kun sitten jos oikeesti kaatuu sementille ni sattuu nii että näkö lähtee??? eli eikö kannattis totutella suoraan jollakin kovemmalla alustalla vai onko se joku pyhä juttu???
miksi tatami
keskilinja
213594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei, olen tähän asti yleensä opetellut ja opettanut kaatumistekniikkaa pääosin kovalla alustalla. Joskus reilumman meiningin treeneissä tatami on otettu käyttöön ihan sen takia, että voi rymistellä itse tekniikan paremmalla keskittymisellä, kaatumispuolen antaessa anteeksi hieman.
Myöhemmin sitten sekin kovalle alustalle.
Karatessakin tuntuu siltä, että kärpässarjalaiset ei tunnu oikein välittävän siitä, onko alla tatami vai puulattia, mutta tällainen vähän kookkampi tyyppi kyllä ei oikein näe mitään etua tatamista treenipohjana. Perinteinen harjoittelu tapahtuu kyllä puulattialla. Tatami on muuten aika epähygieeninenkin paikka - tutkikaapa jalkapohjat - paljonko sientä ja syylää liikkeellä.
Pantse -s
Kaippa kovalle alustalle laskeutuminen kannattaa harjoitella, mutta kuulostaa aika typerältä reenata koko ajan kovalla alustalla jos on paljon heittoja korkealta. Jossei kohdalle satu montaa huonoa laskeutumista niin uskoisinpa että ainakin useampien laskeutumisten pienemmät vauriot kasaantuvat - etenkin jos ei ole pahemmin lepopäiviä..
Miksi tatami? Oletko oikeasti vaivannut päätäsi asialla?
Tatami on siksi, että voidaan harjoitella tehokkaammin ja turvallisemmin heittoja.
Heittäjälle se on sama ollaanko tatamilla vai asfaltilla, mutta ukelle ei.
Niin hyvää kaatumistekniikkaa ei ole, että pystyisi olemaan ukena asfaltilla heittotreeneissä. Jos minä teen heittoja tunnin ajan kovaa niin toisinaan tatamillakin on ukella vaikeuksia.
Siis tatami on heittolajien suojus kuin nyrkkeilyssä on hanskat ja pääsuojus jne..
No Tatamilla Ukea menee keskimäärin vähemmän rikki.
Heittotreeneissä pudotaan keskimäärin useammin kuin tositilanteessa. Kovallekin alustalle voi pudota loukkaamatta itseään kuin pikkukolhujen verran. Jos kuitenkin treenin aikana sinut heitetään 200 kertaa mattoon alkaa pikkukolhutkin vaivata.
Sama juttu vaikka säkin kanssa. Jos osaa lyödä edes sen verran, että pitää ranteen suorassa, voi säkkiin lyödä täysin voimin yhden kerran ilman ongelmia. Mutta jos vedät päivittän tunnin säkkitreenejä, on parempi käyttää säkkihanskoja.
Tatami kyllä kieltämättä tekee sen, että oppilaat eivät välttämättä ikinä opi tulemaan turvallisesti ala tosipaikan tullen. Asfaltille on mahdollista tehdä täysin onnistuneesti pehmeä tai kova kaatuminen, mutta sen kaatumisen täytyy tulla selkäytimestä. Itse olen oikein erikseen harjoitellut kotona asfaltille, hiekka-alustalle, nurmikentälle ja lattialle lentämistä enkä enää riko itseäni kaatumalla. Tärkeintä on aina muistaa suojata niska ja pää. Käsiin ja jalkapohjiin saa sattua, polviin ja kyynerpäihin ei saa sattua koska kovat paikat menevät rikki iskussa.
Melkein sanoisin, että tatamia parempi alusta harjoittelulle olisi ihan ehta puulattia. Joustaa hieman, mutta on riittävän kova siihen, että harjoittelijoilla on motivaatio opetella kaatumaan oikeasti teknisesti hyvin.
Kaatumisharjoittelussa täytyy ottaa sekin huomioon, että _ukemiin mennään vasta kun siihen on oikeasti aihetta_, ennaltahyppiminen ei kehitä mitään. Ainakaan se ei opeta ukea kaatumaan eikä suojaamaan oikeasti niveliään lukoilta. Sitäpaitsi hyvin tehty kaatumisharjoittelu lukon sietämisineen kehittää kivunsietokykyä joka on yksi taistelijan ominaisuus.
Aina ei edes ehdi tehdä täydellistä ukemia, esim. jos toinen kiskaisee nyrkillä leukaan niin, että isku nyt sattuu napsahtamaan kohdalleen niin lopputuloksena voi olla nätissä kaaressa läjähdys maata vasten. Tärkeää on suojata pää ja takaraivo silti ja sen täytyy tulla vaistomaisesti.
>Tatami kyllä kieltämättä tekee sen, että oppilaat eivät välttämättä ikinä opi tulemaan turvallisesti ala tosipaikan tullen
Jos nyt vähän erotettais Fakta ja Fiktio. Heitot voidaan tehdä erittäin nopeasti ja ERITTÄIN lujaa !!! Tatmillakin katkee luita. Ihan turha ruveta leikkimään kuka säilyy ehjänä asfaltti/puu/betonilattiasta. "Taistelijan" hävikki on luokkaa 95-100 % sen jälkeen.
Esim ton jälkeen harva haluaa koittaa toista kertaa lattialla. Takaan ja lupaan ;)
http://judoinfo.com/video3.htm
Uchimata 4
On kiva laittaa :D :) Jatkeeks
http://judoinfo.com/video3.htm
Anis Lounifi (TUN) vs. Kazuhiko Tokuno (JPN)
Haluaisinpa nähdä sen kaverin, joka tekee vaikka nyt viisikymmentä ukemia peräkkäin puulattialla. Ja joka treeneissä.
Ukemi tatamille tehdään teknisesti ihan samoin kuin ukemi asfaltille. Erona on vain se, että tatamilla ukemin voi jopa oppia, kun toistoja pystyy tekemään tarpeeksi. Lisäksi heittoharjoittelu on huomattavasti tuloksekkaampaa, kun voi heittää täysillä niin, että heitettävään ei kuitenkaan satu kovin pahasti. Ei tule aristelua ja heiton "passaamista".
Sellainen ajattelu, että harjoiteltaisiin erikseen kaatumistekniikat kovalle ja pehmeälle lattialle on ihan utopiaa. Kun mennään ympäri, ei voi ruveta valkkaamaan tekniikoita.
Mä oon tehnyt kissapudotuksia spelille ja asfaltillekin, mut matto siks ku mä heitän niin kovaa et kaverit ei kävelis enää jos ei olis mattoo, mä teen hypyn missä vaan mut surkikset ei osaa ja niil on lasileuka ninku crovellakin.
Hmd
rikon aina kesän aikana dokaamani kaljapullot syksyllä tyhjentämääni uima-altaaseen, jossa sitten ryven alasti talven kylmimmillä pakkasilla, koska määäotankovaaainaaa.
Huomaan, että heittoja on saatu, ukemia ei osata ja mistään ei opita. Kannattaisi välttää sitä päälleen putoamista, mutta kuka jaksaa opettaa tyyppiä, minkä päästä puolet on korvattu metallilevyllä. Ja lasileualla.
Heh heh P-crove sull on lasileuka ku sä et uskalla ottaa mun kaa matsia vi oleks sä crove se sama jätkä joka mulle esitti haasteen no sovittiin et mennään kisikseen yläparvelle,sä tanssit vähä aikaa mun edesä ja mä loin kerran ja sä itkit polvillas et älä lyö enää, nyt mä ymmärrän s olit sä crove joku tulilintu outo tyyppi ku mä lähin kisiksestä sä pyyhit paskoja housuistas. Sull ei oo sisua eikä matsisilmää mä oon lyönyt monta kovaa ja tosi kovaa jätkää koska mulla on lunnetta ja mä lyön pirullisen kovaa mä osaanpotkia jamulla on matsisilmää crove sä oot surkee pelkuri.d
Hmd-ottelija
KOVAT JÄTKÄT EI TARVII OSATA KIRJOITTAA.RIITTÄÄKU OSAALYÖDÄKOVAAJALAUDOITTAAJNE.
Tähän foorumiin vois kehitellä sellaisen suodattimen joka seuloisi paskanpuhujat omalle osastolleen. Tietyn lajin parista tulee aina paremmuuden todistelua ja lapsellista paskaa.
Ei tarvitse todistella jos osaa, sen näkee todistelematta.
Suodattamalla saataisiin aika tyhjä Suomi24...
Niin, ja eipä puhuta "tietystä lajista" tässä tapauksessa.
Monet harrastelijat, kuten minä haluavat harjoitella kaatumisia, alastuloja... tatamilla. Opin siinä tekniikat hyvin enkä suurella todennäköisyydellä riko raihnaisia (vanhoja) luitani. On mahdollista tehdä enemmän toistoja = omaksuu paremmin harjoiteltavan tekniikan.
Jokainen voi tietenkin omalla ajalla tehdä mitä haluaa. Saa mennä loikkimaan esim. ostarin marmorilattialle. Joku tykkää perheen äidistä toinen taas hänen koiristaan.
Olen itse huomannut judosta toiseen lajiin siirtyneenä, että tatami kehittää osalleen huonoja tapoja. Tatamilla liikkumaan tottunut on ensinnäkin melkoisen tottumaton liikkumaan tavallisella lattialla ja se tuottaa melkoisesti hankaluuksia. lisäksi tatami mielestäni antaa mahdollisuuden tehdä monet asiat(esim kuperkeikka ukemi) ns. "sinne päin" ja sitten tehtäessä kovalla lattialla sattuu kun ei olla todellisuudessa "pyöreitä". Lattialla opettelu oli juttu erikseen, mutta nyt tehnyt menestyksekkäästi ukemia kuusi vuotta lattialla.
Teen sinulle heittoja tunnin ajan kovalla alustalla ja jos teet ukemin aina loukkaamatta itseäsi niin olet todellinen Guru.
Heittolajeja olen treenannut noin 20 vuotta ja kokemuksesta voin kertoa, että tatamia tarvitaan.
Kaatumista pitäisikin harjoitella kovalla alustalla, mutta heitot on eri asia.
Jäi tosiaan tuossa selventämättä, että tarkoitin ukemia kaatumisena, en heittojen jälkeisenä toimenpiteeenä. Ei sitä kestäisi elävä erkkikään.