hei kaikki!
Minkä ikäisiä lapsia olette "päästäneet" kulkemaan etävanhemman luo bussilla?
Minkä mittaisesta matkasta on kysymys ja oletteko huomanneet jotain, joka helpottaisi lapsen "pelkoja"liittyen matkan taittamiseen.
Meillä tämä on edessä jonkun vuoden päästä. Lapsi on kymmenen nyt, eikä halua vielä matkustaa bussilla, enkä kyllä päästäisikään :)
Minkä ikäisiä lapsia olette "päästäneet" kulkemaan etävanhemman luo bussilla?
Minkä mittaisesta matkasta on kysymys ja oletteko huomanneet jotain, joka helpottaisi lapsen "pelkoja"liittyen matkan taittamiseen.
Meillä tämä on edessä jonkun vuoden päästä. Lapsi on kymmenen nyt, eikä halua vielä matkustaa bussilla, enkä kyllä päästäisikään :)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lapsi istutetaan linja-autoon ja kuljettaja luovuttaa hänet vain saattajan ilmoittamalle henkilölle määränpäässä. Lapsipassin saa lipunoston yhteydessä asemalta tai sen voi myös printata netistä. Passissa on saattajan ja vastaanottajan yhteystiedot.
Kymmenen vuotias on sopivanikäinen matkustamaan jo yksin. Eväät mukaan ja lukemista ja kännykkä turvaksi ja itsetunto nousee ihan silmissä, kun ensimmäinen kerta on takana. Naapurin 8 v. jässikkä käy isänsä luona pk:seudulla 170km:n päässä kolmena viikonloppua kuussa expressbussilla ja hyvin menee. Omani aloittivat reissaamisen 6 ja 8 vuotiaina, mutta he kulkivatkin yhdessä. Vanhin aloitti 10 vuotiaana.
Kaikki on tietenkin aina lapsen luonteesta kiinni, mutta usein äiti syyllistyy ylivarovaisuuteen ja pelko tarttuu myös lapseen.
tiedä lukuisia lapsia, jotka ovat aloittaneet bussimatkaamisen jopa 5 vuotiaasta. Pitkän linjan busseissa on Wc:t eikä tarvii sitäkään puoltakaan huolehtia. Oma lapsenlapsi matkusti luokseni 6v alkaen ja matkaa oli 350km. Ei mitään ongelmaa. Lapselle jotain ajankulua ja eväitä mukaan bussiin ja nykyään on kännykät, joiden avulla voi viestiä matkantekoa.
Lapseni on kulkenut junalla tai bussilla noin 10vuotiaasta asti, matkaa noin 120km eikä tarvitse vaihtoja tehdä.
Mitää pelkoja ei ole koskaan ollut enkä ole niitä lapsen mieleen edes kylvänyt enkä "jossitellut". Onkohan teillä ne pelot enemmän vanhemman pelkoa jostain-mistä-lie? Tosiasiat ja "käytösasiat" on käyty läpi, kännykkä on mukana - mitä ongelmaa voisi tulla??? Toisessa päässä aina isä vastassa ja päinvastoin samaan suuntaan.
laitettu yksin bussiin matkustamaan 150 km. en halua, että lapseni tarvitsee pelätä. Hän on vähän arka tyttö. olen rohkaissut, mutta sanoo, ettei halua vielä mennä yksin, joten en tietenkään pakota häntä.
bussilla yksin enimmillään 600 km matkan 7-vuotiaana. Ei edes isälleen, vaan muulle sukulaiselle. Ei pelottanut yhtään, vaan oli todella hieno kokemus ja haluaisi uudestaankin päästä. Vaihtoja ei ollut (siihen en olisi suostunut) ja kuljettaja lupasi huolehtia, että hän jää oikeassa paikassa pois. Kuulemma oli osannut itse, ei ollut kuljettajan tarvinnut opastaa.
itsenäisyyteen, mutta lapsen ehdoilla.
Jos tuntuu, että lapsi ei halua vielä matkustaaa yksin, niin ei ole mikään pakko matkustaakaan.
Jos joku 7v ikäinen saa/joutuu/haluaa matkustaa vaikka 1000 km yksin ja se onnistui ongelmitta, niin se ei tarkoita, että joku toinen lapsi on siihen vielä valmis.
Minullekin naureskeltiin, kun annoin lapseni olla iltapäiväkerhossa koulun jälkeen vielä tokan luokan loppuun, kun lapsi itse sitä halusi. Tykkäsi olla siellä kavereitten kanssa. Mielstäni oli järkevämpää antaa lapsen jäädä kotiin iltapäivisin sitten kun itseltä siltä tuntui.
Turhia pelkoja tulee myös siitä, että joutuu liian nuorena ottamaan vastuuta itsestään. Liikaa ei pidä paapoakaan lasta, mutta en minäkään vielä 10v ikäistä yksin laittaisi matkaan.
naurettiin, kun sanoin, että tyttö tarvitsee esikoulussa päiväunet. Ja että hän oikeasti haluaisi mennä vieläkin koulun jälkeen iltapäiväkerhoon. Jokainen lapsi on yksilö, kypsyy yksilöllisesti. en halua, että joutuu ottamaan liikaa huolia, kun on kokenut jo mm vanhempien eron, ukin kuoleman yms.
Päästäisitkö lapsen matkaan yksin bussilla, jos hän itse haluaisi?
Voitte sopia isän kanssa, että ensimmäisellä kerralla te istutte molemmat bussissa puoli matkaa lapsen kanssa, eli isä on puolessa matkassa vastassa ja hyppää bussiin loppumatkaksi ja saattaa samalla tavalla lapsen puolitiehen takaisin, jossa sinä olet vastassa samalla pysäkillä, jossa mennessä hyppäsit pois, ja toisella kerralla hänellä on seuraa vain puolimatkan ajan. Kun lapsi huomaa, kuinka turvallista ja helppoa matkanteko on, tuskin hän kolmannella kerralla tahtoo vanhempiaan mukaan lainkaan, vaan kännykkä riittää yhteydenpitämiseen.
Olen aivan varma, että matkustettuaan ensimmäisen kerran isäänsä tapaamaan omatoimisesti, tyttö ei enää tahdo teitä matkaan mukaan. Kymmenen vuotias on riittävän iso valvottuun matkustamiseen, ellei äidin kanaemomainen käytös ole aiheuttanut pelkoja. Vanhempien on tuettava ja patistettava lasta lähtemään itsenäisesti, eikä antaa ymmärtää, ettei lapsesta olisi siihen koska itse kuvittelee niin. Liian aikaisin ei saa vastuuta vierittää lapselle, mutta kymmenen vuotias kestää kyllä valvotun matkan aiheuttaman jännityksen.
En esitä, että lapsi olisi pakotettava bussiin 600-1000 km matkaan yksinään sormia napsauttamalla, mutta aina näyttää olevan ihmisiä, jotka haluavat kääntää asiat näyttämään ikäviltä ja siinä samalla itsensä erinomaisilta.
Jos bussilla liikkuminen pelottaa lasta, hän voi opetella bussilla liikkumista ensin lyhyempiä matkoja ominpäin ja siitä pikkuhiljaa siirtyä pidempiin matkoihin. Ehkä se on vanhemmille työlästä, ja onkin ehkä parempi, että näiden vanhempien lapset odottavat muutamia vuosia että rippileirin tilausbussi hakee tyttöset oven edestä ja harjoittelevat toverijoukossa omatoimimatkustamista.
Itse pidän pitkänmatkan liikennettä turvallisempana lapselle kuin lähiliikennettä, johon lasken myös koulumatkat.
Päästäisin lapsen, jos haluaisi. emme juurikaan käytä julkisia kulkuneuvoja, joten bussilla matkustaminen ei ole lapselle tuttua. tässä pitäisi myös vaihtaa 2 tai 3 kertaa bussia niin se loisi vielä pahempia paineita lapselle.
bussinvaihtoa, olisi ollut aloituksen tärkeimpiä faktoja.
Osittain ymmärrän, ainakin yritän ymmärtää, näitä kirjoituksia, MUTTA...
...kun lapsi ei halua...
...kun lapsi haluaa...
...kun lapsen ei tarvitse jos se ei halua...
...kun kerran lapsi saa päättää...
Lue alku uudelleen RAUHALLISESTI ennenkuin vedät herneen nenään ja AJATTELE!
Siis aikuisen tulee olla AIKUINEN, turvallinen ja tukea lapsen kasvua. Lapsen Ei kuulu päättää asioita eikä saada sitä mitä milloinkin haluaa. Möröt kaapista ja olkapäältä vaan on puhumalla ja tukemalla saatava katoamaan. Ei aikuisen kuulu olla hyvä ystävä lapselle (niin kuin ystävyys ymmärretään) vaan kasvattava aikuisen malli. Käytetään järkeä, ei vellota "pelkoja" (joihin ei ole aihetta eikä syytä) vaan aletaan aikuisiksi kasvattajiksi. Sopiiko?
huomaa itse milloin lapsi on sopivan ikäinen matkustamaan itsekseen. Lapset kasvaa ja kypsyy eri tahtiin. Ei lapsia tehdä tähän maailmaan, jotta heidän oletetaan olevan 5 vuotiaina kypsiä huolehtimaan itsestään!
Jos lapsen pitää ottaa liikaa vastuuta itsestään liian nuorena, niin siitä ei hyvää seuraa.
Vastaavasti voisi miettiä, että joku on valmis äidiksi 18 vuotiaana ja joku ei vielä 40 vuotiaanakaan tunne olevansa valmis. Pitäisikö tälle 40v ikäiselle myös takoa päähän jo 18 ikäisenä, että "kyllä sun nyt kulua olla jo valmis äidiksi ja teepäs se lapsi!"
Tyttäremme on matkustanut viisi vuotiaasta asti -siis jo seitseän vuotta - Helsingin ja Turun väliä pari kertaa kuukaudessa. Hänellä on mukanaan matkustajapassi, jossa ovat molempien vanhempien nimet ja yhteystiedot, luettavaa ja syötävää. Tyttäreni tosin odottaa bussimatkaltaan eniten muiden lasten tapaamisia, sillä hänestä on hauskaa tutustua muihin samalla matkalla oleviin. Rohkeasti mukaan vaan -voin luvata, että se kannattaa!