Olen ollut pitkään yksinäinen. Minulla on paniikkihäiriö, ahdistuneisuutta ja alakuloisuuskausia. Käytän mielialalääkkeitä, jotka turruttavat suurimmat alakulot pois ja poistavat estoja joihin liittyy fyysisiä oireita, lääkkeet ovat tarpeen sillä en ehkä pääsisi ulos ovesta ilman näitä pillereitä. Koen että lääkkeiden käyttöön johtaineisiin syihin lukeutuu se etten ole menestynyt ihmissuhteissa eli yksinäisyyden mukanaan tuoman alakulo. Mielihyvä aineet ovat kuluneet päässäni niin vähiin että masennuin ja saan paniikkikohtauksia. Jotkut sanovat että voi tulla toimeen paniikin kanssa ilman lääkkeitä. Voin kyllä omasta puolestani sanoa että näin ei ole kaikkien kohdalla. Olen nainen, jolla ei ole seurustelukokemuksia kertynyt vielä näin parikymppisenä.
Seurausta yksinäisyydestä
Jelluuna
111229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen sinun kopiosi iän ja tuntemusten puolesta, sillä erolla että olen mieshenkilö.
Siinäpä se on ettei yksinäiset kohtaa toisiaan. Eipä kukaan välittäisi vaikka tulisi sydämeen pitkä qt-aika kun ahdistaa ja ei voitaisi tehdä mitään. Tuskin kukaan edes haluaisi tosissaan auttaa vaikka jotain ensiapukoulutusta olisi tekevät vain työtään ei siinä kukaan välitä. Pääsevät vähemmällä työllä kun ei pyydä apua.
Vasta kakskymppinen ja nyt jo tuossa jamassa. Parisuhdettako sä sitten janoat niin kovasti? Miksi ne jutun alut ja kaverisuhteetkin on noin pahasti metsään menneet? Veikkaatko että paniikkihäiriö, alakuloisuudet ja ahdistuneisuus katoavat kun kavereita ilmaantuu ja ehkä se poikaystäväkin?
Ei ne ahdistukset tai muut mihinkään katoa, vaikka kavereita löytyisi, mutta kunnon kaverit saattaisi edes hitusen helpottaa tätä eloa. Parisuhdetta en janoa, muttei ole sitä vastaankaan mitään jos sellainen tulisi.
Harva ihan yksin täällä maan päällä tahtoo talsia vai onko sellaisia henkilöitä olemassa, en tiedä.
on niitäkin jotka haluavat talsia yksin...
Kyllä pitkä yksinäisyys voi mielestäni aiheuttaa masennusta ja ahdistusta. Ainakin minulle ne ovat olleet vaikuttamassa kaikkeen. Ja yksinäisyys (ei seurustelukumppania, vaikka tahtoo) voi vaikuttaa henkiseen jaksamiseen.
No varmasti aiheuttaa huonoa oloa yksinäisyys. Sitä en epäilisi hetkeäkään.
Lääkkeet ei sinua paranna. Ne vaan huijaa sun kehoas että tunnet olosi paremmaksi. Jos lopetat niiden syönnin, mutta pahan olon syy on viellä jäljellä, niin eihän siintä mitään tule.
Sama kun särkylääkkeiden syömisessä... kipu palaa, kun vaikutus lakkaa.
Pitääkös sitä seurustelukokemusta sitte oikein kerryttää? Henk koht en ole ainakaan yhtään onnellisempi vaikka sitä kokemusta on kertynytkin, kun tällä hetkellä ei ole mitään.
Seurustelussa, kun ei ole kyse tekniikasta, tai taidosta ensinkään. Parempi löytää yksi ja elää sen kanssa sit lopun ikää... tai ainakin minusta.
Ei ole mitään pysyvää parantavaa keinoa siihen että ahdistun helposti ja kärsin mielialahäiriöstä, joka on diagnosoitu lääkärin toimesta. On jopa sanottu että ehkä joudun käyttämään näitä lääkkeitä lopun iän, koska on jo kokemusta lopetuksesta ja oireiston pahenemisesta niin ei tee mieli lopettaa, kun jollakin voi olla ihan oikeasti tällainen aivokemiallinen epätasapainosairaus kuin minulla. Toisille tulee pakkooireita ja minulla paniikkikohtauksia, jotka vievät lähes tajun tullessaan oikein rajuina ja sydän meinaa tullla ulos rinnasta kun se lyö niin lujaa. Mieluummin on pienessä pöllyssä kun kärsii noista oireista ja pelkää joka paikkaan menoa. Nyt siis on oloa saatu paremmaksi lääkkeillä ja hyvä niin.
Lääkkeet vaikuttaa vaan jos ne muistaa ottaa, ja ei ne tietenkään paranna täysin, vaan helpottavat oireita kuten diabeetikko käyttää insuliinia. En siis haluaisi seurustella vaan seurustelun vuoksi, että olisi joku vaan että löytäisin kunnon kumppanin jonka kanssa elellä ja jakaa asioita.
Kuten nimimerkistäni huomaat, olen sua paljon vanhempi. Elän yhä yksin vaikken tahtoisi. Osasyy masennukseen on juuri tämä yksinäisyys. Mua on myös kiusattu ja syrjitty tosi paljon lapsesta asti.
Monelle nk.henkisesti sairas nainen on viimeinen vaihtoehto. Olen itse saanut turpiini siitä monet kerrat. Luottamus on mennyt.
Jotkut silti löytävät hyvällä tuurilla kumppanin, minä en ole löytänyt, enkä ehkä löydäkään. :(
Kai ne ihmiset joilla menee hyvin pitää turpiinsa saaneita heikkoina ja vaikeina ihmisinä, eikä heillä sitten riitä into seurustella sellaisen kanssa.
Joo no se suhteessa olo vaan sen takii ettei haluu olla yksin ei välttämättä ainakaan paranna oloa yhtään.
Saattaapi semmoinen suhde vaan pidemmän päälle käydä ahdistamaan enemmin.