Huomasin, että minullahan on vanhastaan harrastuksia, jotka taas alkoivat löytymään. Juomajaksolla olivat täysin kadoksissa. Löytyy sivellintä ja väriä, löytyy lukematonta kirjallisuutta, kirjoittamattomia tekstejä, kansalaisopisto kursseineen...luonto.
Nyt olen piensijoittajana seurannut mielenkiinnolla alas painuvia kursseja ja talousuutisia. Ihmetellyt, mitähän USA seuraavaksi keksii, että glopaalinen talous todella tuhoutuu...
Filosofiset pohdinnat onnistuvat parhaiten selvinpäin, ei humalassa, vaikka joskus niin luulin!
Nyt olen piensijoittajana seurannut mielenkiinnolla alas painuvia kursseja ja talousuutisia. Ihmetellyt, mitähän USA seuraavaksi keksii, että glopaalinen talous todella tuhoutuu...
Filosofiset pohdinnat onnistuvat parhaiten selvinpäin, ei humalassa, vaikka joskus niin luulin!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Nyt tuntuu, ettei millään edes ehdi tehdä kaikkea, lukea kaikkea, lenkillä rampata (kaverit sanoo, että älä enää laihduta...) ja olla osallisena ns. tavallisessa elämässä. Kappas, kun kaikki on alkanut taas kiinnostaa, ihmiset, naapurit, oikeat ystävät!
Nuo filosofiset pohdinnat luonnistuivatkin silloin nuorena pienessä sievässä, ennen kuin alkoholi oli se elämän pääsisältö. Muistelisin, että silloin saattoi riittää viinipullo kaverin kanssa koko yöksi juttua siivittämään ja kun se oli loppu, niin keitettiin teetä kun muutakaan ei ollut. Viina ei silloin ollut pääosassa.
Sama kokemus minullakin. Aika ei tahdo riittää kaikkeen mielenkiintoiseen; on niin paljon luettavaa, nähtävää, koettavaa.
Oma "teoriani" on, että pyrkimykseni paeta pahaa oloa ja ahdistusta alkoholiin onnistui liiankin hyvin - onnistuin todellakin olemaan ajattelematta viinan voimalla.
Ajatteleminenhan on kivaa!
...kovin kauan aikaa. Pian tulee kapakkajuopolle mieleen lähiökapakoiden ihanat illat, karaoket, tanssit, kiimaiset känniset yh-äidit jne. Ja tietty se nousuhumalan tunne siitä 0,5 tuopista.
miten on itsensä raittiuden polulle saattanut. Minulle itselleni nuo kapakkaillat esittäytyvät lähinnä irvokkaina muistutuksina menneisyydestä. -puistatus-
Hienoa, totta tosiaan. Itselläni se stoppi on haussa. Oon juonut monta kertaa viikossa. Nyt selvänä.
Kun ajattelen kapakoita ja yksin juomista, mokia ja krapuloita, niin tosiaan PUISTATTAA.
Tarvittiin yksi sairaalareissu ja todella paha kännimoka, ennen kuin tie alkoi löytyä.
Nyt alkaa jo helpottaa monella tavalla. Ajatusten suuntaminen muualle, kuin alkoholiin, on alussa vaikeaa, mutta tien risteyksessä osaan jo valita oikean suunnan.
Monet arjen vastoinkäymiset tuntuivat ennen ylitsepääsemättömiltä, nyt ne kuuluvat normaaliin elämään. En tarvitse rohkaisuryyppyä, eikä minun tarvitse juhlia onnistumisia.
Tasaisuus tielläni on valttia!
elämääsi raittiina jonkin vähän pidemmän jakson?
Olin joo raittiina hetken. Nyt tilanne on se että nukuin aamusella pommiin melkein tahallani että saisin kankkusen pois. Heräsin vasta puoli yks päivällä ja nyt harmittaa ja masentaa tosi paljon. Näin on kirjoittaa hyvin. Hänkin raitistui ja se antaa jollain tavalla toivoakin.
raittiin jakson?
En tiedä. Piti juoda vaan"viimeisen kerran"ja siitä se taas lähti. Masentaa niin pirusti. Tänään pääsin sentään töihin-vaikka vasta puolilta päivin. oletko sinä raitis?
ruveta juomaan tai edes kohtuukäyttöön. Kohtuu ei onnistu multa.
Itsellä ei tavallaan ole harrastuksia. Koitan elellä eloa kokonaisvaltaisesti.
Onhan noita toki liuta ansioluettelossa. Koitin muistella äsken, milloin oikeastaan viimeksi kävin perhokalassa...
"Harrastukset" tosiaan jää vähemmälle kun ränni on päällä. Mutta muutuu ne muutenkin. Lukeminen jäänyt vähiin, kun tullut vanhuusnäköä; remontointi pois, kun käden takia leikkausjonossa; musiikki vähiin, kun on kuulovikaa, jne.
Taitaa tietokone olla se aktiivisin "harrastukseni". Nyt on alasajo päällä, siis surfailen kun ei pääse nukkumaan. Aamulla pitää räjäyttää työkone yläkerrassa käyntiin, ois töitä. Tietsikoita vapaalla ja töissä.
Kännykkää ja piirtopöydän kynää haeskellut. Noh, on puhelinkoppi lähellä ja hiirelläkin voi piirrellä. Niin, kännykkä on kai jossain pyykkikorissa paidan taskussa ja kynä jossain kirjahyllyn alla katin ansiosta.
Tästä talouden syöksykierteestä nain se, nyt mennään syvälle, jenkit vetää kaikki mukaansa. Sijoita johonkin perinteiseen nyt. Metsäteollisuus olisi muuten hyvä, mutta kun kurssit on nyt korkealla. Kannattaisi sijoittaa kai johonkin viina tehtaaseen, niillä menee aina hyvin ja laman iskiessä taseet vain paranevat.
Pohtimisissa on eri puolia. Parhaat työni olen suunnitellut pikkupienissäni. Toteuttaminen onnistuu paremmin selvänä. Nytkin sain mietityksi huomiset duunit jurrissa, pitää selvitä, että saa linjat suoraan...
"Harrastusten" olisi hyvä olla sellaisia, että niitä pitää harrastaa muualla kuin kotona, tai lähipaarissa. Pitäisi kiinnostua jostain golfista tai lintujen bongailusta.
Minäkin olin viitisen vuotta ihan absoluuttisen raitis ja ryyppäilin sitten alkuunsa harvakseen omaisilta salaa. Pikkuhiljaa omaiset alkoivat epäillä käytökseni muuttumista ja viihtymistäni niin pirun hyvin siellä möksällä. En pitänyt edes naapureiheni enää yhteyttä, kuntokin alkoi rapistua ja ulkonäkö muistuttaa pultsaria parta pitkänä henki paskalta haisten ja kai haisin jo muualtakin...?
Havahduin ihan itse. Nyt oltu taas pari vuotta raittiiden jengissä yleiskunto parantuneena, enkä haise enää paskalta!
Sanoisin kaikille, jotka haaveilee siitä alkoholistin päiväunesta, kohtuukäytöstä, harvalla se onnistuu.....
Vaan sopii kokeilla jos luulee onnistuvansa.....
Hyvät harrastuksetkin tuli takaisin kuvioihin, dokaaminen jäi!
Olin vuonna -85 samanlaisessa tienhaarassa, kuin tänä kesänä. Silloin löytyi oikea suunta. Juotua tuli vain silloin tällöin.
Pari vuotta sitten läträäminen alkoi taas, lisääntyi ja paheni.
Muistan nyt tuon -85 vuoden hyvin. Teen uudelleen samaa työtä, jonka silloin tein.
Nyt on jostakin syystä helpompaa? Kertaus on opintojen äiti.
Harrastukset ovat palanneet, en ehdi edes kaikkea tekemään, mikä kiinostaisi.
Häpeä vain painaa pahasta kännimokailusta, häpeä sitä ennen olleesta sairaala reissusta. Omatunto on kova ja vaatelias, kunhan se ei syyttäisi näin voimakkaasti
Pahimillaan on lähdettävä liikkeelle, siivottava, suunnattava ajatukset muualle. Annettava itselleen anteeksi! Pyydettävä muilta anteeksi!
Syyttää en voi muita kuin omaa itseäni. Yritän edelleen jaksaa, en taivu.
Älkää tekään antako periksi! Samojen asioiden kanssa taistelemme!
Mulla vaan alamäki alkoi pikkuhiljaa, kuin huomaamatta ja kun huomasin, annoin sen jatkua ja kärsin kovasti. Usein yritin katkaista itse, mutta raitis jakso kesti pisimmilläänkin pari kuukautta kärvistellen ja kun olin edes jonkinlaisessa kuosissa, yritin tätä alkoholistin vaarallisinta tekoa, eli "kohtuukäyttöä", mutta juoma maistuikin ihan samaan malliin kuin ennenkin ja oltiin ihan samassa pisteessä taas. Vääntöä se oli.
Nyt on ollut onni olla jo vuosi raittiina ja elämä hymyilee, ilo ja värit palasivat, yhtenäinen yöuni myös. Kiire on kova tekemään kaikkea mukavaa ja tekemistähän löytyy. Kämppäkin on kuin uusi ja minusta on löytynyt pikkutarkka siivoushullu ;) Kai sitä puhdistaa samalla ympäristöäänkin, kun mielen koukerot alkavat avautua ja asiat loksahdella paikoilleen. Huomaan myös, että minusta on tullut taas tunteellinen ja pidän ihmisistä (melkein aina..). Juodessani koteloiduin omaan kotiini ja ärsytti, jos joku kyseli vointiani ja puhelin pysyi kiinni. Kapakassa kävin seurustelemassa kaltaisteni kanssa ja mitä pahempi räkälä, sitä kotoisampi fiilis, sillä ajattelin, että on täällä joitain joilla menee vieläkin huonommin kuin minulla. Outoa. Nyt ei baariin enää tee mieli, vaikka alussa kauhistutti ajatus, että nyt en nää enää "kavereita".
Miksi alussa pelkäsin elämäni muuttumista, vaikka muutos oli pelkästään hyvään. En keksi yhtään hyvää syytä ryyppäämisen aloittamiselle. Toivon, ettei niitä syitä tulisi jatkossakaan, vaikka vastoinkäymisiä elämässä tulee kaikille, jossain vaiheessa.
Tänään ei TARVITSE juoda ja se tuntuu mukavalta.
Itse olen epäonnistunut aa-lainen. Retkahtelen melko usein, yleensä 2-3 kk välein. Ravintolat vetää minua puoleensa, siitä elämästä syntyi aikoinaan ns. toinen olohuone, ja se elämäntapa on jäänyt niin lujasti mieleen miellyttävänä asiana, ettei edes aa:n ohjlema ja palaverit saa minua pysyvästi raittiiksi. Tottakai tästä moni ahdasmielinen aa-lainen suivaantuu ja toivottaa alimpaan helvetiin, vaan minkäs voin.
Parhaat kuviot minulla on -suoraan sanoen- tapahtuneet sellaisissa rennoissa lähiökapakoissa. Naisten iskemiset, rennot illat, nousuhumalan tunne jne. Muu arki tuntuu edelleen ahdistavalta: henkiseti raskas yksitoikkoinen työ, kiireinen rahanahne yhteiskunta, katuväkivalta, ympäristön tuhoutuminen jne, ne tuovat ankeutta ja raittiina ne kohtaa sellaisenaan. Sitä en jaksa kestää kauaa selvinpäin. Tiedän, että pitäisi, koska alkoholin hallintakyky on osaltani heikentynyt ja töppäilyjä ja vaaratilanteita syntynyt.
Mutta, ei, se kapakkaelämä vaan aina vetää puoleensa. Mitkään arkiharrastukset eivät jaksa kiinnostaa kauaa, ei kulttuuri, liikunta eikä muu.