löytyy uusi ihastus.
Onko tyypillistä kalanaisten käytöstä.

19

4083

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • latfisk

      itse en ole ikinä pettänyt... ainakaan vielä! Ehkä sitten joskus petän? Tai sitten en! Olen lähes 40-vuotias, joten elämää on eletty ihan rehellisenä toista osapuolta kohtaan kauan.

      • yksi kalanainen

        Olen 29-vuotias kalanainen. Muutaman kerran olen ollut pidemmässä suhteessa, ikinä en ole pettänyt enkä ajatellut sellaista tehdä jatkossakaan. Joten vastaukseni on, eivät kaikki kalanaiset ole tuollaisia. :)


    • *KalatN*

      En ole ikinä pettänyt miestäni, enkä petä, miehet sen sijaan pettävät. Olen ollut kaksi kertaa naimisissa ja avioliitot ovat loppuneet siihen kun mies on ollut uskoton. Toistamiseen. Rakastan seksiä, läheisyyttä ja kaikkea siihen liittyvää ja en kuitenkaan koe että syy pettämiseen olisi minun.
      Kalanainen tarvitsee paljon hellyyttää ja huomiota - mutta eikähän me kaikki tarvitsemme sitä?
      Myönnän että katson , ainakin välillä ruusunpunaisten rillien läpi. Minä nyt vain olen sellainen.

    • mennyt on mennyttä

      kun lapset lensivät pesästä äitini koki tyhjyyttä, oli todellinen kodin hengetär. haki lämpöä ja läheisyyttä koska isäni oli kylmä, ei ikinä halannut yms. He erosivat, mutta ovat ystäviä silti. Äiti pitää huolta isästäni vieläkin.

    • Kokemusta on

      Olin kalanaisen kanssa aviossa,se oli ensihuuman jälkeen yhtä helvettiä.
      Petti ja vehtasi jatkuvasti,aina löytyi uusi ihastus.Kiertoonhan se meni.
      Ei ole näyttäneet myöhemmätkään suhteet kestäneen,on tainnut sama peli jatkua.

      • latfisk

        Olen pian 40-v, enkä ole ikinä VIELÄ pettänyt. Vaikka vielä oli isolla... tuskin petänkään. Tosin elämästä ei tiedä.

        En tunne niin horoskooppien syntyjä syviä, mutta uskoisin että kalat ovat aika tunnehörhöjä... tuskin mitään pettäjiä? Ehkä liikaa ripustautuvia ja hellyyttä haluavia...


    • natuusmuukel

      olen pettänyt, ja niin on monet muut mun kalaystävistä. ihastun nopeasti, mutta unohdan vielä nopeammin. ei ole helppo olla kala..

    • kalanaiskala

      Ei nyt ihan yleisesti pettureiksi voi sanoo... Tietty petturikalojakin varmasti on, koska meillä on kiva kyky ihastua todella nopeesti ja olla nopeita liikkeissämme mitä tulee vastakkaiseen sukupuoleen. Itse petin yhden kerran nuorempana (vähän niinkun kostoksi kun senaikainen poikaystävni vain nöyryytti minua ja ei itse ollut hetkeen minusta kiinnostunut) Mutta muuten olen kyllä ollut 110% uskollinen. Jos en ole tyytyväinen suhteessa, jätän, en petä.

    • kalanainen.

      Me kalat olemme viettelijöitä, ujoja ta rohkeita saamme lopulta sen kenet hauluamme.
      emme liikauta edes eväämme.
      sitten, kun tylsistymme, äijä lentää nurkkaan.

      • just, just

        näin se on! mulla on sivusuhteita aina! Rakasta miestäni mutta haluan olla myös ihastunut:)


    • ..Kalainen..

      Ennen olin juuri tällainen, mutta sitten kun tapasin elämäni miehen, joka vaan oli niin täydellinen, niin en ikinä edes voinut kuvitella ajattelevani jotain toista! Harmi vaan, että juttu menikin sitten lopulta toisin päin tässä suhteessa :( Ja edelleen koitan tästä ihmisestä päästä yli ja rakastan häntä, vaikka hän loukkasin niin pahasti monta kertaa ja oli patologinen valehtelija. En voi edes kuvitella tekeväni jonkun muun kanssa jotain, koska hän oli esim. seksissä maailman paras, siis en ikinä tiennyt edes että sellaista voi olla!

      • Kauriskin

        niin hyvä etten tiennyt sellaista olevankaan..


    • kalatyttönen

      itsessäni olen se huomannut. Olen jo 2 kertaa pettäny mutten vieläkään kertonut. Vaikka toinen niistä levitti juttua kivasti niin sain kaikki puolelleni. Ja kumpikin on semmoisia miehiä ketä olen aina halulunnut.

      • surströmming

        toivottavasti saat maistaa omaa lääkettäsi pian


    • sshshs

      olen 29 vuotias kalanainen ja useita suhteita takana..pisin 4 vuotta..2kertaa olen ollut oikeasti rakastunut..molemmat skorpionimiehiä..toisen kanssa olen edelleen.pakko myöntää että olen pettänyt useampaa kumppania..mutta jos todella rakastan ja olen onnellinen en edes näe muita miehiä.ihastun helposti mutta rakastun ani harvoin.ainoastaan skorpparimiehet ovat saaneet kunnolla koukkuun:)

    • latour

      Kyllähän kalanainen on 24 h eroottisessa tilassa, mutta että kalanainen noin paha, hmm. sun pitää päättää, oletko jättänyt tulisen kalanaisesi liian vähälle huomiolle ja esileikeille.

      Sieltä se lähtee. Huomio ja hemmottelu ja silloin sä oot ykkönen.

    • makrill

      kalat nainen ,kaksinaamainen, manipuloiva itsekeskeinenn teeskenteliä

    • en ole koskaan pettänyt.! olet todella avoin ja jos muka joskus jotain tapahtuisi niin kertoisin heti miehelleni...en pysty valehdella..

      en edes kato muita miehiä kun olen suhteessa..

    • lonkero34

      Ei elämä ole niin mustavalkoista! Olen itsekin kalat ja en pettäisi jos kaikki olisi hyvin suhteessa. Jossain vain en ole kovin kai tyytyväinen. Minua ei huomioida romanttisesti tarpeeksi. ei lahjoja tai kukkia koskaan. Joululahjakin hyvin tylsä. Sitten vain ajauduin sivuraiteille..jossa romantiikkaa ja hellyyttä riittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      523
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      52
      462
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe