Onko muitakin omaisia jotka tuntevat itsensä avuttomiksi, kun omainen sairastaa skitsofreniaa.
Minun veljelläni on tämä todettu noin 10 vuotta sitten. Hän on nyt sellaisessa hoidossa että hän käy neljä kertaa viikossa n.neljä tuntia kerrallaan sellaisessa päivätoiminassa.
Jotenkin itselleni on tullut tunne ettei se riitä ja sen takia tässä nyt kyselenkin. Mitä apua omainen voi saada siihen et olis kova halu auttaa mutta ei oikein tiedä mistä edes osais kysellä.
Onko sellaisia paikkoja joissa skitsofrenikko ja hänen omaiset voivat tavata toisiaan ja kertoa kokemuksistaan. Olen itse täältä Oulun lähimaastosta.
Minun veljelläni on tämä todettu noin 10 vuotta sitten. Hän on nyt sellaisessa hoidossa että hän käy neljä kertaa viikossa n.neljä tuntia kerrallaan sellaisessa päivätoiminassa.
Jotenkin itselleni on tullut tunne ettei se riitä ja sen takia tässä nyt kyselenkin. Mitä apua omainen voi saada siihen et olis kova halu auttaa mutta ei oikein tiedä mistä edes osais kysellä.
Onko sellaisia paikkoja joissa skitsofrenikko ja hänen omaiset voivat tavata toisiaan ja kertoa kokemuksistaan. Olen itse täältä Oulun lähimaastosta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
että tautia olisi eli ei kannata lääkäreitä aina uskoa. diagnoosi tulee kaikille jotka syystä tai toisesta lääkärille viedään ja ei sinne paljoa vapaaehtoisesti mennäkään.
ensin pitää selvittää viemisen syy (todellinen/valhe) ja sitten vasta miettiä onko tautia.
joissain tapauksissa se on, esim. huumeet ja psyykenlääkkeet voi aiheuttaa pysyvänkin tilan pitkään käytettyinä, mutta aika harvinainen tauti se on.
jos siellä päivätoiminnassa on oikeesti talo täynnä hulluja, ei se oikein varmaan auta, kun siinähän alkaa vähitellen käyttäytyyn kuten muitten esimerkki näyttää.
parempi voisi olla kunnossa olevien joukossa, työväenopistossa tms. mutta ne taitaa olla julmetun kalliita.
Olen myös sitä mieltä,että ainakaan sairaitten kanssa seurustelu ei paranna kenenkään vointia.Enemmänkin olisi hyvä ottaa oppia terveistä työtätekevistä ihmisistä.Siis, yksinkertaisesti ihan vaan oppia.Katsomalla, aha´toi tekee noin,ja toi tekee noin,ja hokata vielä,että sehän on ihan järkevää!Sitten pohtimalla,että voisinkohan minäkin jne.jne.
Vanha sanonta:"seura tekee kaltaisekseen" ,pitää melko hyvin paikkansa.
On hienoa, että on sellaiseakin ihmisiä, jotka jaksavat olla ns. sairaiden ihmisten seurassa ja tukena. Ja auttaa heitä. Olen itse sairastanut skitson ja olen tällä hetkellä selvillä vesillä, olen itse saanut tukea paljon lähipiiriltä mutta kaverit tahtoivat jäädä kun sairaus oli pahimmillaan tai kaverit unohtivat, mutta nyt kun olen selviytynyt niin kaverit ovat tulleet takaisin. Monesti on niin, että he pelkäävät tavallaan taudin ja mieli-alan tarttuvan heihinkin ja siksi monesti jättävät avuntarvitsijan yksikseen vaikka silloin tavallaan pitäisi tukea sairasta. Mutta pitää aina muistaa se, että itsestäkin täytyy huolta pitää eikä vain elää sen sairaan ehdoilla. Työtoimintaa varmasti Oulun läänissäkin on tarjolla ja vertaistukea. Tsemp piä teille molemmille ja toivotaan, että sairaus ei vie kokonaan vaan pikku hiljalleen paranee, se kestää, ja vie vuosia mutta siitäkin voi selvitä ja yksi hieno terapia muoto voi olla se, että ainakin yrittää olla kaikessa mukana ja tuo työtoiminta on juuri sitä, että unohtaa ainakin vähäksi aikaa itsensä ympärillä olemisen. Toivossa kannattaa aina elää, sitä ei koskaan kannata heittää hukkaan ja kannattaa myös kokeilla eri vaihtoehto-hoitoja.
Hei
Minun veljeni on vielä pahemmassa tilanteessa. Näemme että hän kärsii, mutta kun ei suostu hoitoon eikä lääkkeisiin. Kuulee jatkuvasti ääniä ja tottakai niistä hermostuu. Ja kun hermostuu ettei missään saa olla rauhassa, suuttuu ja siten meillä on esim lattialla olevan jääkaapin ovi potkittu kuhmuroille, eteisen väliovi rikki, taulu seinältä tuhannen pirskaleina ja seinässä kauhea lommo. Mutta kun uskoo että joku valtiovalta kiusaa häntä ja ettei lääkärit mitään tiedä eikä pysty häntä auttamaan. Olen yrittänyt puhua että mentäisiin suurempaan kaupunkiin lääkärille yhdessä. Mutta ei. Tahtoisi auttaa kun näkee hänen tuskaisen olon, mutta kun ei suostu uskomaan minkään lääkärin / lääkkeen auttavan. Pitääkö tässä vain odottaa katastrofia? Voimia sinulle
Silloin kun veljeni sairastui niin otin itse selvää mistä siihen tilanteeseen apua sais. Veljeni oli myös sitä mieltä ettei hänessä mitään vikaa ole eikä hänen tarvi mennä minnekkään lääkäriin. En oikein tarkkaan muista kaikkea miten saimme hänet lopulta suostumaan hoitoon lähtöön. Otin yhteyttä psykiatriseen osastoon ja sieltä osasivat neuvoa miten edetä.
Veljeni oli alkuun psykiatrisella osastolla muutaman viikon ja sen jäkeen kotona. Hänellä on psyykelääkkeet,mutta aina välillä hänellä unehtui niiden syönti. Sen aina huomas siitä kun itsekseen puhuminen lisäänty ja ärtymys muita läheisiä kohtaan myös.Kun tilanne muuttui niin että hän alkoi uhkailemaan fyysisellä väkivallalla niin saimme hänet siinä tilanteessa vietyä sinne osastolle.
En tiedä vaikuttiko se et hän silloin alkuun pari kertaa kävi siellä psykiatrisella osastolla niin että hän on sen jälkeen ainakin sitä varonut että on nyt monta vuotta tullut toimeen niiden lääkkeiden kans kohtalaisesti. Sehän on kumminkin tällaista ylös alas menoa kokoajan.
Lähinnä siksi itse tässä kyselin samanlaisia kokemuksia eli kaikki harrastukset, ystävät ja työ ovat jääneet pois ja kun sen ajattelee omalle kohdalle niin masentuishan sitä itsekkin siinä tilanteessa. Toisaalta en osaa sanoa miten veljeni tilanteen näkee riittääkö hänelle se mitä hänellä nyt on???
Päivä kerrallaan eteenpäin nauttien hyvistä hetkistä ja samalla oppien jotain uutta joka päivä elämän pienistä asioista.
T.Henna
kyllä nämä tilanteet, koska olen myös kokenut vastaavaa. Ei skitsofreenikoilla psykoosissa ole sairaudentuntoa, mutta sitten jos ja kun on saatu hoitoon ja lääkitykselle, alkaa vähitellen valjeta totuus. Niin pitkälle on kuitenkin joissakin tapauksissa vaikea päästä. On aika vaikea neuvoa, koska luultavasti yhteiskunta ei ole hoitanut tätä asiaa malllikelpoisesti. Mielestäni pitäisi sairaalahoidon jälkeen päästä toipumiskotiin, jossa tarvittaessa olisi apu ja jotakin terapeuttista toimintaa.
Oulussa varmaan löydät tietoa ja muutenkin tukea opastusta Hyvän Mielen Talosta.. kannattaa ottaa yhteyttä sinne, niin voivat auttaa monenlaisessa asiassa. Löytyy myös netistä jotain.
Äidilläni on skitsofrenia. Kaikkein vaikeinta siinä on se, ettei hän itse ymmärrä sairastavansa sitä vaikka on psykiatrillakin käynyt.
Myös minun lähiomaiseni sairastaa skitsofreniaa. En tiedä mistä saisin apua käsittelemään tätä asiaa. Mistä Helsingin seudulla voi omainen hakea apua ja vaihtaa ajatuksia muiden kanssa tästä asiasta? On vaikeaa katsella kun läheinen ihminen ei välitä esim. omasta ulkonäöstään ja kertoo kaikenlaisia harhoja, jotka itse uskoo tosiksi.