Mikä muuttu?

Meillä meni kaikki ylösalaisin. Ajankäyttö, priorisoinnit, arjen tekemiset. Kun molemmat olivat tottuneet liikkumaan itsenäisesti ja harrastamaan, niin kotiinjääminen ahdisti ensi alkuun minua äitinä todella rajusti. Tähän liittyi myös synnytyksenjälkeinen masennus, joka alkoi heti laitokselta ja jota hoidetaan edelleen.

Vauva on pieni vain hetken, ja hektisin vaihe yövalvomisineen ja itkuineen on varmaan esikoisen ensimmäiset puoli vuotta. Äiti ajautuu helposti umpiväsymykseen, joka sitten kehkeyttää riitoja ja kinastelua olemattomistakin asioista.

Omat harrastukset kannattaa isän sysätä hetkeksi sivuun ja priorisoida perhe ja yhdessä oleminen kaiken yli. Kiintymyssuhde isän ja vauvan välille syntyy vain ajan kanssa, eikä siihen riitä yksi päivä viikossa! Väsynyt äiti arvostaa suuresti apua arjessa, ja toinen käsipari illalla vauvaa heijaamassa on uskomaton tuki. Hellyyttä, silityksiä ja halauksia ei voi antaa liikaa äidille. Seksi ei välttämättä toimi ensi alkuun, mutta hiljalleen sekin puoli sieltä palaa jos läheisyys tuntuu hyvältä.

Nämä yllä mainitut asiat mättävät meillä, eli mies ei viihdy kotona vaan veuhtoo illat jos ei työmatkoilla niin harrastuksissa. Seuraus tästä "yksi ilta viikossa kotona riittää" -metodista on se, ettei vauva rauhoitu isänsä kanssa lainkaan ja yhdessäolo on pelkkää huutoa. Surullista, surullista...

Rentona vaan, ja hyvin se menee. Vauva kehittyy ja kasvaa niin uskomatonta vauhtia, että ekan 3kk:n valvomiset alkavat hiipua nopeasti. :)

rakkaus muuttui, vaimoni ei ollutkaan enää yksi ja ainoa.