Kuuluuko muilla cee'deissä kojelaudan yläosasta välillä todella häiritsevää ja kovaa räminää? Tulee mahdollisesti tuulilasin ilmasuulakkeesta, jos pitää puhallusta lämpimällä ikkunoille suunnattuna räminä vähenee. Tuollaiset räminät eivät mielestäni kuulu alle 30 000km ajettuun autoon.
räminät cee'd
cee'd 1.6 bensa -07
213752
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olen huomannut saman asian. Itsellä 1,6 dieselillä ajettu vajaat 40000 kg. Olen yrittänyt paikallistaa äänilähdettä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Omasta mielestäni rapina/räminä kuuluu jostain radion seudulta.Ääni ei kuulu kuitenkaan koko aikaa, ainoastaan silloin tällöin. Täytyy ottaa 40 tn huollossa puheeksi.
tämä mun ceed.
Ei kolinaa takaa eikä rapinaa edestä....
Varmaan selviää se lähde muutenkin paremmin huollossa kun täällä palstalla.
ooon kans ihmetellyt mistä toi räminä kuuluu kiitos tiedosta voi huollossa sanoo. harvinaisen arsyttävä ääni vieläkun kuuluu just tosta pään korkeudelta ja läheltä
Itselläni crdi ceedissä rämisee taustapeili, delta "korjasi" sen, mutta eipä vaikuttanut.
Sitten kuskin oven avauskahvan kohdalta kuuluu tasainen rapina ajaessa, ihankuin joku pieni muovinkappale olisi irrallaan kahvan takana tai sitten avausvaijeri rapisee jotain vasten.
Nyt konserttiin on yhtynyt räminä jostain kumottavan takapenkin selkänojasta, oliskohan jomman kumman puolen lukitusmekanismi syynä. Ääntä vain on vaikea paikantaa ajaessa.
Ja ekat viileät aamut kun tuli, on mullakin alkanut rämistä satunnaisesti se tuulilasille puhaltavan ilman suutin tai jokin niillä main.
etumaisesta kattovalosta joka on helppo korjata.
"kauluksen" alaosista.
olisitte ostaneet kunnon toyotan niin voisitte nauttia hiljaisesta autoilusta..
ja paljon!
corollan mittarin kehyksestä ja pahasti.
tänne ei tu toyo..nissaneita..fiatteja..volvoa.. ei mieluummin kävellään.Kyllä niskakarvat nousee pystyyn moisesta ehotuksesta.Kunnon auton olla pitää ja jokainen auto on yksilö.Meidän kakkosnainen ei nitise.Ja kulkee ko pieni peto.Toyotat on teiden tukko ja nissanit niiden ohi ohitellaan kehyesti.Kaaasuuuuaaaaaa........
taitaa ceedin pakarikin vuotaa sisälle kun päässäsi on noin paljon häkää..
ajan tolla toisella merkillä..se mun kaara.
Kyllä ceed on niin hyvä kaara ettei siinnä vuoda ees pakoputki.
autothan aina kasataan käsityönä ja ropottikin kasaa.Mutta eipä oo kuulunna mitään.Mikset käytä huollossa kun 7v takuu??vaan valitat täällä.Kyse on varmaan pienestä harmillisesta viasta.Ennen syksyn lehti tukki ilmastointeja:-)
Mekaanikko korjaa autojen viat eikä itse kannata edes mitään tehdä ei edes pientä vikaa koskea.Auto menee kuitenkin vaihtoon ja hyvä että huoltokirjassa on huollon leima kaikesta tehdystä.
rämise. Auto on 24000 km ajettu crdi SW.
väljästä leukaperästä kun katkeran peloissaan seuraa Deltan työnjohtajan kaamean huoltolaskun kirjoitusta
Mulla oli myös noita räminöitä myös ne tulivat taustapeilistä pikkuinen kumiletkun pätkä peilin ja lasin väliin ja sillä selvä.
sillä lailla ja jeesusteippillä hoituu loput,ajakaa nyt näillä helistimillä vielä pari vuotta lisää niin delta jakaa teille lääkkeeksi korvatulppia,asiahan nyt vain on niin että huokea hinta aina näkyy tai kuuluu jossain se pitäisi kaupantekohetkellä jo ymmärtää..
Niin, vilkaisepa sinne Toyota-palstalle, jossa itkeskellään Auriksen räminöitä. Opel-palstalla Astrat rämisee, VVW-palstalla Golf. Sitten on tietysti ranskikset, ne sitikat ja rellut vasta rämiseekin.
Edullinen hinta ja räminät pätee koko alempaan keskiluokkaan.
Onneksi sä olet varakas ja ajat Bemarilla. Paitsi bemupalstallakin valitellaan räminöitä. Miten se on mahdollista?
Älä ota stressiä! Oma -07 Golf HB:kin rämisee ja nitisee sisältä, mm. kojelaudan keskiosan yläosa natisee, ja sirinää kuuluu vaihdekepin vapautusnupista sekä kuskin puolen B-pilarin verhouksesta. Kaikki nämä tavismerkit rämisee ja natisee, ei voi mittäään. Jos haluaa astetta vähä-äänisempää menoa, kannattanee ostaa vaikkapa uusi BMW.
Oma -07 Corolla sedan on varsin äänetön. Hyvin vähäisiä ääniä joskus kuuluu satunnaisesti, mutta ei mainintaa enempää. Auto on muutenkin sopivan vaimea melutasoltaan eivätkä rengasäänet vaivaa. Mutta toki autot ovat yksilöitä. Corollissa hyvä piirre on aina ollut se että räminät eivät kilometrien myötä ole lisääntyneet tai ilmaantuneet. Edellinen -02 -malli ei ollut näin äänetön kuin nykymalli. Siinä nitisi radion kehys ajoittain ja mittariston kehys räpisi kuopissa kehykseensä ennen kuin sen hiljensi omatoimisesti. Radion kehyksen nitinä hävisi kilometrien myötä.
07 nitisi mittarinkehyksistä ja turvatyynyn lukituksen kohdasta. Myös nitisi kuljettajan puoleinen lämmityslaitteen suulake ovenpielestä. Toki kaikki meni takuuseen jossa todettiin tyyppiviaksi ja paljon oli autoja korjattu saman vian puiteissa. Mutta eri asia on käykö kohta jo nitisemään uudestaan.