Nyt on rv 38 4 ja olen jo pariviikkoa odottanut että jos ei enää kauheen kauan tarttis odottaa. Neuvolassa annettiin vielä ylimääräinen lääkäri käynti vähän ennen laskettua aikaa että jos ei ole syntynyt niin käynnistetään luulatavammin, koska vauvan koosta ei olla täysin varmoja ja olen aika pieni lantion seudulta, enkä todellakaan halua sektiota.
Joka päivä tarkkailen että josko supistelisi tai jotain muuta edistystä tapahtuisi. Kohdun kaulakin oli pariviikkoa sitten jo ohentunut puoleen siitä mitä se on ollut ja se oli pehmeä. Se antoi hieman toivoa että jotain alkaa tapahtua ja viikonloppuna tuli osa limatulpasta, en usko että kokonaan koska se oli niin pieni, ei ihan pikkurillin sormenpään kokoinenkaan.
Tietääkö kukaan että minkä kokoinen se keskimäärin on?
Tiedän että ei sitä välttämättä huomaa kun se limatulppa tulee, mutta on sitä hyvä seurata ja se antaa pikkuisen lisää toivoa.
Onko muuten ainoastaan esikoisen syntymän odottaminen näin pitkältä tuntuvaa vai onko se samanlaista toisien lapsienkin kohdalla?
Ihan kokemuksia haluaisin kuulla.
Hyvää odotusta kaikille!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi sulla on jo noin pitkällä itellä on huomenna vasta 33 viikkoa toista odotan ja tuntuu että ei jaksa loppuun millään...:)
...varmasti nopeammin jos olisi kavereita. Olen asunut tampereella vasta reilun vuoden ja ei niitä kavereita ole vielä ihan kauheasti, ja ne mitä on ovat koulussa tai töissä.
Ennen äitiysloman alkua olin työttömänä reilu kuukauden, että on tätä yksikseen kotona istuskelua tullu harrastettua jo ihan tarpeeksi.
Minkä ikäinen esikoisesi on?
Kyllä se odottavan aika oli tosi tosi pitkä!
Mulla vuoti viikon verran limatulppaa ja sitten synnytys käynnistyi (seksin ja suihkun jälkeen) supistuksilla (kivuttomat) ja 9h jälk. säännöllisiä supistuksia meni vedet, sitten mentiin sairaalaan.. Poika syntyi 6h tämän jälkeen. (rv40 2)
Päivä ennen synnytyksen käynnistymistä olin 3cm auki ja kanavaa oli jäljellä 1,5cm.
En osaa sanoa minkä kokonen se limatulppa kokonaisena on, mutta veikkaisin, että on sillä jonkin verran enemmän kokoa kuin pikkurillin päällä..