On hiljaista kuin huopatossutehtaalla... nimittäin asia, joka koskee kaupunkilaisia. Oltiin kiireellä valmistelemassa vapaa-aikatoimen siirtoa Haapajärven hoidettavaksi ja kulttuuria Nivalan kylkeen.
Pitäkääpä valtuutetut huoli siitä, ettei näitä toimintoja "hiljaisesti" hyväksytä ensio vuoden talousarviossa ja sen perusteluissa. Silmät ja korvat auki! Kuka valtuutettu pitää illanistujaiset kaupunkilaisten kanssa ensi vuoden talousarvion tiimoilta, että kaupunkilaisillakin olisi sana sanottavana.
4-vuotta sitten vaaleissa ei kansalaiset valinnut Teitä kunnan hävittämistä varten, vaan Pyhäjärven kunnan palvelujen ja toimintojen sekä tarpeiden vaalimista varten.
Huomio siis, pitäkää varanne, ettei mitään perustavaa laatua ole tapahtumassa.
Uusi valtuusto aloittaa toimintansa ensi vuoden alusta, kunhan ensin käydään kunnallisvaalit.
Pitäkääpä valtuutetut huoli siitä, ettei näitä toimintoja "hiljaisesti" hyväksytä ensio vuoden talousarviossa ja sen perusteluissa. Silmät ja korvat auki! Kuka valtuutettu pitää illanistujaiset kaupunkilaisten kanssa ensi vuoden talousarvion tiimoilta, että kaupunkilaisillakin olisi sana sanottavana.
4-vuotta sitten vaaleissa ei kansalaiset valinnut Teitä kunnan hävittämistä varten, vaan Pyhäjärven kunnan palvelujen ja toimintojen sekä tarpeiden vaalimista varten.
Huomio siis, pitäkää varanne, ettei mitään perustavaa laatua ole tapahtumassa.
Uusi valtuusto aloittaa toimintansa ensi vuoden alusta, kunhan ensin käydään kunnallisvaalit.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Todellakin istuvat valtuutetut.
Pelastakaa kunnianne jäädyttämällä kuntayhtymää koskevat ratkaisut talousarviota myöten.
Talousarvioon vain välttämätön sote-osuus, kaikki muu rimpsunrampsum pöydälle!
Vois niinku katsella ympärilleen ja haistella kuntalaisten äänetöntä paheksuntaa toimianne kohtaan, hyvät valtaa vielä pitävät.
uudet tuloo valtaan ja saatte opposition kadehditun osan?
muutu, mennään vaan vanhaan malliin.
Kun on oikea asia, niin vastaan pitää panna. Ei siirtyvällä valtuustolla ole mitään oikeuksia saatikka velvollisuuksia hävittää Pyhäjärveä suomen kartalta.
mulla jakeluun, ei kai Pyhäjärvi kartalta mihinkään katoa? Tehtiinpä niin tai näin.
torppaako siellä jollakin?
Onpa sinulla käsitys. Onneksi et ole valtakunnassa korkealla päätöspaikalla. Muutoin Suomi olisi jo alusmaa.
Suomi kartalta hävinnyt, vaikka EU;n jäseniäkin ollaan.
valtuusto tulee olemaan entistä haasteellisempien
kysymysten edssä viittaan niinistön puheisiin julkisten menojen leikkauksista.
Torppaakohan se todellakin- kysyn?
me olemme vaaravyöhykkeessä- niinkö- sitäkö meinaat, etteivätkö kaikki kunnat ole samassa veneessä- taloudellisen tilan muutoksessa. Ei kannata noita niinistöjä ruveta tänne tökkimään . Alavikreyttä ja pelkoa sinä kyllä osaat kylvää. Että kehtaatkin- kuntaliitosmies- mikä lienetkin?
Pohjanmaalla ja Etelä-Suomessa on ratkaisuja tehty ja kuntaliitoksiin on menty. Vaasan seudulla ja pohjoisempana ei porkkanarahoista piitattu. Ne jätettiin nopeammille.
kepun apupuolue yrittää lietsoa meininkiä ylle. Mitä luulet saavuttavan korpikylien yhtymisellä. Sen saat ainakin aikaan, ettei jää kuin kirkko, kuten eräs tutkija tuolla toisaalla on tutkinut.
Lopeta hyvä mies.
Normaali kehtiys tulee muuttamaan kuntarakennetta vauhditettiin me sitä tahi emme. Ajat muuttuvat ja rakenteet sen mukana. Pyhäjärvi on aikaanaan kuulut Pyhäjokeen ja sen jälkeen Kärsämäkeen, joten ei mitään uutta auringon alla tämän suhteen.
Jos täällä joku kirjoitta jotain muualla tehdyistä kuntaliitoksista, niin heti joku polttaa proppunsa!!
Turha on kuntaliitosta hokea, kun eivät sitä kuntalaiset halua. Turha lietsoa alavireyttä paikkakunnalle, kun toisinpäin pitäisi puhua. Olla kekseliäs kunnan itsetunnon ja työllisyyden puolesta, eikä jankuttaa kuntaliitosta. Peräkylän asukkaaksi näyttää olevan suuri halu.
Kyllä kuntaliitosten hyvistä ja huonoista puolista pitäsi pystyä keskustelemaa.
Ei kehityksen suunnan miettimisessä eikä vaihtoehtojen punnitsemisessa ole mitään alavireyttä vaan pyrkimystä kehitykseen. Eipä katsella koko ajan peruutuspeiliin.
toki. Onko jollakin kertoa niitä hyviä puolia yksittäisen kuntalaisen kannalta katsottuna? No eipä tule mulla äkkiä mieleen yhtäkään positiivista asiaa. Mites muilla?
Riittävän kokoisessa kunnassa palvelut voidaan tuottaa edullisemmin. Siis veroäyriin verrattuna saa paremmat palvelut.
Kuntayhtymään verrattuna palveluista päättäminen on suorassa demokraatisessa päätökseteossa silloin kun kunta pystyy hoitamaan palvelut itse, eikä tarvita kuntayhtymää. Kuntayhtymässä palvelut karkaavat kauemmas kuntlaisten kontrollista.
Kuntayhtymä toteuttaa omaa etua ja sivuuttaa jäsenkuntiensa asukkaiden edut.
Kun Suomessa on kerran tutkittu ja päätetty, että peruspalveluiden tuottamiseen tarvitaan 20 000 asukasta, niin selkeintä on muodostaa sellaisia kuntia, joissa on vähintään 20 000 asukasta.
Niin yksinkertaista tämä on ymmärtää, jos vain hiemankaan sattuu omistamaan loogista päättelykykyä.
tuokin nyt riippuu minkälainen väistöpohja ynnä muuta teollisuutta on 20000asukkaan kunnissa on.Onkohan laskettu oikein tietänekkö kukaan?
Turha on nyt pulista, oliko tuo 20000 oikea raja kun se on jo voimassa.
Siis 20 000 asukkaan kunta voi itsenäsiesti päättää palveluistaan ja muiden on mentävä johonkin liekaan naapureiden kanssa. Näin on valtiovalta päättänyt. Ei siinä enää paljon pyhäkkäiltä kysellä. Joten suu suppuun ja pulinat pois.
En jaksa ymmärtää, miksi tuo kuntaliitos on niin pop tällä palstalla. Voisi tässä suunnitella Pyhäjärven parhaaksi muutakin- vai voisiko?
mutta ei taida kellään olla valmiita paketteja,tähän näihin ongelmiin,työpaikkoja väkeä lisää ym ym.Joten kyllä on aina on hyvä olla jälkiviisas.
missä mennään.
tuo raja sitten tuossa meidän mallissa, eikä olis täyttyny selänteessäkään.
Mitä selkeeyttä se tuo ku kuitenkin on 4 taajamaa ja kaikissa pitäs säilyttää palvelut.
Kyllä minäkin ymmärrän jos näissä kolmessa suljetaan kaikki niin avot, jos syntyy säästöjä ja etuja LYHYELLÄ tähtäimellä. Pitkässä juoksussa en olis ollenkaan niin varma.
No mutta tervehdys pitkästä aikaa. Täällähän on vanhat virret edelleen.
No tuota mitenkähän tähän suhtautus. Meikäläisen mielessä kun tuo järkevän kokoinen kun tarkoittaisi sitä, että jossain tietyssä nipussa olis tietty määrä väkeä. Minusta sillä, että ammutaan ns. rypäle aseella neljä suurempaa keskusta ja sitten loput sinne niiden ympärille, ei saavuteta tuota järkevän kokoista yksikköä.
Kuntayhtymässä on olemassa tuo mainitsemasi vaara, mutta sitä voidaan kyllä ohjata hyvinkin tiukasti ja tarkasti jos jäsenkunnat sitä haluaa. Nykytilanteessa luulisi kiinnostusta löytyvän, kun raha on tiukassa. Ja tuo kontrolli ei kyllä karkaa yhtään kauemmas, eli vaaleilla valittu porukka siellä noita pohtii molemmissa tapauksissa.
Eiköhän noita paketteja näin vaalien alla ala tulemaan. Ainakin toivoa sopii, että edes jotain ratkaisuja ehdotettaisiin.
No pitäsköhän meidän ensiksi vähän röyhistää rintaa ja kehuskella tätä loistavaa paikkakuntaa. Eihän sitä tiedä vaikka joku tarttuis syöttiinkin.
On tässä nyt naurussaan pitelemistä, kun "globaalisti" mennään. Kunhan nyt ensin tämä Pyhäjärvemme hoidetaan, siirrytään sitten kauemmaksi- yli rajojen, että voihan vitsi, minkä pukkasit.
Ettei vain olisi apupuolueen ehdokas asialla, kun noin viisaita rupesi tuumaamaan.
Tällaista kevennystä minäkin olen odottanut, mitä kirjoittelet. Täällä on joku aivan sairaalloinen kuntaliitosmies- ei tahdo enää huumorikaan kestään.
Ruvetaanpa tosi toimiin ja hakemaan sitä hyvää, mitä meillä on ja mitä uusilla tuulilla saamme aikaan. Nyt on valtuustokausi mennyt vain alasajoon.
Nyt aletaan avoimesti keskustelemaan yritystoiminnasta ja sen haasteista. Meidän kaupunginjohtajahan tuli sieltä ruuhka-Suomesta. Eikö hän nyt pakkaisi laukkunsa jonkun meidän yrittäjän kanssa- ottaisi kauniit kuvat mukaan ja esittelyt paikkakuntamme monimuotoisesta asemasta tiestön rautatien ym liikenteen suhteen. Katsoisi etele-suomalaisten kanssa paikkaamme kartalta, jossa golf-kentät odottavat- jäähalli, uimahalli luontopolut- pururadat, kaunis Pyhäjärvemme. Paikkakuntamme ei missään korvessa. Lentokentille vajaa kaksi tuntia. Paikallinen lentokenttäkin on. Sanokaapa, missä on näin hyvin. Ja luontoa on, on metsästysmahdollisuuksia, kalaisa Pyhäjärvemme ja muut järvet(Parkkimajärvi,Komujärvi jne)
Tänne yrittäjiä- on työvoimaa, jota kouluttaa. On työhaluisia ihmisiä, jotka janoavat päästä työn syrjään kiinni. Työhän se on parasta terapiaa.
Meillä on vireää seuratoimintaa ja vireä seurakuntaelämä.... ja tästä nousuun- palveluja kerimään takaisin heti, kun uusi valtuusto aloittaa toimintansa.
Hyvä Pyhäjärvi- meitä on moneksi ja meillä on paljon, mistä naapurit vain uneksivat!
