Hei,
Kysyisin teiltä yhtä juttuu. Onko tämä kehityskulku käynyt jollekin teistä? Olen nyt 25-vuotias nainen.Sairastuin ensi kertaa syömishäiriöön 14-15 vuotiaana, anoreksiaan, olen 160 cm ja painoin vähän yli 30 kg. Jouduin hoitoon, kun taju lähti ja minua pakkoruokittiin sairaalassa. Paraneminen lähti tuosta järkytyksestä, mutta vuosi pari myöhemmin sairastuin bulimiaan: aina ruoka mielessä paastoa ja ahmimista ja itseinhoa. Painoni pysyi kutakuinkin terveen lukemissa.
Tätä kierrettä jatkui monta vuotta. Nyt vähän
yli pari kybäsenä tuli seinä vastaan, kun lakkasin
välittämästä ja ajattelin ettei tässä mitään ja
annoin vaan mennä, sairastuin bediin. Ahmin ja
ahmin, laihdutan ja laihdutan, mutten oksenna.
Nyt painoni 160 cm ja 85 kg. Itseinho valtava.
Tänä aamuna päätin etten enää ahmi, en toisaalta
halua syödäkkään enää ja haluaisin näyttää kaikille "normaaleille" joilla on aina jotain sanottavaa toisten ulkonäöstä että haistakaa paskat tällä tavalla. Mitä teen, en tiedä enää
en enää ahmi, mutta pelkäänkin että anoreksiaan
taas päädyn tai kaulailemaan salaa vessanpönttöä.
Mitä teen, mistä apua? (terapiassa on käyny,
muttei lähetettä syömishäiriöpoliklinikalle. En oo enää hoitosuhteessa ja fluoksetiinikuurit vedetty, eikä ollut apua mulle, joten tässäkö se mun elämä nyt sitten oli?) Blaah.
Kysyisin teiltä yhtä juttuu. Onko tämä kehityskulku käynyt jollekin teistä? Olen nyt 25-vuotias nainen.Sairastuin ensi kertaa syömishäiriöön 14-15 vuotiaana, anoreksiaan, olen 160 cm ja painoin vähän yli 30 kg. Jouduin hoitoon, kun taju lähti ja minua pakkoruokittiin sairaalassa. Paraneminen lähti tuosta järkytyksestä, mutta vuosi pari myöhemmin sairastuin bulimiaan: aina ruoka mielessä paastoa ja ahmimista ja itseinhoa. Painoni pysyi kutakuinkin terveen lukemissa.
Tätä kierrettä jatkui monta vuotta. Nyt vähän
yli pari kybäsenä tuli seinä vastaan, kun lakkasin
välittämästä ja ajattelin ettei tässä mitään ja
annoin vaan mennä, sairastuin bediin. Ahmin ja
ahmin, laihdutan ja laihdutan, mutten oksenna.
Nyt painoni 160 cm ja 85 kg. Itseinho valtava.
Tänä aamuna päätin etten enää ahmi, en toisaalta
halua syödäkkään enää ja haluaisin näyttää kaikille "normaaleille" joilla on aina jotain sanottavaa toisten ulkonäöstä että haistakaa paskat tällä tavalla. Mitä teen, en tiedä enää
en enää ahmi, mutta pelkäänkin että anoreksiaan
taas päädyn tai kaulailemaan salaa vessanpönttöä.
Mitä teen, mistä apua? (terapiassa on käyny,
muttei lähetettä syömishäiriöpoliklinikalle. En oo enää hoitosuhteessa ja fluoksetiinikuurit vedetty, eikä ollut apua mulle, joten tässäkö se mun elämä nyt sitten oli?) Blaah.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Toivoa on aina. Itse olen kärsinyt bulimiasta murkkuiästä asti ja nyt olen jo yli 40! Edelleenkin tulee välillä ahmimiskohtauksia ja sitt työnnän sormet kurkkuun. Olen ajatellut ett kaiketi näin on sitt koko loppuelämän. Olen 163 ja painan 65. Eli en kovin pulskassa kunnossa mutta ainainen itseinho seurana. Taplaan kuitenkin päivästä toiseen ja yritän etsiä niitä positiivisa asioita elämässäni. Olen vain huomannut, että aina kun tulee jotain vastóinkäymisiä elämässä niin yritän hakea syömisestä lohtua. Sen takia pidän aina huolen että kotoa on hedelmiä, porkkanoita yms. etten ahmisia muuta. Kakkuja, karkkeja yms. en uskalla pitää ns. vierasvarana ollenkaan, koska jos tulee paha tilanne vedän ne omaan huiviin. Tämä voi kuulostaa huvittavalta, että tällasella vanhalla kurpalla ei ole sen vertaa itsekuria ett jättäis herkut kaappiin, mutta ...
Toivotan sinulle jaksamista ja jos haluat laita sähköpostia. Et ole yksin ongelmasi kanssa. Meitä samaassa veneessä olijoita on paljon. Liian paljon! Ehkä me olemme liian ankaria itsellemme!! Pärjäile!!!! Muista AINA ON TOIVOA!!!!Yritä päästä johonkin vertaisryhmään tai ota ainakin yhteyttä paikkakuntasi terveyskeskukseen ja asiantuntijaan!!!
hei no hope! olen 21-vuotias tyttö, olen ollut syömishäiriöinen koko ikäni tavalla tai toisella. nuorempana, 17-vuotiaana sairastuin ortoreksiaan joka kummittelee edelleen, vuorotellen bedin kanssa. ruoka hallitsee elämääni. välillä olen urheilullinen ja niin "terve" että, välillä sorruttuani syön syön syön vain koko ajan. olen aina ääripäässä. seuranani on myös masennus, en tiedä kumpi oli ensin, syömishäiriö vai masennus.. olen 166/165 eli ns. normaalipainoinen, mutta koen tämän silti todella suurena ongelmana. jos haluat vaihtaa ajatuksia jne, laita mailia: [email protected] ...älä säikähdä mailiosoitetta, tein sen 13-vuotiaana enkä ole jaksanut vaihtaa sitä :D
Mä sairastuin 12 vuotiaana anoreksiaan ja olin si 13 vuotiaana puolenvuoden sairaala kierteessä klinikalta suljetulle ja klinikalle ja avolle ja sitä rataa. Paino mulla oli tuolloin sama ku sul tasan 160/30.Sit tuli ahmiminen kuvioon. Paino nousi hurjaa vauhtia. Enimmillään se oli about 65. Sit aloin taas liikkua. Liikunta oli ehdottomasti mulle se juttu mikä anto mulle uuden elämän alun. Adrenaliini ja endorfiini tasojen nousu hiki liikunnassa vaan tuo tasapinoisemman ja paremman olon.Pyrin syömään säännöllisesti ja elämään niin kuin eläisin jos olisin tyytyväinen vartalooni. Tuntui paljon luotevammalta välttää sokeri ja rasva kaloripommeja kun ajatteli et on jo siinä painossa missä halusin olla ja sitä piti vaan yllä pitää terveellisillä kohtuullisilla elämän tavoilla. Ahmisiskohtaukseen vaikka kasviksia ja 3,5 prossasta kermaviili dippiä,Kevyt jugurtista(40kcal/100g,ingman) saa tosi hyvää ku siihe lisää vähä 4-7 prossasta ruokakermaa.Jos tekee lihakeiton ni sitä voi vetää vaik kaks kattilaa kalorimäärien nousematta pilviin(lihakeitto 30kcal/100g)riippuu tietty miten tekee. Keitot on muutenki helppo tehä kevyiks ja hyviks. Paino tippu vähä niinku ittestää ku ei liikaa stressanu et pitäs laihduttaa. Nyt olen 20v.ja olen tolleen saanu painon tippuu 46 kg.