Minua on pitkään ihmetyttänyt Salon teatterin touhu. Ensiksi tuo järjetön summa rahaa lippupalvelulle, jonka teatteri pystyi vaivoin maksamaan.
Eikä siinä kaikki. Olen useasti ollut teatteriin yhteydessä, mutta kyseinen henkilö on kuin seinä.
Tuntuu, että Salon teatterissa on sisäpiiri, joka ei ota mukaansa ulkopuolisia. Ulospäin annetaan kuva mukavasta teatterista,mutta...
Uusille yrittäjille ei anneta mitään mahdollisuuksia.
Eikä siinä kaikki. Olen useasti ollut teatteriin yhteydessä, mutta kyseinen henkilö on kuin seinä.
Tuntuu, että Salon teatterissa on sisäpiiri, joka ei ota mukaansa ulkopuolisia. Ulospäin annetaan kuva mukavasta teatterista,mutta...
Uusille yrittäjille ei anneta mitään mahdollisuuksia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisi mielenkiintoista kuulla että miten perustelet väitteesi? Asioista jotakin tietävänä tuossa väitteessäsi ei ole mitään perää. "saivat vaivoin maksetuksi", siis todellakin vaivaa nähtiin ja sitä nähdään yhä edelleen. Kaikki mahdollinen ja mahdoton on tehty velan maksamiseksi. Vaikka velka on nyt maksettu, silti se varjostaa kaikkea toimintaa teatterissa koska rahaa on todella niukasti. Teatterin väki päinvastoin osoitti minusta yhteishenkeä ja sitä, miten paljon he halusivat tästä ylitse etteivät lähteneet muulle tielle kuin lisäämällä ohjelmistoa ja tekemään taidetta pikkurahalla lainan ottamisen sijaan.
Kuka on mielestäsi henkilö nimeltä Teatteri? "olen ollut yhteydessä teatteriin mutta kyseinen henkilö on kuin seinä". Teatteri ei ole henkilö vaan yhdistys. Yhdistyksellä on yksi työntekijä joka vastaa arjen pyörittämisestä. Uusia toimijoita kaivataan koko ajan ja heitä on myös haettu, esim. netti sivulla on asiasta ilmoitus. Yleensä ihmiset, jotka ovat ilmoittaneet halustansa tulla mukaan haluavat näyttelemään. Näytelmiin näyttelijät valitsevat ohjaajat, joten se ei ole yhdistyksestä kiinni. Muihin tehtäviin ei tunkua ole ollut, kahvioon, lipunmyyntiin, lavasterakentajaksi, siivoojaksi...tämä on vapaaehtoistoimintaa, johon sinäkin olet tervetullut!
Salon teatterissa on olemassa sisäpiiri, joka koostuu teatterin jäsenistä.Heitä on tällä hetkellä noin 150.
"ei mitään mahdollisuuksia"on todella perusteeton väite. Jos koet että olet tullut syrjityksi tässä asiassa, ottanet yhteyttä esim. Salon teatterin hallitukseen.
Kiitos!
Kirjoittajat unohtuivat mainita.Tarvitseeko kyseinen teatteri kirjoittajia??? Tarkoitan kiinteää kirjoittajaa, joka kirjoittaisi teatterille säännöllisesti.
Kannattaa kysyä sieltä teatterista! Voi olla että kiinnostaa
Mielestäni on hyvä, että keskustellaan. Ehkä joskus on paikallaan pesän tuuletus. Välillä on pakko tehdä tilit selviksi.