Mietin onko tämä palsta edes kirjoittamisen arvoinen lueskeltuani muiden kysymyksiin kirjoitettuja vastauksia. Suurin osa on asiattomia ja haukkumisia siitä, että mitä täällä edes kysyt.. Ja oletko ihan tyhmä..
Toki niitä asiallisiakin vastauksia löytyy, mutta jokaisessa melkein on mukana mitä typerämpiä kirjoituksia, joita en tajua yhtään. Luulisi tälläiseen keskustelusivulle kirjoittavan olevan aikuinen, ainakin sen tulevan lapsen puolesta, jos ei muuten..
Täällä ei ole oikein muuta vaihtoehtoa raskaaksi haluaville ja sitä miettiville. Ja vaikka olisikin, mitä se haittaa, jos joku tänne kirjoittaa jotain joka hieman liippaa aihetta.
Ensinnäkin ensikertalainen voi olla hyvinkin ihmeissään eikä tiedä todellakaan mistään mitään.
Voin sanoa itse olevani sellainen, vaikka minun pitäisi tietää jotain, kun melkein valmis sairaanhoitajakin olen. Raskaustestin näytettyä ensimmäisen kerran haaleata plussaa oli sitä vaikea uskoa todeksi, olenkin tehnyt toisen, josta ei enää voinut olla epäselvä.
Vielä en ole uskaltautunut mennä mihinkään saati kertoa kenellekään, kun niin suuri osa raskauksista päättyy keskenmenoon. Jopa 50%, joista suurin osa on sellaisia ettei nainen itsekään tiedä olleensa raskaana. Sen jälkeen prosentit ovat nuorella naisella 10-15% alkuviikkoina ja yli 35-vuotiaalla edelleen se 50%, joten minusta luvut tuntuvat suurilta.
Alkuvaiheen keskenmeno tapahtuu yleensä ennen viikkoa 12, ja myöhäisvaiheen 13-22, joten ainakaan ennen viikkoa 13 en ole ajatellut raskaudestani kertoa muille kuin miehelleni ja yhdelle ystävälleni. He siis jo tietävät asiasta.
Siksi tälläiset keskustelupalstat tuntuisivat oikealta paikalta keskustella ja pohtia tulevaa, kun ei halua eikä uskalla vielä itsekään iloita asiasta.
Täytyy vain ajatella, että kaikki menee hyvin, jos lapsella on kaikki hyvin. Ja jos jotain tapahtuu niin niin oli tarkoitettu, ettei olisi pärjännyt tässä maailmassa.
Uskon kyllä myös, että Jumala huolehtii...
Mutta vinkkejä asiallisista keskustelupalstoista siis kaipailisin.. En oikein googlettamalla löytänyt mitään sellaisia mihin olisin halunnut liittyä..

Vastaukset 7
Vanhimmat
No kyllä se menee jo liian pitkälle, jos joku pohtii ja jopa kysysy kaveriltaa, MITEN KYLVETETÄÄN VAUVA, JOKA EI OSAA ISTUA.
Mikä ihme ihmisiä nykyään vaivaa? Ei osata edes maailman luonnollisimpia asioita, kun vauva tulee. Miten ihmeessä äidit on kautta vuosituhansien osanneet laittaa vauvansa kylpyyn, kun sitä ei ole edes netissä voinut kysyä?
Toki täällä on asiattomia haukkumisiakin, mutta kyllä myös niin uskomattomia kysymyksiä, ettei niille voi asiallisesti vastata.
Ja lisäksi täällä kysytään päivä toisensa jälkeen: Olenko raskaana? Vaikka apteekit on pullollaan raskautestejä ja niissä on tarkat käyttöohjeet. Ei kai tällä palstalla kukaan voi tietää, onko kirjoittaja raskaana.
Mielestäni saa kysyä mitä vain. Ei niihin tarvitse vastata jos ärsyttää, tai ne ovat typeriä..
Kaikki eivät voi osata kaikkea tai yksinkertaisesti ihmiset ovat vain erilaisia, joillekkin asiat ovat helpompia ja selkeitä, toisille taas pienetkin asiat saattavat aiheuttaa paljon kysymyksiä.
Puhuit miten ennen äidit ovat osanneet, no kysymällä tietysti. Silloin vain perheet olivat suurempia ja mahdollisesti isovanhemmat asuivat samassa talossa tai vieressä. Kysyttiin sitä aikaisemminkin, silloin ei vain ollut tälläisiä foorumeita.
Uskomattomia tai ei, aina pitäisi voida vastata asiallisesti. Ainakin aikuisten ihmisten. En tajua miksi pitää alentua haukkumaan toista ja vastata typerästi.
Edelleenkin olen sitä mieltä ettei sinun tarvitsisi edes lukea niitä olenko raskaana viestejä.. Saati vastailla niihin asiattomasti.
Ei tietenkään kukaan voi tietää onko toinen raskaana, mutta voihan sitä sitten ehdottaa käymään apteekissa ja tekemässä sen testin.
Tai käydä lääkärissä, koska raskaana voi olla silloinkin kun testi näyttää negatiivista.
Eivät ne nyt niin luotettavia kuitenkaan aina ole.
Mutta siis kaikki kysymykset minusta saisivat olla täällä ilman asiattomia vastauksia.
olla oikeasti sen verran no ei tyhmä mutta...jotain siihen suuntaan, että tosissaan tarttee täältä hakea vastausta?
Viitaten sun kirjoitukseen: "Ei tietenkään kukaan voi tietää onko toinen raskaana, mutta voihan sitä sitten ehdottaa käymään apteekissa ja tekemässä sen testin.
Tai käydä lääkärissä, koska raskaana voi olla silloinkin kun testi näyttää negatiivista.
Eivät ne nyt niin luotettavia kuitenkaan aina ole."
Jos tarvitsee jotain vertaistukea siihen et uskaltaa mennä apteekkiin hakee sen testin tai lääkäriin niin eikös silloin ole jo aika hukassa?
Tai onko sellainen henkilö varmasti valmis vanhemmaksi jos tarvitsee kyseenalaistaa noinkin tärkeää asiaa?
Ja niin monesti kun täällä on niin moni todennut että on olemassa tuo vauvakuume palsta, niin miks hyvänen aika sinne ei voida sitten kirjoittaa (ja nyt on turha vedota et kun jo raskaana olevat tietää parhaiten, tää ei oo totta) sinne?
Ja joku täällä kyseli jopa umpisuolen ja tyrän oireista niin kyllä se menee jo yli kun ei osata laittaa oikeaan paikkaan niitä viestejä.
Itse ymmärrän hyvin tylyt vastaukset, vastaan joskus itsekin sarkastisesti jos kysyjä vaikuttaa tyhjäpäältä mielestäni.
Odotukseen liittyvistä kysymyksistä ja ajatuksista on kiva lukea ja niihin on kiva myös vastata asiallisesti vaikka joskus kysymykset saattavat naurattaa ja tulla mieleen että eikös oo maalaisjärkeä.
Mutta ne viestit jotka eivät selkeästi kuulu tänne ovat mielestäni saaneet ihan arvoisensa vastaanoton. (viitaten "mulla on tissit kipeenä, oonko raskaana?" viesteihin)
Toki ihmiset voisivat vaikka ajatella omilla aivoillaan hetken, keskustella live elämässä asioista ja vaikka googlettaa ennenkuin tulevat ihan kaikkea kysymään jos eivät halua tyhmän leimaa otsaansa, (koskee myös odotukseen liittyviä kysymyksiä) jos kysymys todellakin on jotain ö-luokkaa.
En todellakaan ymmärrä miten ihmiset ovat pärjänneet ennenvanhaan ilman nettiä mistä kysyä kaikenmaailman asioita. Ehkäpä ennenvanhaan on sitten vain tehny asiat ja opittu tekemisen kautta.
