Aabrahamille

Melkein toivoisin, että maailmanlaajuinen islamilainen diktatuuri toteutuisi jo elinaikanasi, että näkisit mitä täällä jatkuvasti hyysäät ja puollustat.

Todella tekoylevää suvaita kaikkea pelkän suvaitsevaisuuden vuoksi. On asioita joita voi luokitella puhtaasti vain erilaisiksi, sen enempää arvioimatta eri tahojen paremmuutta. Uskonnot eivät ole tälläisiä, niihin liittyy liikaa oheisilmiöitä, ja ne voivat saada liikaa pahaa aikaiseksi. Uskontojen kohdalla täytyy voida sanoa, että ihan kaikki ei ole "OK".

Parasta mitä maailmasta löytyy tällähetkellä on länsimainen yhteiskunta, se on paras ympäristö mitä ihmiselle yksilönä mitä on maailmanhistoriassa tähän mennessä ollut. Se ei varmastikkaan ole parasta mitä voi olla, mutta se on kehittymiskykyinen. Puollustat täällä ilmiötä, jonka vaikutusalueen näemme jo tänä päivänä murheellisena vihan ja kurjuuden vyöhykkeenä. Koko maailmaan levitessään islam tukahduttaa vapauden ja pysäyttää siitä seuraavan kehityksen. Ihmiskunta saattaa jumittaa hyvinkin pitkään staattiseen aikakauteen.

Suvaitsevaisuus on hyvä asia, kun se on molemminpuolista. Suvaitsevuutesi islamia kohtaan on muslimeille vain ponnahduslauta saada yliote; vain yksi keino hyväksikäytettäväksi ja oman valta-aseman pönkittämiseksi.
14437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ainoita syitä, miksi voisin haluta elää hyvin, hyvin vanhaksi, olisi se, että näkisin, mihin kaikki tämä johtaa. Mutta luulenpa, että itseni kannalta on parempi, etten näe.

Kirjoitat tekoylevästä suvaitsemisesta pelkän suvaitsevaisuuden vuoksi ja annat ymmärtää, että vain luokittelen asioita sen enempää arvioimatta eri tahojen paremmuutta.

Tuo jälkimmäinen - siis jättää arvioimatta eri tahojen paremmuutta - olisi ns. tieteellinen asenne. Toki en esiinny täällä pelkkänä tiedemiehenä. Itse asiassa en kirjoittaisi tänne, jos esiintyisin pelkkänä tiedemiehenä. Sille on olemassa muut foorumit, joissa on mahdollista perustella ja dokumentoida mielipiteet ja käsitykset aivan eri tavalla kuin täällä.

Ylevyys ei itseäni sen kummemmin kiinnosta, paitsi ehkä taiteenteoreettisena käsitteenä. Suvaitsevainen en myöskään ole ja se lienee nähtävissä kirjoituksissanikin. Vastustan asioita, joita pidän pahoina ja teen sitä myös tällä palstalla.

Uskontojen kohdalla näen paljonkin ilmiöitä, jotka eivät mielestäni ole OK. Eräs niistä on fanaattisuus ja uskonnon käyttäminen tekosyynä, eräänlaisena pyhityksenä, kaikenlaisille ja usein ikävillekin toimille. Olen yrittänyt kaiken aikaa kirjoittaa tästä aiheesta.

Näet länsimaisen yhteiskunnan parhaana, mitä maailmasta löytyy tällä hetkellä. Parhaana kenen ja minkä kannalta? Kehittymiskykyisenä ja ennen kaikkea kehittyvänä mihin suuntaan? En aivan jaa optimismiasi. Onko se ollut - ja onko se tällä hetkellä - paras mahdollinen maailmasta löytyvä niiden kannalta, jotka eivät jaa sen siunauksia? Siis ihmiskunnan suurimman osan kannalta, mukaan luettuina ei-länsimaiset ja länsimaiset kehitysmaat sekä länsimaisten yhteiskuntien syrjäytyneet? Onko se paras mahdollinen biosfäärimme kannalta, jonka väitetään olevan vakavasti järkkynyt? Mihin suuntaan se on kehittymässä? Eräiden arvioiden mukaan siihen suuntaan, että a) ihmiskunta ja/tai b) biosfäärin nykyinen järjestelmä tulevat tuhoutumaan. Koskaan ennen ihmiskunnan historiassa ei ole ollut tällaista tilannetta.

Mitä tulee islamiin, se ei tällä hetkellä ole leviämässä kaikkialle maailmaan. Sotilaallisesti, taloudellisesti ja poliittisesti muslimit ovat heikkoja. Valtatekijöitä ovat ei-muslimi -imperiumit, kuten tällä hetkellä ehdottomana ykkösenä Yhdysvallat, Euroopan Unioni, Kiina, Japani, miksei Venäjä omassa valtapiirissään. Näiden vaikutusalueet olemme jatkuvasti nähneet erittäin murheellisina esimerkkeinä siitä, miten ihmisiä on tapettu kymmenin miljoonin, miten vapautta on sorrettu. Näiden vaikutusalueet ovat olleet ja ovat yhä mitä suurimmassa määrin vihan ja kurjuuden vyöhykkeitä.

Onko olemassa yhtään muslimien asuttamaa maata - nykyistä Turkkia tai Saudi-Arabiaa lukuun ottamatta - joka ei olisi ollut jonkin länsimaan hallinnassa? Tai yhtään nykyistä muslimien asuttamaa maata - Turkki ja Saudi-Arabia mukaan luettuina - jonka talouselämä ei olisi tällä hetkellä rikkaiden maitten niin sanoakseni takataskussa?

Käsityksesi islamin ja muslimien vallan leviämisestä ja tulevista maailmanlaajuisista vaikutuksista on mielestäni arvailua, jolle ei ole tällä hetkellä mitään reaaliperustaa. Väittäisin sen sijaan, että omille arvioilleni on olemassa erittäin helposti havaittavissa oleva reaaliperusta.

Suvaitsevaisuus on omasta mielestänikin hyvä asia, jos se on _molemminpuolista_. Enkö ole hieman yrittänyt sitä edistää esim. tällä palstalla? Arveletko, että islamin jatkuva mollaaminen, Muhammedin jatkuva solvaaminen ja halventaminen sekä muslimeihin kohdistuva jatkuva vihamielinen epäileminen ovat omiaan edistämään _molemminpuolista_ suvaitsevaisuutta? Siis sen paremmin ei-muslimien suvaitsevaisuutta muslimeja kohtaan kuin muslimien suvaitsevaisuutta ei-muslimeja kohtaan? Tämä oli retorinen kysymys.

Kirjoitit: "Suvaitsevuutesi islamia kohtaan on muslimeille vain ponnahduslauta saada yliote; vain yksi keino hyväksikäytettäväksi ja oman valta-aseman pönkittämiseksi."

Kysymys: Mistä Sinä tiedät, että näin olisi asianlaita? Mistä tuo varmuus? Tunnetko niin hyvin muslimi-ihmiset (ja ylipäätään ihmiset ja kansat), että voit perustellusti väittää tuollaista tai edes tuohon suuntaan?

Äänestä
  • ja kyllä jos länsimainen yhteiskunta on ihanne niin mielestäni suvaitsevaisuus olisi yksi sen peruspilareista.

    Äänestä

  • bilici kirjoitti:

    ja kyllä jos länsimainen yhteiskunta on ihanne niin mielestäni suvaitsevaisuus olisi yksi sen peruspilareista.

    Pitääkö suvaitsemattomuutta suvaita?

    Äänestä

  • bilici kirjoitti:

    ja kyllä jos länsimainen yhteiskunta on ihanne niin mielestäni suvaitsevaisuus olisi yksi sen peruspilareista.

    Itse en kovin mielelläni edes käyttäisi tätä sanaa "suvaitsevaisuus" kovin keskeisenä käsitteenä. Suvaitsevaisuudella voidaan tarkoittaa ja tarkoitetaankin niin kovin erilaisia asioita. Usein sillä taidetaan tarkoittaa itsekästä välinpitämättömyyttä tyyppiä: "Mitäpä se minulle kuuluu, mitä muut tekevät, kunhan se ei minua haittaa!"

