Itkuäiti

lapselle on noin hieman ennen kahta vuotta alkava asia. Et saane paljoa vastakaikua, vaikka kuinka itkeskelisit lapsen nähden.

Hae itsellesi apua ja mene nukkumaan. Apua saa, kun vain suunsa aukaisee. Riittää kun laitat maili osoitteesi tähän, ja jo joku lähellä asuva auttaa. Niin yksinkertaista se on.

Itsekin voin ilmoittautua auttamaan kaikkia jotka riihimäen lähettyvillä lapsen takia ovat poikki väsyneitä. Itselläni on kolme lasta, ja kapasiteettia ja ammattitaitoa löytyy.

Maailma olisi paljon parempi paikka kun vain puhuisimme toisillemme.

No ei tietenkään ole pahasta! Meillä lapset joutuvat tottumaan siihen, että itku ja nauru tulevat äidiltä herkästi, halusivatpa tai eivät. Ihminen se äitikin on tunteineen kaikkineen. Parempihan lapsen on kotona totutella tunteiden kirjoon tutussa ilmapiirissä kuin että joutuisi käsittelemään elämän ikäviä puolia ensi kertaa vieraammassa ympäristössä.

Tähän samaan liittyy se, että mielestäni vanhempien ei tarvitse piilotella erimielisyyksiään ja riitojaan lapsilta. (Olettaen tietysti, ettei riidan aikana tapahdu mitään lasta pelottavaa eikä riidan aihepiiri liity sellaiseen asiaan, mistä lasten ei pidä kuulla.) Tärkeintä, että ikävät asiat sovitaan lasten nähden eikä lasten tarvitse mennä esim. nukkumaan vanhempien kiistelyä kuunnellen. Lasten on mielestäni vain hyvä nähdä, että joskus otetaan yhteen ja siitäkin on mahdollista selvitä.

oon epäilevä täältä kautta löytyvän ihan oikeaa apua, muutoin kuin näin juttelemalla. Ja toisaalta kyllä tarpeen vaatiessa oma äiti on lähistöllä että apua sitä kautta kyllä saan, ja olenkin saanut paljon apua mutta mä en oikein tajua mikä siinä on, että jos saan pari tuntia vapaata ja käyn kaupassa tai siivoan tms teen omia juttuja niin se pari tuntia ei muka tunnu yhtikäs missään, ihan ku sitä ei olis ollukaan. Ja lapsukainen on ollut mummollaan parikin yötä putkeen kylässä, mutta silti jokusen päivän omien "vapaiden" jälkeen on taas se olo että ei jaksa enää. Se hyöty ja ilo niistä vapaista on niin lyhytaikaista että melkein tuntuu siltä että parempi olla sekin aika vaan lapsen kanssa niin säästyis sit huonolta omalta tunnoltakin kun ei lastaan toisten harteille sysää.

Tää on nyt jotenkin niin sekavaa tää koko elo ja olo taas että oksat pois. Mutta ehkä se tästä taas asettuu jossain vaiheessa. Kiitos ystävällisistä ja hyvistä vastauksista teille :)

Aivan saman kysymyksen esitin mielessäni tänään, on aika vaikeaa 2-vuotiaan kanssa, ja on myös toinen lapsi.
Ja "jos saan pari tuntia vapaata ja käyn kaupassa tai siivoan tms teen omia juttuja niin se pari tuntia ei muka tunnu yhtikäs missään, ihan ku sitä ei olis ollukaan".
Tästä myös samaa mietin.
Ja nyt kun sen näkee kirjoitettuna, tulee kyllä mieleen, että onko minullakin ehkä syvempi uupumus, ja siihen varmaan tarvitaan ulkopuolista apua, ei se häviä täällä juttelemalla. Eihän satunnainen itkeminen lapsen nähden ole pahasta, mutta jos se kertoo pahemmasta uupumuksesta tai masennuksesta, niin se on.

Minua vaan ei ainakaan läheiset ota tosissaan, "olet vain väsynyt" ja "kaikkihan on niin ihan hyvin". Toivoisin vain, että saisin itkeä itkuni, eikä tunteitani vähäteltäisi. Mutta se on pelkoa.

Jos sinua itkettää ja olet väsynyt, niin silloinhan se on merkki siitä, että teet liikaa.

Missä lapsen isä on? Oletko sinä yksin lapsen kanssa vai miksi olet niin väsynyt? Juttele asiasta nyt ainakin miehesi kanssa, niin saatte asiat järjestykseen. Hän voisi jäädä kotiin. Ei kenenkään pidä tehdä enempää kuin jaksaa.