Mielestäni se saisi olla tänäpäivänäkin vielä niin. Olisivat ihmiset oma-aloitteisempia myös siinä järjen käytössä. Joka pikkuasian ei kuulu mietityttää niin paljoa että sitä pitää tulla netistä kysymään.
Nyt taas muistuu mieleen miksi vanhakansa haukkuu tätä nykyä nuorisoa tai nuorempaa sukupolvea uusavuttomiksi. Oikein hävettää.
Mulle on ainakin kotona opetettu itse ajattelemaan ja tekemään.
Ois aika rasittavaa olla aina ja koko aika kysymässä kaikesta. Sama koskee myös raskautta. Moni myös unohtaa sen et neuvola on siks että sieltä voi kysyä, siitä ne palkkansa saavat.
Just tätä samaa asiaa lähdin itekki ajamaan täällä kun sain sitten niskaani nuo syytökset että oon idiootti kun en tiiä miten vauva kylvetetään. Tai siis tiedän NYT kun kysyin siltä ystävältäni asiasta. kerroin tän vaan esimerkkinä siitä et on paljon asioita jotka tulee eteen ekakertalaiselle mitä tiedä, mut on monelle itsestään selvä. ei silti tarkota et toinen olis tyhmempi.
Esimerkkinä just mie ite: nuori nainen, en oo koskaan ollu missään tekemisissä vauvojen kanssa, en edes sylissä pitäny. MIten paljon voidaan olettaa miun tietävän asioista "sisäsyntyisesti", ilman että paljastan tyhmyyteni ja kysyn? Neuvolassa kyllä varoteltiin näistä palstoista, sanottiin et älä ikinä kysy mitään, koska yleensä vastaukset tulee just joltain yhen,kahen lapsen äideiltä jotka luulee tietävänsä joka ikisen asian lapsista ja raskaudesta.
Tältä palstalta oon hakenu sitä, et voi lukea toisten kokemuksia ja vertailla tuntemuksia. En oo kertaakaan hakenu absoluuttista totuutta, jos mieltä joku asia tosissaan painaa niin kysyn kyllä ennemmin neovolan tädeiltä.
Vaikka sanotte mitä Te Kaikkitietävät, en masennu. Miulla ei oo epäilystäkään siitä ettenkö osais omaa lastani pestä ja hoitaa muutenkin ihan yhtä hyvin ku tekin. Lähen äitiyteen sillä asenteella et kukaan ei oo äiti kun se lapsi syntyy, vaan äitiyteen ja tietysti myös isyyteen kasvetaan ja opetellaan. Kukaan ei seppä syntyessään, niinhän sitä sanotaan :) ja harjoitus tekee mestarin.
Niin että olis oikeesti kiva jos vastailtas vaikka niihin "tyhmiinkin" kysymyksiin ihan asiallisesti. Odottajiahan täällä kaikki ollaan, tuettas toisiamme eikä sätittäis, koska tukea ihan varmaan kaipaa jokainen jossain vaiheessa!
Joku viisas on joskus sanonut, ettei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä - on vain tyhmiä ihmisiä.
on ihan oma palsta (vauvakuume nimeltään) raskaaksi haluaville ja sitä miettiville.
Jotkut perustelee tuota "olenko raskaana" -kysymyksen laittamista tälle palstalle sillä, että täällä on jo plussanneita. Itse yritin lasta pari vuotta ja sinä aikana pyörin aika paljon vauvakuume- palstalla. Kyllä siellä on todella monia, jotka yrittävät ties kuinka monetta lasta, ja ovat olleet raskaana ja osaavat vasta plussaamiseen ym. liittyviin kysymyksiin.
kivoja keskustelu paikkoja missä ei edes niitä maailman aivottomimpia juttuja edes kysellä:
http://liberovaipat.fi/Default.aspx?id=3054
http://kaksplus.fi/
http://www.helistin.fi/
http://www.perhekerho.net/