ulkonäköjutuista..

niin..toisinpäinhän tästä asiasta on kai ollut puhettakin. kysynpä kuitenkin kun alkaa itsellä olemaan vähän mitta täynnä taas.

miksi ns. laittamattomat äidit katsovat usein kovin kieroon sellaisia, jotka viitsivät itseään vähän meikatakin, laittaa tukkaa, käyttävät trendikkäitä/nättejä vaatteita tms.? erityisesti olen huomannut, että vähän vanhemmat äidit suhtautuvat näin. itse siis 25v ja ainakin täällä päin päiväkerhoissa ym. nuorimpia äideistä melkein aina.

itsellä ei ole oikein mitään mielipidettä muiden ulkonäöstä suuntaan tai toiseen, en ainakaan sen perusteella ketään katso ns. vinoon tai muutakaan. jos nyt ei siis ihan ääritapauksista puhuta. ;) enkä itsekään mitenkään ihmeelliseltä mielestäni näytä, tykkäänpähän nyt vain käyttää sen tietyn ajan meikkiin hiuksiin joka aamu riippumatta siitä mihin ollaan menossa. laitan myöskin kerhoreissuille, hiekkalaatikolle jne. nätit vaatteet päälle - en ikävä kyllä edes OSAA käyttää tuulipukuja tai muita.

mitä vikaa minussa on, jos vain rakastan kauniita vaatteita, laukkuja, huiveja ja koruja ja tykkään niitä käyttää ihan normipäivänäkin? tunnen itseni usein tosi ulkopuoliseksi, kun minulle ei ihan oikeasti jutella samaan tapaan kuin muille mammoille. toki mukaviakin tyyppejä löytyy, mutta voittopuolisesti kotiäideissä on näitä ns. raiski-mammoja (tämä ei ole mun keksimäni nimitys!) jotka eivät juuri pään nyökkäystä kummempaa kanssakäymistä harrasta oman "lajinsa" ulkopuolisille. olen kuitenkin ystävällinen, seurallinen ja puhelias ja siksi tämä harmittaa. lapseni on hyvin käyttäytyvä ja seurallinen myöskin, eli siitäkään ei voi oikein olla kyse.

ja EN oikeasti tätä vain kuvittele. kyllä ihmisistä tuon suhtautumisen huomaa. omaan ystäväpiiriini kuuluu kaikenlaisia ihmisiä; en siis itse välitä ulkoisista seikoista tutustumisen ja ystävystymisen suhteen. vähän surullinen olo vain välillä tulee tuosta kaikesta. varsinkin nyt, kun on raskaana, tuntuu että sitä pitäisi mennä tuolla säkki päällä (ettei maha vahingossakaan näy!), 30kg ylipainoisena ja silmäpussit polvissa, jotta olisi "kelvollinen" juttukaveri.
20973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

toki saatan vahingossa vähän säälien katsoa, jos joku on bimbomaisen näköinen. Ainakin täälläpäin laittautumisella tarkoitetaan tyylikkyyttä ja yliampumista on sitten sellainen liikaa meikkiä, hiukset tärkätty jne. Tulee sellaisesta väistämättä mieleen, että pää on aika tyhjä, kun ei osaa edes sisitisti itseään laittaa.

Toisaalta kai se on niinkin, että sitä mielummin juttelee niille päälle kolmekymppisille äideille kuin päälle parikymppisille. Elämänkokemusta on kuitenkin sen verran enemmän kertynyt ja jutut sitten usein eri tasoa jo. Tajuat sitten kun olet vanhempi ;-)

Äänestä

Mulle just tänä aamuna eräs nainen selitti, kuinka hän ei voi mennä paikalliseen perhekerhoon, kun siellä on niin paljon nuoria tiptop-äitejä, joilla on aikaa pukea ainokainen lapsi nätisti ja olla itsekin siinä sivussa kuin suoraan missikisoista. Ehkä tuollaiset ihmiset kokevat, että viestität ulkoisella olemuksellasi ja sillä, että käytät itseesi aikaa, erilaista arvomaailmaa. Eli heidän mielestään sinulle sellaiset asiat ovat tärkeitä, mille nämä toiset mammat eivät juurikaan anna painoarvoa.

Minä en jaksa meikata leikkipuistoon mennessä vaan pyrin huoltamaan itseäni korkeintaan kestoväreillä, luonnollisella päivetyksellä ja laadukkailla ihon- ja hiustenhoitotuotteilla sekä huulikiillolla. Enkä todellakaan jaksa laittaa parasta päälle, kun kohta siihen kuitenkin pyyhitään räkäinen nenä tai kalakeittoiset sormet. Mutta jos kerhossa tai puistossa on joku hyvännäköinen äiti, katson häntä ihaillen ja mietin, että hienoa kun jollakin on viitseliäisyyttä moiseen. Mun mielestä ulkonäkö ei ole suoranainen viesti arvojärjestyksestä, varsinkaan vinoutuneesta sellaisesta.

Ja edelleen, oletko aivan satavarma, että sinua katsotaan kieroon. Kuvitteletko vain niin, kun olet kuitenkin selvästi omasta mielestäsi eri porukkaa, kuin raiski-mammat. Ja alkaako tuo kieroon katsominen siinä vaiheessa, kun avaat suusi. ;) No ei, vitsi vitsi. Pidä linjasi, hyvä kun jaksat!

Äänestä

Miksi kuvitelet, että sun ulkonäöstä on kukaan muu kiinnostunut kuin sinä itse? On vain toiveunta, että ne muut katsoo sua ja ajattelee susta yhtään mitään.

Äänestä

se olevinaan joku luonnonlaki, että pienten lasten äidit eivät jaksa panostaa itseensä ja sitten kun näkeekin sellaisen, joka jaksaa, niin se on "outolintu". En minäkään korkkareissa ja meikissä hiekkalaatikolle mene mutta jos ollaan jossain kerhoissa tms. käyty niin kyllä siistimpää päälleni etsin ja meikkaan ja laitan hiukset..... Ulkoillaan paljon ja olen tottunut niihin kulahtaneisiin verkkareihin....

Äänestä

jonka mielestä esim. tuulipuvussakin voi olla siistin ja huolitellun näköinen?
Ja tämä on minusta sinne puistoon, hiekkalaatikolle kaikenlisäksi ainoita "järkeviä" asusteita?:)
Olen kieltämättä säälien katsonut äitejä jotka tulevat ollakseen "laitettuna" sinne leikkipuistoon ja kun on hetken aikaa siellä nostellut kuraista lasta sinne ja tänne niin väittäisin että on aivan sama mitä sinulla sillä hetkellä on päällä:):)
Minä katson kyllä itse eniten "kadehtien" niitä äitejä jotka osaavat olla arkivaatteissakin "cooleja" ja siistin oloisia,ainakin jos ja kun puhutaan pienten lasten äideistä.No,hiukset on kieltämättä yksi asia mikä minusta tekee ihmisestä epäsiistin näköisen ja oloisen,mutta ei niidenkaan tarvitse olla laittamalla laitettuja,puhtaat ja kammatut riittää useimmiten.
Ei minullekkaan merkitse mitään ihmisen ulkoinen olemus ja laitan itsekkin (joskus)ihan vaan huvin vuoksi,mutta en kyllä hiekkalaatikolle:):)

Äänestä
  • et ole ainoa. Voi olla munkin mielestä siistin näköinen ja huoliteltu myös tuulipuku päällä. Se on sitten eri juttu, kun alkaa se sama tuulipuku olla joka paikassa päällä. =)

    Ei tulisi mieleenkään nuljua pihalla tai puistossa kymmenen sentin koroissa, villakangastakinkin sais laittaa joka viikko pesulaan.

    Jos lähtee lenkille, on pakko laittaa verkkarit tai ulkoilupuku, vai juokseeko nämä ääripään trendimammat ykköset päällä?

    Joka asiaan on olemassa ihan asiaankuuluva vaatetus/varusteet, järjen köyhyyttä yrittää koreilla ykköset päällä jokapaikassa. Eikä se mua haittaa, jos joku niin haluaa tehdä.

    Äänestä

  • Minusta fiksua ja tyylikästä on pukeutua tilanteisiin tilanteen mukaan. Ei siis sateisella ilmalla leikkipuistoon valkoisissa housuissa ja nahkatakissa tms tai seurakunnan kerhoon minihameessa ja verkkosukissa.. Siistit vaatteet, vähän laitettu tukka ja sipaus meikkiä kasvoille ja menoksi. Tuulipuku puistoon ja perusvaatteet kerhoihin.. Tuntuu, että tuollaisilla aloittajan kaltaisilla ihmisillä n liian suuret luulot itsestään ja kuvittelevat kaikenlaista..

    Äänestä

..miten pukeudut hiekkalaatikolle ja esim muskariin? Pelkäätkö ettet näytä hyvältä vähemmässä meikissä, siistissä tuulipuvussa tms. Miksi sinun täytyy laittaa itseäsi liikaa??

Äänestä
  • öhh, no usein farkut, siisti takki, jne.. asusteet on suuri "paheeni", eli laukut ja muut (kengät ym) on katsottu asun mukaan. mutta siis ihan perusvaatetusta. en ikävä kyllä vain osaa käyttää tuulipukuja tai muita. sali- ja urheiluvaatteet ym. on sitten asia erikseen, mutta noin muuten ei kiitos.

    joku tuossa puhui elämänkokemuksesta tai vihjasi että kyseessä on ns. tyhjä pää -syndrooma; sen enempää henk.koht puolelle menemättä voin vakuuttaa että näin ei ole. ;) opiskellessa, työelämässä ja muussakin hiekkalaatikoiden ulkopuolisessa olemisessa tulen itse asiassa paremmin juttuun itseäni vanhempien kanssa. oman ikäisistäni monet ovat vielä tosi lapsellisia, tiedän sen itsekin. ei siinä sinänsä mitään vikaa ole, mutta jutut osuvat yksiin paremmin vähän kypsempien tyyppien kanssa.

    omista ystävistäni (muutama on jo äiti itsekin) löytyy myös näitä, jotka panostavat ulkonäköönsä. mutta noin kerho- ja puistoympyröissä täällä päin ei sellaisia juuri näy. täällä päin sellainen perinteinen teinimutsi-tyylinen pukeutuminen (vähän ehkä halvan/liioitellun näköinen siis) on kyllä aika harvinaista. tyylikästä, siistiä ym. harrastan itse ja sitä tarkoitin aloituksessani..

    niin ja joku oli vielä ilmoittanut, että ketään ei kiinnosta. nooh, kyllä se ulkonäkö tuntuu yllättävän monia naisia kiinnostavan. suora piikittelykään ei ole ollenkaan harvinaista. esim. nopeasta synnytyksen jälkeisestä laihtumisesta kommentoivat yleensä herkimmin juuri ne, ketkä palautuvat hitaammin tai joille kiloja jää. siis tyyliin: "kamala kun sä olet ihan liian laiha jo." yms.. meikkaamiseen ja muuhun käytetystä ajasta kysyvät useimmiten juuri ne, joilla ei ole meikkiä lainkaan jnejne.. ja nämä vielä yleensä sellainen vire puheessa, että "onkos se lapsiltasi pois, kun itseäsi laitat". en tiedä mitä tuo sitten on...kertokaa joku viisaampi. ;)

    olen miettinyt myös tuota, että suhtaudunko itse noihin muihin jotenkin väärin. mutta en kyllä ainakaan keksi mitään sellaista. herranjestas, mä olen se tyyppi joka heittää jopa sille kadulla pummaavalle sedälle pari euroa ja hymyilee päälle. en tod. osaa nähdä itseäni sillä tavalla ennakkoluuloisena. toki minusta moni ihminen ehkä näyttäisi kauniimmalta/siistimmältä jos vähän näkisi vaivaa. mutta jokaisella on laittamattomuuteenkin omat syynsä; joku viihtyy luonnollisena, toista ei kiinnosta, kolmas ei jaksa jne.. eikä ne minulle kuulu. tapahan se laittautuminen vain itselläkin on, kun sattuu ne jutut kiinnostamaan. ei ihmiset kai kadulla sentään puolta vaihtaisi, vaikka aamutakissa ja tukka pystyssä lähtisin liikkeelle. kukin tyylillään...

    huvittavaahan tuo käytös välillä on, pakko se on myöntää. välillä vaan ottaa päähänkin. en kuitenkaan mitään sydänystäviä sinänsä edes etsi (ne löytyy jo), mutta se paljon puhuttu juttuseura olisi välillä ihan mukavaa noissakin ympyröissä.

    Äänestä

  • mamanttt kirjoitti:

    öhh, no usein farkut, siisti takki, jne.. asusteet on suuri "paheeni", eli laukut ja muut (kengät ym) on katsottu asun mukaan. mutta siis ihan perusvaatetusta. en ikävä kyllä vain osaa käyttää tuulipukuja tai muita. sali- ja urheiluvaatteet ym. on sitten asia erikseen, mutta noin muuten ei kiitos.

    joku tuossa puhui elämänkokemuksesta tai vihjasi että kyseessä on ns. tyhjä pää -syndrooma; sen enempää henk.koht puolelle menemättä voin vakuuttaa että näin ei ole. ;) opiskellessa, työelämässä ja muussakin hiekkalaatikoiden ulkopuolisessa olemisessa tulen itse asiassa paremmin juttuun itseäni vanhempien kanssa. oman ikäisistäni monet ovat vielä tosi lapsellisia, tiedän sen itsekin. ei siinä sinänsä mitään vikaa ole, mutta jutut osuvat yksiin paremmin vähän kypsempien tyyppien kanssa.

    omista ystävistäni (muutama on jo äiti itsekin) löytyy myös näitä, jotka panostavat ulkonäköönsä. mutta noin kerho- ja puistoympyröissä täällä päin ei sellaisia juuri näy. täällä päin sellainen perinteinen teinimutsi-tyylinen pukeutuminen (vähän ehkä halvan/liioitellun näköinen siis) on kyllä aika harvinaista. tyylikästä, siistiä ym. harrastan itse ja sitä tarkoitin aloituksessani..

    niin ja joku oli vielä ilmoittanut, että ketään ei kiinnosta. nooh, kyllä se ulkonäkö tuntuu yllättävän monia naisia kiinnostavan. suora piikittelykään ei ole ollenkaan harvinaista. esim. nopeasta synnytyksen jälkeisestä laihtumisesta kommentoivat yleensä herkimmin juuri ne, ketkä palautuvat hitaammin tai joille kiloja jää. siis tyyliin: "kamala kun sä olet ihan liian laiha jo." yms.. meikkaamiseen ja muuhun käytetystä ajasta kysyvät useimmiten juuri ne, joilla ei ole meikkiä lainkaan jnejne.. ja nämä vielä yleensä sellainen vire puheessa, että "onkos se lapsiltasi pois, kun itseäsi laitat". en tiedä mitä tuo sitten on...kertokaa joku viisaampi. ;)

    olen miettinyt myös tuota, että suhtaudunko itse noihin muihin jotenkin väärin. mutta en kyllä ainakaan keksi mitään sellaista. herranjestas, mä olen se tyyppi joka heittää jopa sille kadulla pummaavalle sedälle pari euroa ja hymyilee päälle. en tod. osaa nähdä itseäni sillä tavalla ennakkoluuloisena. toki minusta moni ihminen ehkä näyttäisi kauniimmalta/siistimmältä jos vähän näkisi vaivaa. mutta jokaisella on laittamattomuuteenkin omat syynsä; joku viihtyy luonnollisena, toista ei kiinnosta, kolmas ei jaksa jne.. eikä ne minulle kuulu. tapahan se laittautuminen vain itselläkin on, kun sattuu ne jutut kiinnostamaan. ei ihmiset kai kadulla sentään puolta vaihtaisi, vaikka aamutakissa ja tukka pystyssä lähtisin liikkeelle. kukin tyylillään...

    huvittavaahan tuo käytös välillä on, pakko se on myöntää. välillä vaan ottaa päähänkin. en kuitenkaan mitään sydänystäviä sinänsä edes etsi (ne löytyy jo), mutta se paljon puhuttu juttuseura olisi välillä ihan mukavaa noissakin ympyröissä.

    ..niin aika tyhmältä kuullostaa suhtautuminen sinuun, tuntuu vain niin hullulta, että tuo ainakaan kovin yleistä olisi. Itsekkään en mene kuin ihan koiran ilmalla tuulipuvussa puistoon, mielummin farkut ja takki, kampaajalla käyn 8-10vkon välein värin laittamassa ja siistimässä (pitkä siis) ilma ripsiväriä en mene edes maitokauppaan tms mutten ole vastaavaan törmännyt.. Ihme porukkaa teilläpäin, toivottavasti ei kaikki kuitenkaan! Koitahan kestää!

    Äänestä

  • totta turiset.. kirjoitti:

    ..tuo käsilaukun mukaanottaminen hiekkalaatikolle (hienomman ainakin) kuullostaa kyllä vähän hassulta :o)

    Äänestä

  • vielä.. kirjoitti:

    ..tuo käsilaukun mukaanottaminen hiekkalaatikolle (hienomman ainakin) kuullostaa kyllä vähän hassulta :o)

    Mihin te muut laitatte kaikki tavaranne kun menette hiekkalaatikolle jos ette käsilaukkuun?

    Siis ihan itekkin oon välillä miettiny että mihin tungen avaimet, puhelimet yms tavarani ja vaihtoehdoksi monesti on jäänyt vaan laukku..

    Taskuihin ei aina sovi tai ei ole kunnon vetskaritaskuja.

    Äänestä

  • tavarat? kirjoitti:

    tarvii muuta ku avaimet ja puhelimen (eikä sekään välttämätön). Puhelimet on sen verran pieniä et kyllä ne perstaskuun mahtuu, kun kerran farkkuja pidät. Ja eikö siellä nyt voi pitää taskullista takkia? Mulla on aina huppari päällä, pysyny on kamat vaikka ei oo vetskaria. Farkkujen vyörenksusta voi myös laittaa avaimet roikkumaan. Ei häiritse jos pitää pelkkää kotiavainta. Kännykälle saa myös kaikenmaailman koteloita et sinne vyötärölle vaan. Jos esim. leikkipuisto on kauempana että tarvii mukaan vettä sun muuta niin rattaisiin menee ihan varmasti tavaraa yllin kyllin.

    Ainiin ja pakollinen räkäpaperi on meillä kerran viihtynyt myös rintsikoissa ;)

    Äänestä

  • tavarat? kirjoitti:

    Mihin te muut laitatte kaikki tavaranne kun menette hiekkalaatikolle jos ette käsilaukkuun?

    Siis ihan itekkin oon välillä miettiny että mihin tungen avaimet, puhelimet yms tavarani ja vaihtoehdoksi monesti on jäänyt vaan laukku..

    Taskuihin ei aina sovi tai ei ole kunnon vetskaritaskuja.

    joku pikkureppu tms mukana rattaissa kun oli vielä ratasikäinen...siellä oli just kaikki räkäpaperit,vaihtohanskaa,mehua kesällä yms

    Äänestä

  • tavarat? kirjoitti:

    Mihin te muut laitatte kaikki tavaranne kun menette hiekkalaatikolle jos ette käsilaukkuun?

    Siis ihan itekkin oon välillä miettiny että mihin tungen avaimet, puhelimet yms tavarani ja vaihtoehdoksi monesti on jäänyt vaan laukku..

    Taskuihin ei aina sovi tai ei ole kunnon vetskaritaskuja.

    tuulipuvun takintaskuun tai vielä parempi, vyölaukkuun!!

    Äänestä

Hei! En usko ,et ihmiset ts.muut äidit sua kieroon kattelee.Ehkä sulla on vaan huono itsetunto ja kuvittelet muiden tuijottavan:)
Mä en vois kuvitellakkaan lähteväni työntämään vaunuja viimesen päälle meikattuna ja epämukavat farkut päälä,kun päivittäiset lenkit on 10kilsan luokkaa.Joten valitsen mieluummmin siistin tuulipuvun ja lenkkarit.
Tyylikäs voi olla silti.

Äänestä
  • mitä muilla on päällä puistossa, jos tyyppi on hyvä niin kyllä sitä juttua syntyy. Nuorempana sitä usein miettii ulkonäköä enemmän, kun tulee vanhemmaksi eli 35v ei enää jaksa siinä mielessä tuomita ihmisiä ulkonäön perusteella ollenkaan. Mun mielestä nuoret äidit on usein kauniita oli niillä mitä päällä tahansa, ja kyllä juttelen kaikille jos jaksan...

    Äänestä

Aluksi, minä en mielestäni katso ketään pahasti ulkonäön takia, se on jokaisen oma asia. Itse kuljen mielellään siistinä, tilanteen mukaan pukeutuneena, yleensä kuitenkin farkuissa, verkkareita käytän lenkillä vain. Ikää yli 30.

Nykyään on kuitenkin käynyt niin, että useimmiten en ehdi meikata, laittaa hiuksia muuten kuin sutaista kiinni tai jotain, ja vaatehuoltokin on vähän niin ja näin. Eli viitsimisestä se ei ole kiinni. Lapsia on VAIN kaksi, pienellä ikäerolla ja aamut nykyään hirveää taistelua kun jonnekin pitää lähteä. Siksi minusta on tärkeämpää, että yleensä ehdimme sinne kerhoon ajoissa, kuin että laittaisin itseäni ja olisimme sen takia myöhässä. Kun asoita on sata hoidettavana, pakko laittaa tärkeysjärjestykseen. Eli jospa lapsia on vaikka neljä, osa koululaisia kuten kuvaamillasi vanhemmilla äideillä usein on, niin minä ainakin ihailen heitä että saavat kaikki lapset aamulla ajoissa laitettua matkaan varusteineen.

Siksi tuli tässä vaan mieleen, että montako lasta sinulla on ja minkä ikäisiä, onko lemmikkejä, oma talo jne. Minulla tämä kaikki vie aikaa siltä laittautumiseltakin, vaikka enpä sitä olisi vielä 5 vuotta sitten arvannut.

Äänestä

että jos näin tapahtuu, niin en tiedä miksi. Itse en ole varsinaisesti "tuulipukumamma", en ainakaan tuulipukua omista, mutta en myöskään mikään trendi-ihme. Olen oma itseni paikassa kuin paikassa (tilanteeseen sopien tietysti) ja odotan muidenkin olevan. Jos joku on erilainen kuin minä (ja kaikki muut ovat), niin ei se tarkoita, ettemme voisi olla ystäviä. Paras ystäväni on muuten erittäin tarkka laittautumisestaan, mutta viikoittain käyn lenkillä myös naapurin tuulipukumamman kanssa.

En ole koskaan huomannut, että ketään syrjittäisiin ulkoisen olemuksen vuoksi. Olenko vain sokea, vai eikö ympärilläni tapahdu sellaista? En tiedä.

Äänestä

..että en katso kieroon siististi ja fiksusti pukeutunutta äitiä, mutta hölmö ei tarvi olla. Jos tuulella ja tuiskulla puistoon saapuu mamma tukka laitettuna, liian vähissä vaatteissa, nenäänsä nyrpistellen niin naurattaahan tuo. Tyylikästä on pukeutua tilanteeseen, tilanteen vaatimalla tavalla. On myös mautonta ylipukeutua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mamanttt kirjoitti:

niin..toisinpäinhän tästä asiasta on kai ollut puhettakin. kysynpä kuitenkin kun alkaa itsellä olemaan vähän mitta täynnä taas.

miksi ns. laittamattomat äidit katsovat usein kovin kieroon sellaisia, jotka viitsivät itseään vähän meikatakin, laittaa tukkaa, käyttävät trendikkäitä/nättejä vaatteita tms.? erityisesti olen huomannut, että vähän vanhemmat äidit suhtautuvat näin. itse siis 25v ja ainakin täällä päin päiväkerhoissa ym. nuorimpia äideistä melkein aina.

itsellä ei ole oikein mitään mielipidettä muiden ulkonäöstä suuntaan tai toiseen, en ainakaan sen perusteella ketään katso ns. vinoon tai muutakaan. jos nyt ei siis ihan ääritapauksista puhuta. ;) enkä itsekään mitenkään ihmeelliseltä mielestäni näytä, tykkäänpähän nyt vain käyttää sen tietyn ajan meikkiin hiuksiin joka aamu riippumatta siitä mihin ollaan menossa. laitan myöskin kerhoreissuille, hiekkalaatikolle jne. nätit vaatteet päälle - en ikävä kyllä edes OSAA käyttää tuulipukuja tai muita.

mitä vikaa minussa on, jos vain rakastan kauniita vaatteita, laukkuja, huiveja ja koruja ja tykkään niitä käyttää ihan normipäivänäkin? tunnen itseni usein tosi ulkopuoliseksi, kun minulle ei ihan oikeasti jutella samaan tapaan kuin muille mammoille. toki mukaviakin tyyppejä löytyy, mutta voittopuolisesti kotiäideissä on näitä ns. raiski-mammoja (tämä ei ole mun keksimäni nimitys!) jotka eivät juuri pään nyökkäystä kummempaa kanssakäymistä harrasta oman "lajinsa" ulkopuolisille. olen kuitenkin ystävällinen, seurallinen ja puhelias ja siksi tämä harmittaa. lapseni on hyvin käyttäytyvä ja seurallinen myöskin, eli siitäkään ei voi oikein olla kyse.

ja EN oikeasti tätä vain kuvittele. kyllä ihmisistä tuon suhtautumisen huomaa. omaan ystäväpiiriini kuuluu kaikenlaisia ihmisiä; en siis itse välitä ulkoisista seikoista tutustumisen ja ystävystymisen suhteen. vähän surullinen olo vain välillä tulee tuosta kaikesta. varsinkin nyt, kun on raskaana, tuntuu että sitä pitäisi mennä tuolla säkki päällä (ettei maha vahingossakaan näy!), 30kg ylipainoisena ja silmäpussit polvissa, jotta olisi "kelvollinen" juttukaveri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu