on se kaikkein vaikein lähestyä. Miksi sen oikean seurassa ilmaantuu seuraavia oireita:
- Kädet tärisevät
- Ei osaa enää puhua kuin yksisanaisia lauseita, jos niitäkään. Ja kun avaa suunsa pääsee ulos typeriä sammakoita
- huippaa ihan hirveästi
- tekisi mieli lähteä pakoon ja toisinaan tulee lähdettyäkin
- on puhelin kädessä ja valmiina soittamaan, mutta sitten tulee jänistettyä
Ei ole koskaan ollut vaikeuksia lähestyä miehiä, mutta tätä yhtä on kyllä. Ja turha sanoa, että rohkeutta vaan. Välillä tulee sellainen rohkeudenpuuska, että nyt kyllä nainen teet jotain, mutta sitten näen sen toisen kauniit silmät ja lukkiudun tai kuulen hänen äänensä enkä saa sanotuksi sanaakaan, tai sanon jotain täysin tylyä, vaikka ois tarkoitus sanoa jotain kaunista. PRKL. On tää ja tyhmää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
on: pakoon!! :))
sydän sanoo toista ja jalat toista; sydän sanoo, että 'jää' ja jalat sanoo, että 'juokse'. Yliteiniä!
Näinhän se on...
Ihan samanlaista meillä miehillä ja meidän pitäs vielä tehdä ne aloitteet!
Että nyttehän tiedätte jos ne aloitteet vähän viipyvät. :))