uskalla hakea, pelkään että leimataan.
Lapsi on nyt reilut 2v ja hänen isänsä ei halua enään tavata häntä. Nyt on mennyt jo 4kk eikä isä vieläkään saa/halua tavata lasta. Kaikki alkoi siitä kun hän aloitti uuden suhteen, perusti perheen niin esikoinen oli sitten hänen uudelle vaimolleen liikaa... Minulle tämä tilanne taas on liikaa, olen niin pohjattoman surullinen, välillä saan hirveitä ahdistus tiloja ja kun lapsi nukkuu niin minä sitten saatan vain itkeä... Olen lapsen puolesta niin vihainen ja surullinen, enkä oikein pysty käsittämään ja käsittelemään asiaa, että ihminen johon joskus luotin täysin, ihminen jonka luulin tuntevani, teki omalle lapselleen noin, satuttaa ajatuskin siitä että lapsi joskus luulisi että hänessä on jotain vikaa, että hän on jotenkin huonompi kun isä ei halua häntä. Pelkään sen jättävän ison aukon lapseni elämään, kehittymiseen, olevan läsnä kaikessa hänen olemisessaan. En tiedä yhtään mitä tekisin, mitä sanon lapselle, miten ylipäätänsä käsittelen asian oman ahdistukseni läpi... Tottakai jokainen teistäkin kärsisi jos kokisitte että joku satuttaa ja loukkaa lastanne, mahdollisesti vaikuttaa tämän henkiseen kehittymiseen negatiivisesti, ettekä pystyisi asialle mitään tekemään...
Lapsi on nyt reilut 2v ja hänen isänsä ei halua enään tavata häntä. Nyt on mennyt jo 4kk eikä isä vieläkään saa/halua tavata lasta. Kaikki alkoi siitä kun hän aloitti uuden suhteen, perusti perheen niin esikoinen oli sitten hänen uudelle vaimolleen liikaa... Minulle tämä tilanne taas on liikaa, olen niin pohjattoman surullinen, välillä saan hirveitä ahdistus tiloja ja kun lapsi nukkuu niin minä sitten saatan vain itkeä... Olen lapsen puolesta niin vihainen ja surullinen, enkä oikein pysty käsittämään ja käsittelemään asiaa, että ihminen johon joskus luotin täysin, ihminen jonka luulin tuntevani, teki omalle lapselleen noin, satuttaa ajatuskin siitä että lapsi joskus luulisi että hänessä on jotain vikaa, että hän on jotenkin huonompi kun isä ei halua häntä. Pelkään sen jättävän ison aukon lapseni elämään, kehittymiseen, olevan läsnä kaikessa hänen olemisessaan. En tiedä yhtään mitä tekisin, mitä sanon lapselle, miten ylipäätänsä käsittelen asian oman ahdistukseni läpi... Tottakai jokainen teistäkin kärsisi jos kokisitte että joku satuttaa ja loukkaa lastanne, mahdollisesti vaikuttaa tämän henkiseen kehittymiseen negatiivisesti, ettekä pystyisi asialle mitään tekemään...
Vastaukset 2
Vanhimmat
pelätä "leimautumista", vaan päinvastoin osoitat olevasi ihminen, joka osaa pyytää tarpeentullen apua. Ei mitään hävettävää! Marsii vaikka heti huomenna terveyskeskukseen sairaan hoitajan juttusille, tai varaa aika lääkäriltä. Kerro huolesi. Ainakin minä sain apua muutaman päivän sisällä. Kävin psykologin juttusilla kerran kahdessa viikossa muutaman kuukauden ajan. En halunnut lääkkeitä, koska ajattelin ensin pärjätä ilman niitä. Keskustelut riittivät minulle. Tsemppiä sinulle hankalassa tilanteessasi, älä jää yksin ongelmiesi kanssa!
Moi!Ihan kuin omasta elämäntilanteestani olisin lukenut...mulla kaksi poikaa 2,5v ja kohta 5v.Vanhempi ikävöi kovasti isäänsä josta ei ole nyt viiteen kuukauteen kuulunut yhtään mitään.Mäkin olen todella ahdistunut tästä tilanteesta..Et ole yksin,ite olen hakenut ja haen vielä lisää apua,leimatkoon sitten ihmiset jollei parempaa tekemistä ole kuin setviä toisten elämää!Pääasia että jaksamme äiteinä ja kasvattajina tässä vaikeassa tilanteessa,viis kaikesta muusta...