Ymmärrätköhän ihan oikein, mitä käyttämäsi sana tarkoittaa. Globaali - maailman laajuisuus, tarkoittaa sitä, että täällä kentässä asiat hoidetaan asukkaiden kannalta hyvin. Silloin Suomella on mahdollisuus esiintyä globaalisti. Jopa esitellä hyviä ratkaisuja, jotka kenttä on tuottanut. Me ollaan vain osa tuota suurta globaalisuutta, johon ehkä viittasit. Se minun mielestäni tarkoittaa, että jossakin maailman kolkassa on asiat hoidettu niin, että siitä on opiksi laajemmaltikin. Ei globaalisuus ole mikään laki.
Sanoit juuri kuin itse olisin halunnut kertoa tuolle kirjoittajalle. Jos toimii globaalisesti, ensimmäinen ehto on ymmärtää sekä syyt että seuraukset.
Ensin on oltava lojaali sitten voi olla lopaali. Minä sanoin penskoille että olkoon nyt asia niin kuin te sanotte. Sitten ne meni nettiin ja rupes mulle puhumaan,että siellä sanottiin niin ja niin. Sitte ne sano. Olit ihan oikeessa.
Merentakainen pankkikriisi on yksi esimerkki siitä, miten maailmanlaajusesti jonkun valtakunnan ratkaisut voivatkaan vaikuttaa.
enempäänsä vaikuttaa pyhäjärvisten elinoloihin ja siihen, että palvelut ovat lähellä ja kuntalaisia kuullaan. Pysytään nyt täällä meidän lintukodossamme. Toivotaan päättäjille todellista työskentelyä, että saamme uusia yrittäjiä ja vaikkapa alihankkijoita, että useampi paikkakuntlainen pääsee leivän syrjään. Lapsiperheitä saadaan paikkakunnalle ja liiketoiminta elpyy. Tehdään sen eteen työtä. Kaikki yhdessä. Annetaan paikkakunnastamme hyvä kuva niille, jotka hakkevat vaikkapa luonnon rauhaa vapaa-ajoilleen. Joku yrittäjäksi haluava tai valmis yrittäjä- antaa sille suuren arvon- millaisessa ympäristössä luonnonkin puolesta vapaa-aikaansa käyttää.
täällä asua muusta maailmasta erillään,kyllä kaikki vaikuttaa kaikkeen,asutpa sitten vaikka siellä kuuluisassa huitsin nevadassa.
Joko selvisi, mitä globalisaatio tarkoittaa. Toivottavasti. Tarkastelepa asiaa nyt tämmöisten silmälasien läpi. Voit vielä tarkistaa latinalaisen tekstin, jos epäilet.
Minne se sinua käskee menemään. Suomessa on Suomen laki.
Sinä ymmärrät oikein tulevien valtuustojen tehtävät. Ole edustaja-ainesta, kuka lienetkin.
Ei sitä ymmärrä kukaan muukaan. Ei edes ministerit. Tutkijat ovat jo nostaneet etusormensa pystyyn vaaran merkiksi. Saapa nähdä kuka sen huomaa ensimmäisenä. Toivottavasti meidän vikkelät pojat, ja kääntävät suuntansa. Siinä vasta tosi miehen teko.
Pikemminkin kannattaa uskoa tutkijoita, kuin paikallispoiliikkoja, jos he toimivat asukkaidensa mielipiteen sivuuttaen. Ja muutenkin. Nyt politiikot ovat unohtaneet tieteen merkityksen tutkimuksessa ja johtamisvälineenä. Mitäs siitä seuraa. No, siitä seuraa alasajo ja empätiijä-tilanne. Nyt tuntuu että ollaan tämmöisessä lähtöpisteessä. Kuitenkin tehty omasta mielestään kovasti töitä monta vuotta. Missä tulos. Itse tehneet johtopäätöksen. Ei kun ulos. ???
Apupuolueen pojat ovat asialla. Tosiaankin- ovat ainesta!!! vaikkapa niinistön nimeen puhumaan.
Ihme ja kumma! Joku yrittää nostaa imagoa. Hyvä joku!!