Moi!
Oikeestaan en tiedä miks tänne kirjotan mutta tällänen olis ongelma:
Oon seurustellut mun miehen kanssa vuoden (tunnettu ollaan jo yli kolme) ja nyt kävi niin että tulin raskaaksi. Se oli mulle yllätys ihan yhtä paljon kun miehellekkin eikä oltu juurikaan puhuttu lasten hankkimisesta. Oli varmaan aika itsekästä sanoa suoraan että abortti on vaihtoehto jota mä en edes harkitse (kaveri valitsi sen vaihtoehdon aikanaan ja katuu vieläkin)
Tein raskaustestin yhtenä yönä kun oltiin tultu miehen kanssa kaupungilta mun lua. Se oli positiivinen. En uskaltanut heti miehelle kertoa asiasta ja mun yö meni valvoessa ja itkiessä mä en todellakaan tiennyt mitä tekisin ja musta tuntu että oon eksyksissä. Kerroin asiasta itkien parhaalle ystävälleni ja hän saikin asian tuntumaan jokseenkin paremmalta ja aloin siis miettiä itseäni äitinä. Sitten kerroinkin jo asiasta myös miehelle. Hänen reagtionsa oli paljon rauhallisempi kuin olisi voinut kuvitella mutta hän kuitenkin sanoi ettei halua vielä lapsia. Teinkö väärin kun en keskeyttänyt raskautta? Nyt olen 14viikolla.
Tunnen taas olevani eksyksissä. Lapsen isä on alkanut kai hyväksyä asian (tai siltä se toisinaan tuntuu) minun perheeni tietää asiasta hänen ei ja minun on vaikea olla heidän kanssaan tekemisissä kun joudun salaamaan asian. Mies ei vaan saa kerrottua...ja olen sitä mieltä ettei se ole minun tehtäväni. Toisaalta on väärin jos he saavat kuulla sen joltain aivan ulkopuoliselta. Toinen ongelma on miehen juominen. No, kai se on jokseenkin normaalia että nuorena viikonloput menee osittain kännäten mutta silti se on huolestuttavaa. Mitä tekisin?
Oikeestaan en tiedä miks tänne kirjotan mutta tällänen olis ongelma:
Oon seurustellut mun miehen kanssa vuoden (tunnettu ollaan jo yli kolme) ja nyt kävi niin että tulin raskaaksi. Se oli mulle yllätys ihan yhtä paljon kun miehellekkin eikä oltu juurikaan puhuttu lasten hankkimisesta. Oli varmaan aika itsekästä sanoa suoraan että abortti on vaihtoehto jota mä en edes harkitse (kaveri valitsi sen vaihtoehdon aikanaan ja katuu vieläkin)
Tein raskaustestin yhtenä yönä kun oltiin tultu miehen kanssa kaupungilta mun lua. Se oli positiivinen. En uskaltanut heti miehelle kertoa asiasta ja mun yö meni valvoessa ja itkiessä mä en todellakaan tiennyt mitä tekisin ja musta tuntu että oon eksyksissä. Kerroin asiasta itkien parhaalle ystävälleni ja hän saikin asian tuntumaan jokseenkin paremmalta ja aloin siis miettiä itseäni äitinä. Sitten kerroinkin jo asiasta myös miehelle. Hänen reagtionsa oli paljon rauhallisempi kuin olisi voinut kuvitella mutta hän kuitenkin sanoi ettei halua vielä lapsia. Teinkö väärin kun en keskeyttänyt raskautta? Nyt olen 14viikolla.
Tunnen taas olevani eksyksissä. Lapsen isä on alkanut kai hyväksyä asian (tai siltä se toisinaan tuntuu) minun perheeni tietää asiasta hänen ei ja minun on vaikea olla heidän kanssaan tekemisissä kun joudun salaamaan asian. Mies ei vaan saa kerrottua...ja olen sitä mieltä ettei se ole minun tehtäväni. Toisaalta on väärin jos he saavat kuulla sen joltain aivan ulkopuoliselta. Toinen ongelma on miehen juominen. No, kai se on jokseenkin normaalia että nuorena viikonloput menee osittain kännäten mutta silti se on huolestuttavaa. Mitä tekisin?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toinen ongelma on miehen juominen. No, kai se on jokseenkin normaalia että nuorena viikonloput menee osittain kännäten mutta silti se on huolestuttavaa.
-- Vastaan tai kommentoin vain tuota, koska muuhun en osaa neuvoa antaa - paitsi tietysti että jos teet lapsen, vastuu lapsesta on ensisijaisesti sinulla (koska isä ei ole innokas?) ja se vastuu kestää 20 vuotta ja on paljon rankempi kuin äkkiseltään luulisi -etenkin yh:na. Ja jos teet abortin, sen surun kannat sinä yksin.. päätös on siis vain sinun.
Mutta tuo viikonloppukännääminen.
Mies siis kännäilee kavereiden kanssa joka viikonloppu? Määrä vaihtelee, joskus enemmän, joskus vähemmän?
Ei kuulosta hyvältä. Se voi toki hiipua ajan myötä, vähentyä, loppua kokonaan, jäädä vain nuoruuden jutuksi.
Mutta jos ja kun sen päättyminen, vastuuseen ja isyyteen astuminen tapahtuu ikään kuin vasten omaa tahtoa ja omaa suunnitelmaa, se ei onnistu.
Kaverilla on vielä nuoruus kesken.
Vastuuttomuus suhteessa lapseen ja isyyteen voi näkyä pienillä tavoilla: vastuu arjesta ja lapsesta jää sinulle.
Kirjoitan kokemuksesta.
Me tosin teimme lapset "yhteisesti" , käytännössä minä halusin lapsia ja mies ei laittanut vastaan, mutta ilmoitti sitten kyllä kun lapset jo maailmassa olivat, ettei hän heitä ollut halunnut, minä ne olin halunnut.
Ja sillä tavalla hän koko ajan toimikin: kaverit ja meneminen oli tärkeämpää kuin minä, lapset, me perheenä yhdessä.
Kunnon miehenä hän ei kapakoissa kännäillyt mutta tissutteli kotona. Sekin on raivostuttavaa. Ja mikä määrä rahaa valui kurkusta alas, muutenkin niukka oli talous!!
no niin... eli aborttiahan mä en tällä hetkellä enää sais ellei joko mun, lapsen tai molempien terveys olis kyseessä. Tiedän että lapsen kasvattamisessa on iso vastuu ja tiedän senkin ettei elämä lapsen ja taloudellisten ongelmien kanssa ole helppoa mutta mä uskon kuitenkin selviäväni paremmin siitä kuin syyllisyydestä minkä abortti aiheuttaa. Abortin kanssa todellakin olisin yksin toisin on lapsen laita mulla on vanhemmat (tai no äiti ja sen mies) ja sen lisäks parhaat kaverit kyllä tukena.
Otit kantaa mun miehen juomiseen... no se todellakin ärsyttää suuresti että se tulee niiltä kännireissuiltaan ympäripäissään mun lua. Mä en hyväksy sen juomista, mut en tiedä miten siihen vois saada edes vähän stoppia...ja pelkäämpä että se on aika mahdoton tehtävä. Teen sille kuitenkin selväksi että mun kotona ei viinaa oteta eikä lapsen nähden sitten kun se aika tulee. Lapsen ei todellakaan ole hyvä kasvaa sellasessa kodissa missä viina virtaa ja sen mäkin ymmärrän vaikka nuori olenkin.
hei!
Onneksi olkoon.
Minusta tuli äiti puoli vuotta sitten. Odotusaika meni joten kuten, ja välillä oli epäilyjä siitä, onko mieheni valmis vauvaan, olenko itse jne. Mutta kun tuo tulokas syntyi, niin kaikki huolet ja murheet olivat kuin pois pyyhittyjä. näin käy varmasti myös teillä.
toisaalta, jos miehesi ei vauvaa halua, ja sinä haluat, niin pärjäät hienosti myös ilman häntä. Kun vauva syntyy, niin uskomattomalta kuin tämä kuulostaakin, rakkautesi lapseen on tuhatkertainen verrattuna rakkauteesi mieheen. Älä anna negatiivisten tunteiden hallita odotusaikaasi vaan nauti sisällä kasvavasta pienestä ihmeestä. Kun saat tuon viattoman vauvan syliisi ensimmäistä kertaa, niin kaikki epäilysi haihtuvat.siihen asti voit vain keskittyä olemaan positiivinen ja unohtaa kaikki murheet.rakkaus lapseen tulee myös miehellesi, vaikka nyt hän ei osaa vielä asiaa konkreettisesti ajatella. Anna hänelle aikaa, mutta voit jättää vauvalehtiä ja alan artikkeleita kuin huomaamatta pöydille lojumaan, jotta hän voi niihin tutustua rauhassa yksinään.
onnelista jatkoa!
Vähän turhalta tuntuu tuollainen uskottelu että kaikki järjestyy. Aina ei järjesty niin että mies vain raitistuu lapsen syntyessä. Lapsen isän pitäisi käsittää vastuunsa jo raskausaikana, mutta aina ei näin käy. Meidän kohdallamme järki mieheni päähän löytyi vasta lapsen ollessa yli8kk vanha ja me olimme muuttaneet eroon. Silloin vasta tuli juomiselle loppu. Toivottavasti alkup. kirjoittajalla menee paremmin ja mies ottaa asian omakseen, mutta siis aina se ei mene niin uskomattoman ihanasti kuin teillä on mennyt.
Haluan toivottaa onnea päätöksellesi pitää lapsi. Miehesi alkoholin käyttö tuntuu kyllä huolestuttavalta, oletteko keskustelleet asiasta?
Suora keskustelu asioista voisi olla paikallaan, epävarmuudessa oleminen ei ole mukavaa, tärkeintä kai olisi tietää kuinka valmis miehesi on isäksi ja mitä hän on valmis tekemään(vähentämään mahdollisesti alkoholin käyttöä), rehellisyys olisi tärkeää, että tietäisit lähtökohdat.
Tunnut hyvin järkevältä nuorelta naiselta, enkä epäile yhtään ettetkö lapsen kanssa pärjäisi, mutta onko sinulla loppujen lopuksi mies rinnallasi vai oletko yksinhuoltaja?? Päätös on vain sinun.
Muista myös että lapsi on sinulle jo nyt läsnä, asuuhan hän kohdussasi, miehellesi ajatus voi tuntua vielä hyvin epätodelliselta, ja isäksi kypsyminen alkaa monesti lapsen synnyttyä.
Joten älä menetä toivoasi, kaikki voi kääntyä vielä parhain päin, varaudu kuitenkin kaikkeen.
Paljon onnea ja menestystä sinulle!
Olet päättänyt pitää lapsen. Sinun on nyt pidettävä hänet ainakin siihen asti, että hän syntyy. Jos alkaa näyttämään siltä, ettet pystykään vastaanottamaan vauvaa, voit tehdä jonkun lapsettoman pariskunnan ikionnelliseksi lahjoittamalla lapsesi adoptoitavaksi.
Olen ajatellut sellastakin ratkasua, mutta toisaalta sekään ei tunnu kauhean hyvältä. Mulla kun on tainnut äidin rakkaus syttyä jo nyt ja haluan todella oman lapsen vaikka vaikeaa tulee varmaan ainakin alkuun olemaan...Uskon kuitenkin selviäväni vaikka sitten joutuisin lapseni yksin kasvattamaan.