Meillä on kaksi lasta. 16-vuotias tyttö ja kohta 19-vuotias poika. Mieheni on jumaloinut tytärtämme, lässyttänyt ja pitänyt lellikkinään. Poikaamme hän on suhtautunut huomattavasti viileämmin, jopa niin, että poikamme huomasi isän erilaisen suhtautumisen häneen ja sisareensa aivan pienenä poikana. Itse olen yrittänyt olla tasapuolinen ja puhuinkin monesti miehelleni, että hänen tulisi huomioida enemmän poikaansa, mutta puhuminen on ollut turhaa. Seurauksena on, että mielestäni poikamme on kateellinen ja mustasukkainen vieläkin sisarelleen. Tähän kaikkeen kuuluu vielä se, että poikamme on ollut kuuliainen ja kiltti, jopa niin, että mieheni joskus takavuosina piti häntä jopa liian kilttinä. Asumme maalla ja poikamme on aivan pienestä pitäen osallistunut pihatöihin, leikannut numrmikot, pilkkonut puut yms. Mieheni on eläkkeellä armeijasta, 52-vuotias ja tuntuu siltä, että hän on pikkuhiljaa sysännyt useimmat itselleenkin kuuluvat työt pojallemme. Mieheni on paljon poissa, matkustaa ja on luonnollisesti selvää, että poikamme on tuntenut velvollisuudekseenkin auttaa minua . Jos mieheni on kotona, hän silloin osallistuu kotimme töihin, usein kiukuttelun ja pitkän odottamisen ja pyyntöjen jälkeen. Nyt poikamme on noussut isäänsä vastaan, on ilmoittanut tälle, että tämä ei näköjään tee juuri mitään kotona ja että kaikki työt jäävät meille. Hän on aivan oikeassa, mutta mieheni syyttää tästä kaikesta minua. Hän on mielestäni nyt menettämäisillään ahkeran kiltin apulaisen ja työntekijän. Poikamme on lukiossa viimeisellä luokalla ja on kohta lähdössä ensin armeijaan ja sitten toivottavasti opiskelemaan. Hän siis vapautuu pikkuhiljaa isänsä käskyvallasta. Tilannetta pahentaa mieheni ja minun välillä se, että olen sanonut miehelleni, etten voi hyväksyä sitä, että hän hyväksikäyttää tällä tavoin poikaansa.Ja olen kyllä sanonut senkin, poikamme on ollut läsnäkin, että tämä ei ole oikein , ei poikaamme eikä meitä muitakaan kohtaan. Olen välillä aivan epätoivoinen mitä tehdä. Mieheni mielestä ilmeisesti lasten tulisi olla kuuliaisia ja myös vaimonkin. En saisi sanoa mitään lasten kuullen. Mutta olen sanonut yksityisesti hänelle, se ei ole auttanut. Onko se niin väärin, että sanoo asiat julki? Se, että olisin hiljaa, mahdollistaisi mieheni vaatimukset ja menettelytavat .Eikö nuorikin voi sanoa mielipiteensä ja kieltäytyä tekemästä ? Koen, että mieheni syyttämällä minua saa syyn vieritettyä muiden . lähinnä siis minun harteilleni ja hänen itsensä ei tarvitse ajatella asiaa enempää. Yritän tukea poikaamme itsenäistymisessään ja vapaa-ajan harrastuksissaan, jotta hänellä olisi muitakin asioita elämässään kuin kotona tehtävät ulkotyöt. Kaikki naapurimme ja mieheni vanha tätinikin ovat ihmetelleet sitä työmäärää, jonka poikamme on tehnyt. Mitä tehdä ?
isän ja pojan suhde
väsähtänyt
54221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kerro totuus kuten olet tehnytkin. Jos miehesi ei sitä ymmärrä, omapa on ongelmansa. Ja pidä poikasi puolta!
Viimeistään siinä vaiheessa kun poika menee armeijaan tai muuttaa muuten pois kotoa miehellesi valkenee totuus. Pitää hän siitä sitten tai ei. :)
Tsemppiä!
Kiitos tuesta. On lämmittävää kuulla, että olet samaa mieltä kanssani. Sain lisää rohkeutta sanoa mielipiteeni asioista. Puolustan poikaani, sillä Eeva Kilven sanoin lapseni ovat niitä ihmisiä, joille minun on tarkoitettu olevan hyvä.
Minäkin olen samaa mieltä: mene poikasi puolelle, pidä pintasi. Kuka lasta puolustaisi ellei vanhemmat? Ikävää vain että se on äidin tehtävä ja "vastapelurina" on lapsen isä.
Poika on varmaan katkera isälleen, mutta toivottavasti ei sinulle, siis että hänellä olisi edes toinen vanhemmista tukena ja kannustamassa ja hyväksymässä hänet sellaisena kuin hän on, ilman suoritusta. Ettei hyväksyntä tule siis vain suorituksen kautta vaan sen kautta, että ON ja on siten arvokas, omana itsenään.
Ehkä myös poika peruspersoonana ei ole ollut isälle mieleinen... on toivonut pojasta jotakin muuta, sellaista ominaisuutta mitä pojassa ei ole.. Ikävä juttu. Ikävintä se on myös iän kannalta, hän menettää paljon kun menettää poikansa.
Kiitos sinulle äiti tuestasi. On vain niin raskasta olla aina puolustuskannalla, mutta olen lohduttanut itseäni sillä, että kohta poikamme on aikuinen.Välini poikaani ovat hyvät, mitä nyt normaalia murrosiän kiukkuilua, mutta sehän on normaalia.Monista poikani toimista olen havainnut, että hän on hyvillään siitä, että olen puolustanut häntä.Ön sääli, että mieheni on menettänyt sekä minun että luulisin myös, poikamme arvostuksen, mutta hänhän on toimillaan tehnyt valintansa.
siitä huolimatta, että miehesi sortaa lastasi, olette yhä naimisissa? pojallesi saattaa jäädä tuosta traumat...eihän kukaan jää avioliittoonkaan, jos esim. isä käyttää tytärtään hyväkseen...