Miljoona

kirjoitusta, ikävöiviä niin paljon. Silti haluan huutaa tätä ikävääni tänne. Joku voisi sanoa, että yksipuolinen rakkaus on inhottavaa. On ja ei. Itse otin selvää toisen tunteista. Kirpaisihan se kun kuuli, ettei toinen ajatellut samalla tavalla. Kun oli toiselle vain jonkinlainen ohikulkija hänen elämässään.

En olisi uskonut tällaisiin tunteisiin ikinä. Lyhyt tuttavuus, koko elämän ikävä. Olen sopeutunut siihen ajatukseen tässä, etten tule koskaan saamaan häntä ajatuksistani pois. Se on jotenkin rauhoittanut minua, siitäkin huolimatta että hän tuskin tulee koskaan kuulumaan tulevaisuuteeni.

En tiedä, mikä ihmeen tarkoitus tällä kaikella on ollut. Ehkä selvittää sitä, mitä minä oikeasti tahdon jne. Tällä hetkellä olen kuitenkin onnellinen. Hänen kasvonsa ovat alkaneet haalistua mielessäni. Toivon vain, etten enää törmää häneen missään, koska se saa kaiken taas tuntumaan tuhat kertaa pahemmalta.
2304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uskalsit kertoa hänelle tunteesi, se on ihailtavaa! Itse riutunen epätietoisuudessa vielä pitkään, sillä kynnys kysymiseen on korkea...Toisaalta hänen kiireisestä käytöksestään olen päätellyt, ettei tunteita ole, mutta silti...Toiveajattelu valtaa minut vähän väliä. Voimia sinulle!

Äänestä

ajatuksia minulla.. Hetken jo mietin olinko itse kirjoittanut tuon? :)
Itse ikävöin, kaipaan, rakastan erästä naista.. Puolentoistavuoden seurustelun jälkeen kaikki loppui, olimme läheisiä ja rakastimme toisiamme.. Rakkaus jäi silmänräpäyksessä ykspuoleiseks ja kaikki tuhoutu, nainen jäi syvälle sydämeeni, vaikka hänelle olin vain yksi mies muiden joukossa.. Se, että niin uskoi kaikkeen niin uskomattomaan kuin "se oikea" ja sielunkumppani, nuo ajatukset riistäytyy niin ristiriitaiseksi siinä vaiheessa kun tajuaa että kaikki aito lopulta onkin vain yksipuoleista ja omassa päässä kehiteltyä/tunnettua.. Apua, en itse keksi ratkaisua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


samanlaista kirjoitti:

kirjoitusta, ikävöiviä niin paljon. Silti haluan huutaa tätä ikävääni tänne. Joku voisi sanoa, että yksipuolinen rakkaus on inhottavaa. On ja ei. Itse otin selvää toisen tunteista. Kirpaisihan se kun kuuli, ettei toinen ajatellut samalla tavalla. Kun oli toiselle vain jonkinlainen ohikulkija hänen elämässään.

En olisi uskonut tällaisiin tunteisiin ikinä. Lyhyt tuttavuus, koko elämän ikävä. Olen sopeutunut siihen ajatukseen tässä, etten tule koskaan saamaan häntä ajatuksistani pois. Se on jotenkin rauhoittanut minua, siitäkin huolimatta että hän tuskin tulee koskaan kuulumaan tulevaisuuteeni.

En tiedä, mikä ihmeen tarkoitus tällä kaikella on ollut. Ehkä selvittää sitä, mitä minä oikeasti tahdon jne. Tällä hetkellä olen kuitenkin onnellinen. Hänen kasvonsa ovat alkaneet haalistua mielessäni. Toivon vain, etten enää törmää häneen missään, koska se saa kaiken taas tuntumaan tuhat kertaa pahemmalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu