kun nuorilla tytöillä housut roikkuu niin että peräreikä vilkkuu, kummaksi on muoti nykyään mennyt, eikö vanhemmilla ole kanttia sanoa tälle nykynuorelle mikä olis viksun näköstä, ennen kuin lasketaan ihmisten ilmoille ja yönselkään.
Karseen
näköistä
61069
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tekevät ittestään vaan naurunalaisia, muka seksikkään näköisiä, pikku pennut.
Toinen muoti-ilmiö vai mikä lienee kun joillakin pojan koltiaisilla on ainakin 10 numeroa liian suuret housut.
Housun haarat laahaavat polvien alapuolella.
Asua täydentää vielä myssy tai huppu tiukasti päässä olipa sitten kesä tai talvi.
Korostan että minun puolestani pitäkööt vaikka käpyä syvällä siellä ja kaalinlehtiä korvissaan, mutta aika omituiselta,sanoisin että sairaalta se näyttää.
aika muuttuu ja muoti myös. Minkäslaisia rytkyjä itse pidit nuoruudessasi silloin kuuskyt luvulla?
muuttuis kuinka, ei se tarkoita sitä että persepaljaana taytyy kulkea, jos ei nuoret sitä älyä, täytyis vanhempie etes neuvoa mitenkä pukeudutaan.
Mutta se taitaakin olla osa sitä vapaan kasvatuksen tulosta sekin.
olen itte reilut parikymppinen likka, ja käyn pupeissa mutta olen normaaleissa farkuissa ei tod.Vilka mikään, mutta olen seurannut muita saman ikäisiä, ja kyllä täytyy ihmetellä nyky muotia, itte en laittais sellasia housuja jalkaani jossa p-vako näkyy koko ajan, vaikka maksettais.
kun en ole vielä nähnyt.matalalantioisia housuja oon nähny mutta että ihan persereikä näkyy.Niin missä???