Olen saanut hyvin ymmärtämätöntä kohtelua masennukseni takia eräässä koulussa, jota käyn.
Tunnen, että siellä on aika kova henki joillakin. Eivät ymmärrä. Kadun kun edes menin koko paska-laitokseen. Tosi vaikeaa on ollut aika ajoin. :(
Tunnen, että siellä on aika kova henki joillakin. Eivät ymmärrä. Kadun kun edes menin koko paska-laitokseen. Tosi vaikeaa on ollut aika ajoin. :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tavan kuolevaisille ei kannata paljon masennusta mainostaa,ne eivät sitä ymmärrä.
Kannattaa harkita sitä koulun vaihtoa ihan tosissaan niin voit aloittaa puhtaalta pöydältä.
Ei enää voi oikein vaihtaa, kun viimeinen vuosi menossa. Ja esim. Luoviin (entinen Merikoski) on tosi vaikeaa päästä.
Kyllä mun opiskelut on opiskeltu, olen jo yli 30.
Mullakaan ei kukaan ymmärrä mun masennusta.. Vanhemmat vähättelee, eivät halua uskoa/jaksa välittää asiasta vaikka lääkkeitäkin syön. Ymmärrän heitä siinä mielessä, että eiväthän he voi käsittää mitä mä tunnen ja mikä mun olo on kun eivät itse ole masennusta kokeneet. Toisaalta kaipaisin tukea matkalla normaaliin elämään (tai no saa nähdä joudunko koko loppu elämäni turvautumaan lääkkeisiin).
Ystävät eivät ymmärrä, eivät ole kokeneet. Ei se musta päällepäin näy, mä kätken ahdistuksen, pelon ja masennuksen ja yritän esittää vahvaa. En mä oikeastaan edes jaksa itkeä kun oon niin turta.
Koita säkin pärjätä. Paskiaisia ne on sellaset, jotka pilkkaa masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista kärsiviä. Ne pelkää, niillä on ennakkoluuloja, eivät uskalla tutustua ja ottaa selvää ihmisestä vaan leimaavat hulluksi heti.
Masennusta ei hyväksytä sairaudeksi edelleenkään, vaikka julkisuudessa asiasta on jo paljon puhuttu. Minun masennustani eivät edes lääkärit pitäneet minään 20 v. sitten, kun lapsena siihen sairastuin.
Kaikenlaista asiatonta kommenttia olen elämäni aikana saanut niellä: lähimmä laiskuudesta, velttoudesta, aikuiseksikasvamattomuudesta, jopa kostonhimoisuudesta (tämä kommentti tuli nuorisopsykiatrin suusta 15 v. sitten!!!!).
Minä en enää täysin parane (masennus on juurtunut persoonaani), mutta löysin sentään asiansa osaavan psykiatrin aikuisuuteni kynnyksellä, joka kirjoitti paperit eläkettä varten.
Vinkkini kaikille masentuneille on, että älkää luottako ihmisten ymmärtämis- saatikka empatiakykyyn. Jos ihminen ei itse ole käynyt masennusta läpi, hän ei kerta kaikkiaan käsitä mitä henkinen neliraajahalvaus on. Pitäkää masennuksenne siis omana tietonanne!