Varautukaa matkalaukkujen ylipainomaksuihin

Palasimme juuri rodokselta. Koskaan aiemmin emme ole ylipainoisista laukuistamme joutuneet maksamaan, mutta tällä kertaa jouduimme. En kirjoita tätä sen vuoksi, että "itkisin" sitä, että jouduimme ylimääräisestä painosta maksamaan, vaan siksi, että haluan tietoa välittää muille. Onneksemme ylipainoa oli vain 3 kiloa, joten hintaa ylitykselle tuli 15 euroa. Kyseessä oli Finnmatkojen lomalento TuiFly:lla.
203717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kiitos sinulle tiedosta. Näin se maailma menee ja suomalaiset ensimmäisenä:(. Finnmatkoilla alkaa olemaan niin paljon kielteistä että taidan kiertää kyseisen firman kaukaa. Eihän vika tietenkään ole suoranaisesti Finnmatkojen mutta voisivat alkaa hoiteleen hommansa niin että matkustajat olisivat tyytyväisiä.
Ahneus iskee bisnesmaailmaan ja pilaa kaiken.

Kohta Finnmatkojen henk.kunta puolustelee täällä omiaan...

Äänestä
  • Ei ole todellakaan suomalaisille ensimmäisenä. Olen joutunut maksamaa ylipainomaksua ihan muuallakin, kaukana Suomesta ja suomalaisista firmoista.

    (en ole Finnmatkojen henkilökuntaa, enkä puolustele, kerron vaan, että on osunut kohdalle muuallakin)

    Äänestä

Tulin Elokuun 23pv Rodokselta ja matkatavarassani oli ylipainoa 6,5 kg joten maksoin 35 euroa ylimmäräistä.Tälläistä se nykyään on.

Äänestä
  • suurin syy kyseiseen on kyllä se että Rodoksella on uusi terminaaliosa valmistunut ja ensimmäistä kertaa vuosiin niillä on siellä toimivat laitteet...tottakai ne haluaa nyt rahastaa turisteilta ylimääräset pois...

    Äänestä

  • aapeli123 kirjoitti:

    suurin syy kyseiseen on kyllä se että Rodoksella on uusi terminaaliosa valmistunut ja ensimmäistä kertaa vuosiin niillä on siellä toimivat laitteet...tottakai ne haluaa nyt rahastaa turisteilta ylimääräset pois...

    Pitää maksaa, muutenhan koko hommassa ei olisi mitään tolkkua.

    Äänestä

  • aapeli123 kirjoitti:

    suurin syy kyseiseen on kyllä se että Rodoksella on uusi terminaaliosa valmistunut ja ensimmäistä kertaa vuosiin niillä on siellä toimivat laitteet...tottakai ne haluaa nyt rahastaa turisteilta ylimääräset pois...

    mitä tarkoitat uudella terminaaliosalla?
    Ainakin heinäkuun alussa kaikki toimi niin kuin ennenkin,punnitit laukut ja itse raahasit ne taka-vasemalle hihnalle josta ne lähtivät eteenpäin!

    Mitä on tämän jälkeen muuttunut? Kertokaa!

    Äänestä

  • heinäkuussa ollut kirjoitti:

    mitä tarkoitat uudella terminaaliosalla?
    Ainakin heinäkuun alussa kaikki toimi niin kuin ennenkin,punnitit laukut ja itse raahasit ne taka-vasemalle hihnalle josta ne lähtivät eteenpäin!

    Mitä on tämän jälkeen muuttunut? Kertokaa!

    Syyskuussa saavuttiin vanhaan terminaaliin ja lähdettiin uudesta. Vanhalla puolelta lähdettäessä ruumaan menevien matkatavaroiden läpivalaisu oli ennen lähtöselvitystä ja tavarat siirtyi lähtöselvityksen jälkeen hihnaa pitkin eteenpäin. Uudella puolella vuorostaan on lähtöselvitys ensin ja sitten itse viedään matkatavarat läpivalaisuun josta ne siirtyy hihnaa pitkin eteenpäin. Alkukesästä vain lähtöselvitys tapahtui uudella puolella (siis mentiin vanhalle puolelle turvatarkastukseen yms) mutta syyskuussa pois lähdettäessä kaikki tapahtui uudella puolella.
    Jokohan ensi vuonna myös saavutaan uuden terminaalin kautta? Siellähän on tarkoitus että vanhalla puolella olisi vain kotimaan lennot. No uutta terminaaliahan rakennettiin varmaan 10 vuotta (taisi välillä rahat loppua olympialaisten vuoksi) kait se muutaman vuoden sisällä saadaan kokonaan valmiiksi :)

    Äänestä

näin tänään poliisin Lahden tiellä. Aivan älytöntä varoittaa asiasta joka liittyy sinunkin turvallisuuteen. Se ylipaino on turvallisuusriski ja myös lisäpolttaine kuormittaa ilmakehää...mieti nyt toope vähän ja joku alkoi jo haukkua lentoyhtiötä ja m atkatoimistoa. Olette tyhmiä en muuta sano.
Säännöt on myös lentämsiessä ja olet varmaan juuri se joka valittaa myös turvallisuusohjeista sillä sinulla tekisi niin mieli viedä vaikka mitä.

Äänestä

Mua ainakin Finnmatkojen opas varoitti, että ovat nykyään tarkkoina niiden ylipainojen kanssa. Minusta se on hyvää palvelua oppaalta, ei ainakaan tule se maksu yllätyksenä jos epäilee että ylipainoa on. Kuulin siitä myös kaupungilla, joten tuskin se pelkästään TuiFlya koskee. Tuilla tosin on 5 kiloa matalampi raja, joten se tulee nopeammin vastaan. Mutta meillähän on matkanjärjestäjää valitessamma tämä tiedossa ja Finnmatkoilla pystyy maksamaan etukäteen ylipainosta (muistaakseni on etukäteen maksettuna edullisempaakin).

P.s. Jouduin ostamaan uuden matkalaukun ennen syyskuista Rodoksen matkaani ja yksi valintakriteeri oli laukun paino tyhjänä. Laukku painaa tyhjänä n. 2 kiloa vähemmän kuin esim. perusmallia oleva kova laukku.

Äänestä

Olen matkustellut kymmeniä ja kymmeniä kertoja eri lentoyhtiöillä ja koskaan en ole joutunut maksamaan mitään ylipainoisesta laukusta. Parhaimmillaan on ollut 10 kiloa ylikuormaa mutta virkailija ei hetkauttanut eväänsäkään. En ole edes nähnyt että joku olisi joutunut maksamaan, enkä usko ennen kuin itse sen nään. Tai kerran Thaimaasta tullessa näin kun matkalaukun sisältöä siirreltiin toiseen laukkuun
ja ilmeisesti siinä vaan jaettiin painoa tasan. Itsellä oli 4 kiloa ylipainoa mutta eivät sanoneet mitään.
Puppua on noi ylipainomaksut.

Äänestä
  • Koska olet varmasti paljon matkustellut,mutta menehän Rodokselle niin paluumatkalla kun laukussasi on ylipainoa sallitun 20kg lisäksi,niin voit olla varma että maksat ylimenevän osan heti käteisellä tai kortilla.

    Äänestä

  • Koskaan lentokoneella matkustanutkaan kun noin typeriä väität.

    Äänestä

Kuten edellä jo mainittiinkin, on Tuilla 8 kg/henkilö tiukemmat rajat kuin Finnairin lomalennoilla. Tämän huomasin onneksi ennen meidän Kreetan matkaa, jolta palasimme sunnuntaina. Menomatkalla kentällä virkailija jo huomautti, että laukut saavat painaa yhteensä 40 kg kahdelta ja katseli meidän koneeseen meneviä lentolaukkuja, koska matkalaukut painoivat molemmilla lähes 19 kg.
Tuilla saa olla painoa yhteensä 20 kg/henkilö SISÄLTÄEN lentolaukun.
Finnairin lomalennoilla raja on ruumaan menevälle laukulle 20 kg ja lisäksi mukana kulkeva saa painaa 8 kg. Tämä ero alkaa jo tuntua pariskunnan tuliaisten suhteen paluumatkalla.

Äänestä
  • tänään tultiin rodokselta kotiin,10kg oli ylipainoa 50e jouduttiin maksaa,
    käsimatkatavaroita ei tarvinnut punnita ainoastaan ruumaan menevät laukut.
    ovat todellakin tiukkoja ylipainosta joten tarkkana täytyy olla,rahaa se vaan tiätää kreikkalaisille.
    mun mielestaä tästä on turha alkaa finnmatkoja/tuiflyita syyttää.

    Äänestä

  • rodos............. kirjoitti:

    tänään tultiin rodokselta kotiin,10kg oli ylipainoa 50e jouduttiin maksaa,
    käsimatkatavaroita ei tarvinnut punnita ainoastaan ruumaan menevät laukut.
    ovat todellakin tiukkoja ylipainosta joten tarkkana täytyy olla,rahaa se vaan tiätää kreikkalaisille.
    mun mielestaä tästä on turha alkaa finnmatkoja/tuiflyita syyttää.

    Ai siis kreikkalaiset määrittävät/saavat ylipainomaksut Tuiflyn lennoilla, no joo..... :)

    Äänestä

  • Painorajat vaihtelee /- 10kg eri lentoyhtiöiden välillä. Kannattaa tarkistaa ennen lähtöä ko. yhtiön käytäntö, ettei tule yllätyksiä.

    Monella yhtiöllä saa osaa etukäteen 5 tai 10kg lisäpainoa matkatavaroille. Esim Tuilla 10kg etukäteen ostettuna maksaa vain 30€. Itse ostan suosiolla lisäpainoa. Eipä tarvitse kotiinlähtöpäivänä niin paljon harmitella, mitä on tullut ostettua.

    Äänestä

  • painorajat kirjoitti:

    Painorajat vaihtelee /- 10kg eri lentoyhtiöiden välillä. Kannattaa tarkistaa ennen lähtöä ko. yhtiön käytäntö, ettei tule yllätyksiä.

    Monella yhtiöllä saa osaa etukäteen 5 tai 10kg lisäpainoa matkatavaroille. Esim Tuilla 10kg etukäteen ostettuna maksaa vain 30€. Itse ostan suosiolla lisäpainoa. Eipä tarvitse kotiinlähtöpäivänä niin paljon harmitella, mitä on tullut ostettua.

    ^tuota en ole tiennytkään että voi ostaa etukäteen kiitos vinkistä.

    ^^enkä muuten väittänyt että kreikkalaiset määrittelee ylipainon :o
    ja kyllä ylipainomaksusta saa kreikkalaiset oman osuutensa.

    Äänestä

lennettiin Rodokselta ja viitosen perivät ylipainomaksua kilolta. Ja ihan ensimmäistä kertaa näin tapahtui. Alkaa löpö olla kallista ja siitähän tuo rahastus johtuu.

Äänestä

Tultiin 5.10 TUI:lla Rodokselta Helsinkiin ja laukkujemme painot menivät yli, mutten kuullut että kukaan olisi joutunut maksamaan lisää sillä lennoilla, emme siis mekään, vaikka meni melkein 7kg yli. Hassua, eikö totta?

Äänestä

ylipainojen seuraamista selvästi. Koskaan ennen ei olla Tuillakaan lennettäessä painoja syynätty (käsimatkatavaroitakin punnittu) niin kuin nyt lokakuussa, kun oltiin Egyptissä. Moni joutui jo Helsingissä maksamaan ylipainosta sakkoja. Lisäksi asiakkaita pistettiin purkamaan käsimatkatavaroita ja siirtämään tavaraa nistä ruumaan meneviin laukkuihin. Harmitti vaan, kun lähtöselvitys venyi ja venyi. Virkailijoita oli kolme ja tosi tiukkoja tätejä olivat. Selittivät muriseville asiakkaille, kuinka TuiFly on kiristänyt seurantaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rodokselta palannut kirjoitti:

Palasimme juuri rodokselta. Koskaan aiemmin emme ole ylipainoisista laukuistamme joutuneet maksamaan, mutta tällä kertaa jouduimme. En kirjoita tätä sen vuoksi, että "itkisin" sitä, että jouduimme ylimääräisestä painosta maksamaan, vaan siksi, että haluan tietoa välittää muille. Onneksemme ylipainoa oli vain 3 kiloa, joten hintaa ylitykselle tuli 15 euroa. Kyseessä oli Finnmatkojen lomalento TuiFly:lla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu