Onko kukaan

tästä terapiasta on saatu hyviä tuloksia masennuksen hoitamisessa? Helpotusta voi saada jo 8-10 käyntikerran avulla. Suosittelen kokeilemaan, koska masennuksesta voi päästä eroon, myös ilman lääkkeitä, mutta ei ilman terapiaa ehkä..

http://en.wikipedia.org/wiki/Cognitive_behavioral_therapy
4384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En ymmärrä englantia, millaista terpiaa tuo sitten on?

Äänestä

Eikös tuota käytetä ihan yleisesti täälläkin, siihen erikoistuneet psykiatrit? Yks masentunu ystäväni kävi vuosia sitten ja kyllä se jotain autto. Itellä ei kokemusta.

Äänestä

Juuri tuossa terapiassa olen. Tähän mennessä olen käynyt noin kaksikymmentä kertaa, mutta tämä on vasta alkulämmittelyä. Saa nähdä, milloin etenemme seuraavaan vaiheeseen. Kyllä se auttaa, mutta kun lähtee aivan pohjalta, kestää kauan ennen kuin pääsee "vuoren huipulle". Kun lähtee puolivälistä "vuorta", on matka perille paljon lyhyempi. Minulla masennus on dissosiaatiohäiriön oire ja dissosiaatiohäiriö vaati pitkällisen hoidon. Siihen ei riitä saamieni tietojen mukaan kelan kolme vuotta. Masennusta on monenlaista, lyhyt- ja pitkäkestoista, lievää ja vaikeaa, kertaluontoista ja toistuvaa, psykottista ja ilman psykoottisia oireita. Varmaan ensimmäiseen masennukseen voi tuollainen lyhyt hoito auttaa, mutta kroonikot vaativat pitkäaikaisempaa terapiaa. Ajattelen, että minua lääke kannattelee niin, että kestän terapian ja pysyn elämässä kiinni sen avulla. En uskalla olla ilman lääkettä tällä hetkellä enkä tiedä, milloin sellainen aika edes on tulossa.

Äänestä
  • että kaikki eivät lyhytterapialla pärjää. Mutta toiset pääsevät hyvän terapeutin kanssa loistaviin tuloksiin jo pienellä käyntimäärällä.

    Tuossa linkissä kerrottiin siitä, että masennusta aiheuttavat erilaiset ajattelun vääristymät ja negatiivisuus, eikä niistä oikein yksin taistelemalla pääse eroon. Terapeutin kanssa työstetään ongelmakohtia ja tehdään itselle näkyväksi se oma negatiivisuus ja pyritään muuttamaan sitä negatiivisuuden kehää.

    Toivoa kuitenkin on! Kannattaa käyttää aikaa terapeutin etsimiseen. En tiedä, mutta minusta itsestäni tuntuu että miksi ei voisi kokeilla juuri jotain lyhytterapiaa omakustanteisesti jos ei julkisen kautta pääse. Se masennuksessa rämpiminen on niin kuluttavaa, että jos vain joku keino on että siitä voisi ylös päästä niin onhan se kokeilemisen arvoinen.

    Lääke toimii kyllä hyvänä apuna, koska monille elämä on niin tuskaista ilman ja terapiastakaan ei saata tulla mitään, jos ei ole sellaisessa tilassa että pystyy asioita työstämään. Masennuksesta irtipääsemisessä kun olisi olennaista se itse tehty työ, ei terapeutti yksin voi ihmistä muuttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tajunnut että kirjoitti:

tästä terapiasta on saatu hyviä tuloksia masennuksen hoitamisessa? Helpotusta voi saada jo 8-10 käyntikerran avulla. Suosittelen kokeilemaan, koska masennuksesta voi päästä eroon, myös ilman lääkkeitä, mutta ei ilman terapiaa ehkä..

http://en.wikipedia.org/wiki/Cognitive_behavioral_therapy

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu