Suunnitelmat muuttuvat rakennuspaikkojen vaihtuessa :-)
Ja nyt olisi sitten pohdinnan alla hakelämmitys, perustietoina edelleen 1½ kerroksinen talo alakerrassa tilaa 100 neliötä ja yläkerrassa puolet vähemmän, talosta tulisi alkuun valmiiksi vain alakerta, jossain myöhemmässä vaiheessa voisi kysymykseen tulla myös autotallin (50 neliötä) lämmitys.
Hakevoimalaa olen suunnitellut vanhan navetan lantalaan, näin kattilan yläpuolelle saisi helposti hakevaraston josta olisi helppo täytellä stokerin säiliötä. Talon ja hakekattilan väliin olen vielä suunnitellut useamma tuhannen litran varaajaa ikään kuin tasoittamaan lämmön tarpeen ääripäitä, näin kattila toimisi mielestäni koko ajan parhaimmalla hyötysuhteellaan olisi lämmöntarve mikä tahansa. Joutuuhan tuota kattilaa toki sytyttelemään aamuin illoin kovemmilla pakkasilla mutta tämä ratkaisu takaisi sen ettei mahdollisessa vikatilanteessa tulisi heti vilu.
Perustietona vielä että kattila ja varaaja ovat jo olemassa olevia laitteita joista ei kuluja siis aiheutuisi. Ainoat hieman isommat hankinnat olisivat stokeri säiliö, ruuvi hakesiiloon ja lämmönsiirtoputki talon ja voimalan välillä, sekä tietysti lattialämmitysputket ja lämmönsäädin itse talossa.
Karkeasti laskeskellen tämä lämmitysmuotohan maksaisi itsensä takaisin aika nopeasti verrattuna esim. maalämpöön.
Työllehän en ole sitten laskenut mitään hintaa koska pidän itse näpräämisestä ja ammatti-ihmisiä tulisin käyttämään vain kaikkein teknisimmissä hommissa, ojan kaivuu ja kaapelin vetohan onnistuu melkein kaikilta jos vain mielenkiintoa piisaa.
Ottakaapa rohkeasti kantaa!

Vastaukset 4
Vanhimmat
...on vähän tuo lämmöntarpeesi.
Modernia hakepoltinta ei tarvitse sytyttää aamuin illoin vaan automatiikka pitää huolen siitä että tuli on joko päällä tai sitten poltin menee ylläpitovaiheeseen. Samasta syystä ei varaajaa myöskään tarvita, kattilatermostaatti ohjaa stokeria samaan tapaan kuin öljypoltinta.
Pienellä tai olemattomalla kuormalla takapalovaara lisääntyy. Moni hakelaitos onkin tästä syystä kesän sammutettuna, lämpööä kun tarvitaan vain lämpimän käyttöveden tuotantoon.
No niin varmasti löytyy muitakin mielipiteitä? Rohkeasti kirjoittelemaan esittämäni ratkaisun hyvistä ja huonoista puolista.
Näitä samantyylisiä ratkaisuja tiedän olven olemassa ja kuulemani mukaan ovat toimivia.
Kävin hiljattain katsomassa kahta kohdetta, joissa oli stokerit, koska olen itsekin suunnitellut sitä. Toinen oli maatila ja toinen omakotitalo, joka näytti aika pieneltä (en kysynyt neliöitä, mutta olisiko yhteensä jotain 150 neliön päälle) ja hyvin näytti systeemi pelaavan. Kannattaisi sinunkin tutustua olemassa oleviin järjestelmiin, ennen kuin teet päätöksiä. Kysele paikkakunnaltasi, onko ihmisillä stokereita ja käy katsomassa. Automaattista täyttöä ei ollut kummassakaan noista kohteista. Toisessa käytettiin polttoaineena turvebrikettiä ja toisessa turvetta ja haketta. Toisesta kohteesta sanottiin, että parin viikon välein on hyvä käydä haketta käytettäessä hämmentämässä polttoainetta, ettei tikut tuki laitetta (käyttivät omasta metsästä saatua huonolaatuisempaa haketta, jossa oli pitkiäkin tikkuja).
Niin samalta kylältä kyllä löytyy tietotaitoa ja kokemusta hakejärjestelmien tekemisestä ja osin käytöstäkin mutta lisätietohan ei tässäkään asiassa ole pahasta.
Naapurissa on kuulemma ollut jo muutaman vuoden ajan lämmitetty hakkeella, ennen ko. talossa oli klapikattila. En tiedä vielä onko samaa kattilaa hyödynnetty hake käytössä, selviää sitten kun menen käymään siellä.