    Mutta ehkä voi silti sanoa, että parhaimmillaan suvaitsevaisuudesta voidaan puhua jonkinlaisena tavoitteena tai ihanteena länsimaisessa(kin) yhteiskunnassa, pyrkimyksenä sietää mahdollisimman pitkään erilaisuutta ja outoutta jopa silloinkin, kun siitä on itselle vaivaa tai harmia. Tarkempi määrittely onkin sitten aika vaikea eettinen kysymys.

    Äänestä

  • Taha Islam kirjoitti:

    Pitääkö suvaitsemattomuutta suvaita?

    Koraani on täynnä suvaitsemattomuutta, sotaa, vihaa ja tappamista.

    Taha: "Pitääkö suvaitsemattomuutta suvaita?"

    Ei pidä. Siinä sahaa vain omaa oksaa.

    Lainatakseni Koraania sanon sinulle vain:
    "Sinä olet Selkeä viholliseni!".

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    Itse en kovin mielelläni edes käyttäisi tätä sanaa "suvaitsevaisuus" kovin keskeisenä käsitteenä. Suvaitsevaisuudella voidaan tarkoittaa ja tarkoitetaankin niin kovin erilaisia asioita. Usein sillä taidetaan tarkoittaa itsekästä välinpitämättömyyttä tyyppiä: "Mitäpä se minulle kuuluu, mitä muut tekevät, kunhan se ei minua haittaa!"

    Mutta ehkä voi silti sanoa, että parhaimmillaan suvaitsevaisuudesta voidaan puhua jonkinlaisena tavoitteena tai ihanteena länsimaisessa(kin) yhteiskunnassa, pyrkimyksenä sietää mahdollisimman pitkään erilaisuutta ja outoutta jopa silloinkin, kun siitä on itselle vaivaa tai harmia. Tarkempi määrittely onkin sitten aika vaikea eettinen kysymys.

    >pyrkimyksenä sietää mahdollisimman pitkään
    >erilaisuutta ja outoutta jopa silloinkin, kun siitä
    >on itselle vaivaa tai harmia.

    Missäköhän sinulla se raja tulee vastaan? Norjassa muslimit jo uhkailevat toimittajia väkivallalla. Pitääkö sinun odottaa, että väkivalta tapahtuu, ennen kuin avaat silmäsi ja lopetat fasismin hyysäämisen?

    Äänestä

  • JW. kirjoitti:

    Kiinnostaisi lukea tämän norjalainen artikkeli...

    Äänestä

  • Muslimah kirjoitti:

    Kiinnostaisi lukea tämän norjalainen artikkeli...

    Siirtäkää tänne jos löytyy...
    Jos siitä jotain joku ymmärtäisi.

    Äänestä

  • JW. kirjoitti:

    >pyrkimyksenä sietää mahdollisimman pitkään
    >erilaisuutta ja outoutta jopa silloinkin, kun siitä
    >on itselle vaivaa tai harmia.

    Missäköhän sinulla se raja tulee vastaan? Norjassa muslimit jo uhkailevat toimittajia väkivallalla. Pitääkö sinun odottaa, että väkivalta tapahtuu, ennen kuin avaat silmäsi ja lopetat fasismin hyysäämisen?

    "Tarkempi määrittely onkin sitten aika vaikea eettinen kysymys." - Sama pätee siitä, miten nimitellään henkilöä, jonka kanssa keskustellaan.
    Mutta olen lukenut vastaavia ennenkin. Turhahan tätä on jatkaa.

    Äänestä

  • Samaa mieltä.

    Äänestä

...Ja olen aivan varma että mainitsemiesi yksilönvapauksien,oikeuksien, yhteiskunnan sekä tieteen kehityksen ja tason sekä yleisen elämisenlaadun perusteella valiten olisit varmasti valinnut syntymäpaikaksesi muslimi-maan vuosien 700-1900 välillä jos olisit saanut valita täydellisin tiedoin (joita sinulla nyt ei ole näköjään)...

Äänestä
  • >olisit varmasti valinnut syntymäpaikaksesi muslimi-maan vuosien 700-1900 välillä

    Lisäätkö tarkoituksella aina tuohon aikahaarukkasi loppupäähän parit vuosisadat, vai oletko yksinkertaisesti omien valheidesi pauloissa?

    Varmasti olisin valinnut muslimimaan syntymäpaikakseni silloin, kun muslimimaailma kuikoisti ja eurooppa eli synkintä keskiaikaa. Nykyinen islamilainen kulttuuri kuitenkin on mitä on. Vaikka leivos olisi joskus ollut maukas, ei sitä enään pilaantuneena kannata syödä. Näen nykypäivän länsimaisessa yhteiskunnassa enemmän kehittymispotentiaalia, kuin islamilaisessa maailmassa.

    Jatkuvalla viittaamisella menneisyyden loistoon, myönnät itsekin nyky-islamin olevan rappioitunut kulttuuri, jossa ei ole enää toivoa. Missä ovat vastaesimerkkisi islamilaisen kulttuurin erinomaisuudesta nykyään? Et voi vain poimia "hyviä aikoja", sivuuttaen suuren osan tähänastista historiaa.

    Äänestä

  • Kansalainen kirjoitti:

    >olisit varmasti valinnut syntymäpaikaksesi muslimi-maan vuosien 700-1900 välillä

    Lisäätkö tarkoituksella aina tuohon aikahaarukkasi loppupäähän parit vuosisadat, vai oletko yksinkertaisesti omien valheidesi pauloissa?

    Varmasti olisin valinnut muslimimaan syntymäpaikakseni silloin, kun muslimimaailma kuikoisti ja eurooppa eli synkintä keskiaikaa. Nykyinen islamilainen kulttuuri kuitenkin on mitä on. Vaikka leivos olisi joskus ollut maukas, ei sitä enään pilaantuneena kannata syödä. Näen nykypäivän länsimaisessa yhteiskunnassa enemmän kehittymispotentiaalia, kuin islamilaisessa maailmassa.

    Jatkuvalla viittaamisella menneisyyden loistoon, myönnät itsekin nyky-islamin olevan rappioitunut kulttuuri, jossa ei ole enää toivoa. Missä ovat vastaesimerkkisi islamilaisen kulttuurin erinomaisuudesta nykyään? Et voi vain poimia "hyviä aikoja", sivuuttaen suuren osan tähänastista historiaa.

    missä mielessä rappioitunut? ja mikä on OIKEA kehityssuunta?

    Äänestä

  • bilici kirjoitti:

    missä mielessä rappioitunut? ja mikä on OIKEA kehityssuunta?

    Siinäpä mielenkiintoinen kysymys meille kaikille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kansalainen kirjoitti:

Melkein toivoisin, että maailmanlaajuinen islamilainen diktatuuri toteutuisi jo elinaikanasi, että näkisit mitä täällä jatkuvasti hyysäät ja puollustat.

Todella tekoylevää suvaita kaikkea pelkän suvaitsevaisuuden vuoksi. On asioita joita voi luokitella puhtaasti vain erilaisiksi, sen enempää arvioimatta eri tahojen paremmuutta. Uskonnot eivät ole tälläisiä, niihin liittyy liikaa oheisilmiöitä, ja ne voivat saada liikaa pahaa aikaiseksi. Uskontojen kohdalla täytyy voida sanoa, että ihan kaikki ei ole "OK".

Parasta mitä maailmasta löytyy tällähetkellä on länsimainen yhteiskunta, se on paras ympäristö mitä ihmiselle yksilönä mitä on maailmanhistoriassa tähän mennessä ollut. Se ei varmastikkaan ole parasta mitä voi olla, mutta se on kehittymiskykyinen. Puollustat täällä ilmiötä, jonka vaikutusalueen näemme jo tänä päivänä murheellisena vihan ja kurjuuden vyöhykkeenä. Koko maailmaan levitessään islam tukahduttaa vapauden ja pysäyttää siitä seuraavan kehityksen. Ihmiskunta saattaa jumittaa hyvinkin pitkään staattiseen aikakauteen.

Suvaitsevaisuus on hyvä asia, kun se on molemminpuolista. Suvaitsevuutesi islamia kohtaan on muslimeille vain ponnahduslauta saada yliote; vain yksi keino hyväksikäytettäväksi ja oman valta-aseman pönkittämiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu