Äippäloma alkoi ja esikoinenkin (tasan 2v) sai jäädä taas kotiin. En mitenkään voisi laittaa häntä hoitoon kun vauva syntyy.
Ollaan nyt kovasti vauvasta puhuttu ja pesty vauvapyykkiä, laitettu vauvan tavaroita esille sun muuta ja esikoisen mustasukkaisuus alkaa näkyä..jo nyt, vaikkei vauvaa vielä olekaan!! Läpsii mahaani ja tosi ymmärtäväinen kun on ei antaisi vauvalle mitään.. haluaa vauvan vaatteet/lelut yms itselleen ja sanoo että "vauva ei saa näillä leikkiä"=) Hupaisaa kyllä mutta raskasta kuultavaa...
Selvästikään ei saa täällä kotona purettua akkuja niin kuin hoidossa ja tekee ilkeyksiä kun virtaa on vaikka muille jakaa. Ollaan koitettu ulkoilla ja olen keksinyt tekemistä mutta kun alkaa omat voimatkin ehtyä tämän mahan kans niin ehkä en tarpeeksi ole sitten jaksanut...tai olen mutta se ei tunnu riittävän.
Huokaisen helpotuksesta päiväuni aikaan ja annan hänen sitten nukkua niin pitkään kuin nukuttaa...tosin se kostautuu illalla kun en saa häntä mitenkään nukkumaan. Isä on kyllä kovasti apuna mutta työssäkäyvänä ei pysty päivisin kovin paljoa auttamaan.
Tyttö on perusluonteeltaan kiltti ja reipas, rauhallinen ja ujo lapsi mutta nyt alkaa (uhmaakin ehkä) näkyä ilkeä ja mustasukkainen puoli lapsestani...
Nyt alkaa iskeä paniikki miten selviän kun vauva syntyy. Esikoinen varmaan tulee läpsimään ja kiusaamaan myös vauvaa ja repimään mun hermot riekaleiksi. Koitan ajatella että onhan kaikki muutkin kahden ja useamman lapsen äidit selvinneet, silti oma jaksaminen hirvittää. Hoitoon en lastani siltikään vie, se ei tule olemaan ratkaisu meillä.
Lyhyesti siis, miten olette selvinneet kahden pienen kanssa?
t. äiti rv37
Ollaan nyt kovasti vauvasta puhuttu ja pesty vauvapyykkiä, laitettu vauvan tavaroita esille sun muuta ja esikoisen mustasukkaisuus alkaa näkyä..jo nyt, vaikkei vauvaa vielä olekaan!! Läpsii mahaani ja tosi ymmärtäväinen kun on ei antaisi vauvalle mitään.. haluaa vauvan vaatteet/lelut yms itselleen ja sanoo että "vauva ei saa näillä leikkiä"=) Hupaisaa kyllä mutta raskasta kuultavaa...
Selvästikään ei saa täällä kotona purettua akkuja niin kuin hoidossa ja tekee ilkeyksiä kun virtaa on vaikka muille jakaa. Ollaan koitettu ulkoilla ja olen keksinyt tekemistä mutta kun alkaa omat voimatkin ehtyä tämän mahan kans niin ehkä en tarpeeksi ole sitten jaksanut...tai olen mutta se ei tunnu riittävän.
Huokaisen helpotuksesta päiväuni aikaan ja annan hänen sitten nukkua niin pitkään kuin nukuttaa...tosin se kostautuu illalla kun en saa häntä mitenkään nukkumaan. Isä on kyllä kovasti apuna mutta työssäkäyvänä ei pysty päivisin kovin paljoa auttamaan.
Tyttö on perusluonteeltaan kiltti ja reipas, rauhallinen ja ujo lapsi mutta nyt alkaa (uhmaakin ehkä) näkyä ilkeä ja mustasukkainen puoli lapsestani...
Nyt alkaa iskeä paniikki miten selviän kun vauva syntyy. Esikoinen varmaan tulee läpsimään ja kiusaamaan myös vauvaa ja repimään mun hermot riekaleiksi. Koitan ajatella että onhan kaikki muutkin kahden ja useamman lapsen äidit selvinneet, silti oma jaksaminen hirvittää. Hoitoon en lastani siltikään vie, se ei tule olemaan ratkaisu meillä.
Lyhyesti siis, miten olette selvinneet kahden pienen kanssa?
t. äiti rv37
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lapsesi pelkää ja siksi hän käyttäytyy huonosti. Yritä muokata elämänne sellaiseksi ettei hänen tarvitse pelätä äitinsä menettämistä. Kun muistat että lapsi mittaa rakkauttasi kellolla (eli ajalla jonka olet hänen käytettävissään) eikä puheilla tai ruoalla/tavaroilla, pärjäät hyvin. Imetyksen aikana sinulla on hyvä tilaisuus lukea esikoisellesi kirjoja ja muutenkin puuhailla hänen kanssaan pieniä juttuja. Kerro lapselle etu käteen mitä kaikkea kivaa tulette tekemään sitten kun vauva on syntynyt.
Pikkusisarus on tuon ikäiselle yhtä riemastuttava juttu kuin sinulle olisi miehesi toinen nainen.
Heh, olen itsekin verrannut että miltä se tuntuisi kun mies toisi toisen naisen kotiimme asumaan.
Tiedän että tyttömme pelkää, ja saa kyllä huomiota aimo annoksen päivittäin. Näin yritän myös kun vauva on syntynyt. Mistään ei ole tarvinnut jäädä paitsi, rakkautta meillä kyllä riittää. Onhan lapsen kuitenkin yksinkertaisesti vauvaan totuttava ja siihen että aikani ei enää yksinomaan riitä hänelle, ei vaikka kuinka yrittäisin ja antaisin aikaa aina kun siihen on mahdollisuus.
Vauvasta on puhuttu ja olen tehnyt vauvan hoidosta yhteisen jutun. Lähes päivittäin käydään läpi että sitten pikkuveljeä hoidetaan YHDESSÄ, saat auttaa äitiä siinä ja siinä asiassa. Ei pitäisi ainakaan tästä olla kiinni.
Luulen kuitenkin vahvasti että vaikka kuinka totutan lasta ja otan mukaan tekemään ja annan aikaani niin siitä huolimatta hän varmasti jossain vaiheessa jotenkin näyttää kielteisen kannan vauvaan. Miten mun pitäisi suhtautua jos/kun esikoinen läpsäsee vauvaa? Komentamisesta tuntuu vain innostuvan...
Toisaalla mulla on pelko omastakin jaksamisesta. Mutta kai se on ihan normaali "paniikkitila" ennen suurta elämänmuutosta=)?...onhan?!
(En muistanut rekisteröityä aluksi, joten laitoin tuollaisen varanickin. En tiedä, häviäiskö pitkä teksti, jos alkaisin nyt rekisteröityä.)
Moi! Minulla on kaksi tytärtä, joiden ikäero on 1 v 9 kk. Nuorempi heistä syntyi elokuussa. Esikoisen hoitoonviemisen ei pidäkään olla mikään vaihtoehto, jos äiti on suunnilleen voimissaan eikä esikko ole kipeästi seuraa kaipaava iso, leikki-ikäinen lapsi.
Käytin jo ennen toisen lapsen syntymää aikaa juuri asioiden valmisteluun (vauvan vaatteiden pesu, pakastimen täyttäminen, kotityöt joita ei ehdi vauvan kanssa...) Olet varmasti myös miettinyt jo tarkkaan, mihin viet esikkosi, kun synnytys käynnistyy. Entä onko esikoisellasi iltaisin hoitaja, jos isä haluaa viettää kanssasi aikaa sairaalassa eikä esikoinen jaksa olla siellä. Me ainakin havaitsimme, että lyhyt sairaalakäynti tytöllemme oli paras vaihtoehto, sillä muuten käsidesipullot ja roskikset olisivat tyhjentyneet ja aika olisi käynyt pitkäksi.
Kun vauva syntyy, alussa aviomiehen ja mummujen apu on ollut tärkeää, jotta homma lähtee käyntiin. Meillä mies sai pelattua isyyslomansa siten, että hän oli himassa lähes neljä viikkoa käyden töissä vain satunnaiset päivät (lauantaita ei tuolloin laskettu). Myös mummit olivat mukana menossa. Tarvitsin vauvan kanssa omaa aikaa esim. imetyksen käynnistämiseen, koska se oli mulle viime kerralla vaikeaa. Siksipä halusin, että esikoisella oli "oma hoitaja", vaikkakin minä olin koko ajan talossa ja periaatteessa saatavilla.
Nyt kun rutiinit ovat lähteneet käyntiin, päivämme ovat suunnilleen tällaiset. Heräämme aamulla 7 aikoihin ja mies auttaa aamutoimissa, minkä ehtii. Eli molemmat vaipatetaan, vauva saa tissin ja esikoinen puuron. Noin 10 tienoilla menemme puistoon siten, että vauva nukkuu vaunuissa ja esikoinen seisoo astinlaudalla. Kun palaamme puolilta päivin kotiin, vauva jatkaa vielä unia partsilla. Lämmitän edellisenä iltana valmistamani ruuan esikolle ja minulle ja sen jälkeen laitan esikon päikkäreille. Useimmiten tuossa vaiheessa minulla on noin puolen tunnin oma aika. Iltapäivät menevät välipalaa syödessä, leikkiessä ja touhutessa. Iltapäivä on myös hyvä aika ottaa vastaan äitikavereita! Illalla miehen velvollisuuksiin kuuluu esikoisen ulkoiluttaminen. Iltahärdelli käynnistyy klo 20, jolloin esikoinen alkaa jo valmistautua unille ja vauvankin saan petiin viimeistään 23.
Olen saanut vauvalle aika hyvän rytmin aikaan (vai onkohan se nyt mun aikaansaamaa...) siten, että pidän beibiä väkisin hereillä päiväsaikaan. Kun ilmavaivoja alkoi ilmetä, vein vauvan heti vyöhyketerapiaan ja kolmen käynnin jälkeen illat rauhoittuivat.
Ehkä suurin haaste on se, että lastesi päikkärit menisivät siten, että saisit pienen oman ajan päivällä. Oletko myös miettinyt, mitä esikoisesi tekee imetysaikana? Mä olen havainnut dvd:n hyväksi apuvälineeksi. Kun tyttö ei saa katsoa muulloin telkkaria, niin mielenkiinto pysyy ja hän jaksaa pysyä paikoillaan imetysaikana sen sijaan, että juoksisi ja tekisi tuhojaan.
Mun mielestä tämä äippäloma on ollut ainakin tähän asti paljon kivempi kuin edellinen. Olen löytänyt perhekerhot ja perhekahvilat sekä nautin ylipäätään siitä, ettei kahden pienen kanssa jää turhia filosofointitaukoja. Päivät ovat täynnä elämää eikä tämän uuden kanssa tarvitse opetella kaikkea alusta lähtien. Tämä on jotenkin niin paljon rennompaa ja nautinnollisempaa. Esikoisen kanssa vedin suunnilleen nitroja jokaisesta pieraisusta. Nyt suren sitä, kun pienimmäiseni kasvaa niin kamalaa vauhtia. Ei kai tässä auta kuin alkaa miettimään jo kolmatta. ;)
Ai niin, muista myös järkätä omaa aikaa pari kertaa viikossa, jolloin pääset vähän pois kotoa!