Maria Jungnerin

Kuka säästäisi meidät taas yhdeltä turhalta julkkisavautujalta.
Mitä helkuttia meille kuuluu Maria Jungnerin yksityiselämä pätkän vertaa.
Kyllä on tyhmä ja julkisuudenkipeä nainen,
on omien sanojensa mukaan saanut olemassaolon tarkoituksenkin vain Mikaelín kautta - vai miten se edellisessä lehtijutussa meni.
Luulisi että parin lapsen äiti olisi olemassa vähän muutakin varten kuin uusiomiestään.
Sitä ennen julkaistussa jutussa Mikael oli hyvä rakstaja kuten kaikki hänen miehensä, ja maria itse kehui olevansa seksuaalinen.

Miten on aikuiset miehet, tuntuisiko teistä mukavalta jos tyttöystävänne levittelisi sänkyasiotaan julkisuudessa.

Ja kyse on sentään ylen pääjohtajasta eikä mistään keskenkasvuisesta bb-pojasta
141250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

levitteli? Ei se vielä ole sänkyasioiden levittelemistä, jos sanoo olevansa seksuaalinen. Se kun on ihan normaalia ihmiselle, ja aseksuaalisuus on epänormaalia.

Äänestä
  • on just super hintti!

    Äänestä

  • No luitpas vain sen mitä halusit.
    Kyse oli siitä, kuinka hän kertoi kaikkiemn miestensä olleen hyviä rakastajia.
    Kai sitten kertoisi senkin että esim Taavi ei ollut ihan niin hyvä.
    Niinkö.

    Voisiko nämä seksikumppanin julkiarvioinnit jättää sikseen. Ainakin viisas tekisi niin.

    Äänestä

Mikael on Ylen symppis.
Mutta kaikki julkkikset joutaisivat lopettamaan yksityiselämänsä ruodinnan lehdissä.
Ei kiinnosta.

Äänestä
  • Eihän tässä Mikaelista kyse ollut, vaan
    Mariasta. taas yksi avautuja lisää.
    Eikä edes blondi.

    Äänestä

  • Mariasta kirjoitti:

    Eihän tässä Mikaelista kyse ollut, vaan
    Mariasta. taas yksi avautuja lisää.
    Eikä edes blondi.

    ja mitä kommentoisitte täällä, ilman näitä avautujia???
    Miksi edes luette juttuja?
    Ei ymmärrä.....

    Äänestä

  • avautukoon ken tahtoo kirjoitti:

    ja mitä kommentoisitte täällä, ilman näitä avautujia???
    Miksi edes luette juttuja?
    Ei ymmärrä.....

    En lue julkkisjuttuja ollenkaan, sen takia niitä arvostelenkin siitä. Siksi sanoin Mikaelin olevan symppis, mutta että kaikki julkkikset joutaisivat lopettamaan yksityiselämänsä ruodinnan lehdissä.

    Äänestä

  • avautukoon ken tahtoo kirjoitti:

    ja mitä kommentoisitte täällä, ilman näitä avautujia???
    Miksi edes luette juttuja?
    Ei ymmärrä.....

    no einhän niitä lue, mutta jos vaan selaa
    iltapäivälehtien otsikot netistä, niin
    pakostihan niihin törmää.
    Ja jos etusivulle pannaan, niin sen verran
    tulee aina luettua, että katsoo mikä tässä
    nyt mahdollisesti noin tärkeää.
    Ei mikään, ei mikään muu kuin tämän ladyn
    julkisuushakuisuus.

    Jos iskee pomon työpaikalla, niin se on
    aina jonkinmoinen katastrofi työyhteisössä.
    Sitä tosiseikkaaon turha tulla julkisuuteen
    kitisemään. SUhteet työpaikalla on aina
    rasite, vaikka kyse olisi vain työkaverista.
    Työyhteisö sairastuu hyvin helposti näissä
    jutuissa, sen tosiasian eteen tässä valinnssa
    väkisinkin joutuu. Ainakin sen verran pitäisi elämästä ymmärtää Mariankin - tummatukkaiseksi
    naamioituneen täysverisen blondin.

    Äänestä

  • paeta kirjoitti:

    Saadaanko taas yksi julkkis, joka parisuhdehommilla
    tunkee johonkin valtuustoon. Mikael lupasi jo aikoja sitten ettei hän kommentoi kuin työasioita. Mariapa nappas idean ja on jo aika monestikin kommentoinut rakastan en rakasta, suhteemme on niin ihana ei kuiteska aina.Mut nut mää kestän tai en sittenkään.Kaunis nainen ja hyväpalkkainen mies ja ei kun rutinaa riittää.

    Äänestä

että Maria on vain niin rakastunut, että puhuu miehestään JOKA PAIKASSA tahallaan ja tahattomasti.

Itse en ikinä HALUAISI enkä USKALTAISI lähteä tapailemaan NAIMISISSA OLEVAA MIESTÄ, varsinkaan jos tällä on lapsia. Mutta jokainen taaplaa tyylillään. Vaikea on kuitenkin välttyä ajattelemasta, miltä Jungerin ex-vaimosta (ja lapsista) tuntuu, kun nuoripari Mikael& Maria julistavat tämän tästä, yksin ja yhdessä lehdissä rakkauttaan.

Äänestä
  • Eihän se Marian mies voi mitenkään olla ns. hyvä tyyppi, kun viitsii tuollaista typyä kuunnella.

    Äänestä

  • Aina tuo avionrikkoja-kortti nostetaan esille. Me emme tiedä, mikä oli syynä avioeroon. Voi yhtä hyvin olla, että entinen vaimo jätti Mikaelin,joka etsi pikapikaa uuden rakkauden. On aivan älytöntä ryhtyä täällä tuntemattomia tuomitsemaan, kun emme tiedä faktoja.

    Äänestä

pitihän se arvata: maria j haluaa politiikkaan. Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi nainen tunkee koko ajan julkisuuteen, vaikka hänellä ei ole mitään annettavaa. Anna mun kaikki kestää. Ei siitä ole mihinkään politiikkaan...

Äänestä
  • Kyllähän se on Kuseniinan kanssa kova pari. Tyttöduo paneekin Espoon asiat "kuntoon". Siihen kuntoonlaittamiseen,kun eivät ole vielä tähän mennessä pystyneet ketkään Espoon kunnallispoliitikot.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

avautumiset kirjoitti:

Kuka säästäisi meidät taas yhdeltä turhalta julkkisavautujalta.
Mitä helkuttia meille kuuluu Maria Jungnerin yksityiselämä pätkän vertaa.
Kyllä on tyhmä ja julkisuudenkipeä nainen,
on omien sanojensa mukaan saanut olemassaolon tarkoituksenkin vain Mikaelín kautta - vai miten se edellisessä lehtijutussa meni.
Luulisi että parin lapsen äiti olisi olemassa vähän muutakin varten kuin uusiomiestään.
Sitä ennen julkaistussa jutussa Mikael oli hyvä rakstaja kuten kaikki hänen miehensä, ja maria itse kehui olevansa seksuaalinen.

Miten on aikuiset miehet, tuntuisiko teistä mukavalta jos tyttöystävänne levittelisi sänkyasiotaan julkisuudessa.

Ja kyse on sentään ylen pääjohtajasta eikä mistään keskenkasvuisesta bb-pojasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu