Välistä pelottaa

Sairastunut ¤

Vuonna 2000 tuli diagnoosi:
määrittelemätön dementia.
Oireina:
huono impulssikontrolli
eksymisen tunne
suuria hahmotushäiriöitä
hiukan ahdistusta
ollut aivoinfarkti
elää yksin -
prognoosi 2000 oli n 10 vuotta elinaikaa mutta
yhä toimin, elän ja pärjään - en yhtä hyvin kuin ennen ja hitaammaksi olen tullut -
ymmärrän hyvin puhetta, kirjoitan, ulkoilen koiran kanssa
luen paljon, päivittäin olen yhteydessä lapsiini ja he minuun päin
silti tulevaisuus pelottaa
olen havainnut että lähimuisti falskaa välillä
uusia asioita en pysty painamaan mieleeni
olen ihan yksin, asun yksin, omaisille en ole
niin yksityiskohtaisesti kertonut kaikesta ,
haluan pärjätä yksin
en kuormittaa läheisinäi heillä on omaa elämää
se, mikä pelottaa on, mihin " joudun" kun en enää pärjää yksin
kunnassa ei kunnallista hoitopaikkaa, kaikki ovat yksityisiä ja niihin minulla ei ole varaa, ei mitenkään
ja mietin
miksi sain tämän neurologisen taudin jota ei voi hidastaa, ei pysäyttää, ei leikata - on vain -
elettävä
se kuuluisa päivä kerrallaan

4

3310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2 omainen

      Ota ystävä hyvä yhteyttä kotisairaanhoitoon jos et muuta tähän hätään keksi.

    • Myös IIII

      Sairaus on edennyt hitaasti, voimia sinulle ja hae apua kyllä ne lapsetkin haluavat auttaa mutta jos et kerro heille mitä tunne, heidän on vaikeaa auttaa.

    • vuosi sitten - miten nyt ma...
    • toivoa ehkä

      On sittenkin olemassa!

      Minulla itselläni on ollut tilanteita, joissa virallinen koululääketiede ei ole pystynyt auttamaan, niin olen saanut apua näiltä lääkäreilta, jotka ovat perehtyneet hoitoihin laajemmin kuin muut lääkärit keskimäärin.

      "Ravinnon rasvahappo lisää Alzheimerin taudin riskiä
      Päivitetty 24.10.2008.

      Neurotieteilijät ovat päässeet askeleen lähemmäs Alzheimerin taudin saloja. Hiirillä tehty tutkimus osoittaa, että kyseessä on häiriö aivojen rasvahappojen tasapainossa. Ravinnossa oleva omega-6-perheeseen kuuluva arakidonihappo (AA) lisää taudin riskiä. Tutkijoiden mukaan havainto voi olla läpimurto taudin ehkäisyssä ja hoidossa. Arakidonihapon vastavaikuttajana toimii kalaöljystä tuttu omega-3-rasvahappo EPA. Tutkimuksen julkaisi arvostettu tiedelehti Nature Neuroscience.

      Entuudestaan tiedetään, että ravinnon omega-6- ja omega-3-rasvahapot ovat toistensa vastavaikuttajia ja että länsimaalainen ravinto sisältää liikaa omega-6:tta suhteessa omega-3:een. Nyt neurotieteilijät uskovat, että ravinnon vinoutunut omega6/omega-3-suhde voi olla ratkaiseva tekijä Alzheimerin taudin puhkeamisessa. Liika omega-6-pitoisuus suhteessa omega-3:een näyttää liittyvän dementiaan.

      Kyse on tiettyjen rasvahappojen aineenvaihduntaa säätävän entsyymiperheen (PLA2) aktiivisuudesta. Inaktivoimalla PLA2-entsyymejä tutkijat kykenivät säilyttämään Alzheimerin tautiin sairastuneiden hiirten muistin ja ehkäisemään tautiin liittyviä käytöshäiriöitä.

      Saman entsyymin uskotaan toimivan yliaktiivisesti ihmisillä, jotka sairastuvat Alzheimerin tautiin. Yhtenä mahdollisuutena tutkijat näkevät ”pahan” arakidonihapon vähentämisen ravitsemuksesta. Toisena mahdollisuutena on kehittää hoitoa, joka katkaisee ”virran” yliaktiivisesta entsyymistä.

      Tutkimusta johtanut Kalifornian yliopiston neurologian professori Lennart Mucke sanoo: "Yleensä rasvahappoja voidaan säädellä ruokavaliolla tai lääkkeillä. Meidän tuloksemme tarjoavat merkittävän hoitokeinon, jolla voidaan estää Alzheimerin taudin synty. Tarvitaan kuitenkin vielä paljon tutkimustyötä.”

      Tulokset ovat herättäneet suurta kiinnostusta neurotieteilijöiden piirissä. Professori Clive Ballard (Director of Research at the Alzheimer's Society) kommentoi: "Tämä on vankka ja mielenkiintoinen tutkimustulos, joka viittaa siihen, että hoidon kohdistaminen tiettyihin aivojen rasvahappoihin on uusi innovatiivinen keino hoitaa Alzheimerin tautia.

      Tutkijat tunnistivat rasvahappoja, joiden pitoisuuden lisäys johtaa solujen kuolemaan silloin, kun valkuaisainepaakkuja syntyy Alzheimer-potilaan aivoissa. Tämä on uusi ja mahdollisesti kinnostava tutkimusalue, joka kuitenkin on vielä varhaisessa vaiheessaan."
      Rebecca Wood, Alzheimer's Research Trustin toiminnanjohtaja sanoo: "Tämä hiiritutkimus viittaa häiriöön aivojen rasvahappotasapainossa Alzheimer-potilailla. Havainto antaa aihetta optimismiin, sillä rasvahappojen pitoisuutta voidaan säätää jossakin määrin ruokavaliolla ja lääkkeillä.

      Emme kuitenkaan vielä tiedä varmasti, ovatko tulokset yleistettävissä ihmisin, ja paljon lisää tutkimusta tarvitaan ennen ihmiskokeiden aloittamista”. Alzheimer's Research Trust rahoittaa useita tutkimushankkeita tällä alueella Isossa-Britanniassa.

      Tutkimuksen ja neurologien kommentit uutisoi Daily Telegraph 19.10.2008

      Tohtori Tolosen kommentti
      Itse asiassa havainto ei ole ollenkaan niin uusi kuin nyt media hehkuttaa. Itsekin olen korostanut jo vuosikausia, että neuropsykiatrisissa taudeissa vallitsee aivojen rasvahappotasapainon häiriö. Suurin osa neurologeista ja psykiatreista on vain ummistanut silmänsä ja korvansa tältä tosiasialta. Hyvä että edes nyt asiaan kiinnitetään huomiota johtavassa tiedelehdessä ja uusia tutkimuksia rahoitetaan. Tiedämme tosin ilman niitäkin, että Alzheimerin tautia voidaan ehkäistä ja hoitaa E-EPAlla, joka vaimentaa PLA2-entsyymiperhettä ja korjaa samalla aivojen rasvahappohäiriötä. Tämä animaatio selvittää asiaa havainnollisesti."

      Linkin kauttta voit lukea lisää esim Dementian ehkäisystä ja hoidosta ja muutakin mielenkiintoista.
      http://www.biovita.fi/uusi/news.php?lang=fi&id=1117

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      250
      45426
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      35
      11284
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      218
      10924
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9741
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8558
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      232
      6554
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3230
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2269
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      40
      1817
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1550
    Aihe