ei tarvitse ikkunalle vaan ihan siihen eteesi pöydälle. Katsele hiljaisuudessa sen rauhoittavasti lepattavaa liekkiä ja mieti miksi, miksi näin kävi. Ei ole oikein syyttää ketään toista tässä tilanteessa, ei ampujaa eikä vanhempia. Syyllisiä olemme kaikki sinä, minä ja kaikki muut. Olemme itse luoneet tämän kovan maailman ja koko ajan rynnimme itsekukin kyynär tekniikalla eteenpäin. Kaikki se mitä ei voi rahalla mitata olemme heittäneet hukkaan ja raha on tullut jokaisen jumalaksi niin sinun kuin minunkin. Hellyys, aikaa toiselle , kuuntelun taito, läsmäolo vaikka vain hiljaa, rakkauden näyttäminen toiselle, mihin nämä ovat unohtuneet. Nostakaanne katseemme huomiseen ja luvataan kaikki muuttua ennenkuin tuhoamme koko ihmiskunnan. Ketään en voi syyttää, sääli ja tuska on vain rinnassa. Miksi pitää meidän herätä vasta silloin kun monta kaunista kukkaa on lakastunut. Kantakaamme vastuu luomastamme maailmasta ilman että olisimme syyttäjiä toisia kohtaan. Voimia kaikille ja luvataan muuttua.
Sytytä
kynttilä tänä iltana
2226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen mielestäni kovettanut kuoreni kovaksi,tai maailma on sen tahtomattani tehnyt,mutta nyt tuo kuori on paperia,olemme todellakin luoneet maailman jossa ihmisillä ei ole hyvä olla,nyt en tiedä mitä tehdä,olen äimän käkenä ku meillä päin sanottiin. Surullista tuo.. .terv.Pappa 55.v.
Jo toinen "onnettomuus" lyhyellä aikaa ja suru on meidän kaikkien yhteinen. Tukekaamme toinen toisiamme.