bedikö?

Mietin tässä, että olisinkohan sairastunut johonkin syömishäiriöön ehkäpä joku tunnistaa merkkejä kertomuksestani ja valaisee minua.

Eli siitä lähtien kun täytin 14 olen laihduttanut (huom aina kuitenkin olen ollut normaalipainoinen BMI:n mukaan), ikinä en ole ollut tyytyväinen painooni. Yläasteella se heitteli parilla kilolla. Lukion tokalla sitten alkoi hidas mutta varma lihominen, kahdessa vuodessa lihoin 15kg. Sitten kun eräänä päivänä menin taas vaa´alle, 75kg iski päin kasvoja ja alkoi mieletön ahdistus/laihdutus/repsahdus kierre. Siitä olen tiputtanut nyt 7kg tosin ihan vaan sillä että hillitsin sitä tunnesyömistä. Voisiko siis olla että minulla oli (on?) BED?
Viime viikolla lopetin lihan syönnin ja leipien syönnin. Syön nyt siis kasviksia ja jogurttia lähinnä. Onko tämä kuitenkin jo ihan normaalia?
2834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nuorena painonsa tarkkailu ja ei liian pitkälle menevä laihduttaminen on minun mielestä ihan normaalia. Olet sentään pystynyt laihtumaan ja hillitsemään syömistäsi ilman toisten apua. Jos ajatuksesi ja elämäsi ei pyöri pelkän ruuan ympärillä, uskon ettei sinulla ole mitään pahempaa syömishäiriötä.

Yritä pitää syömiesi annosten määrä kohtuullisena, älä siis sorru ahmimiseen. Kasviksista ja jugurtista et saa esimerkiksi proteiineja tai kuituja, joten muutakin olisi hyvä syödä. Mutta tämän varmaan jo tiesitkin.. :)

Tsemppiä sinulle!

Äänestä
  • Heh siis joo toi ahmiminen se piirre olikin miksi mietin. Esimerkkejä pahimmista päivistä
    1.
    0,5l sprite & hampurilaisateria
    0,5l sprite & kebab kermaperunoilla
    300g sipsiä
    200g karkkia
    100g suklaata
    ja kaikkea tähteitä mitä jääkaapista löytyi milloinkin. Tälläistä mulla oli joka vkl vuoden ajan, kunnes viime marraskuussa sitten aloin hillitä itseäni.
    Nyt siis 2vk ollut dieetillä ja joo vetänyt jo hampparia tänää ja eilen sipsiä. :D En tiedä pitäisikö olla huolissaan vai ei..Siis mietin monta tuntia päivässä mitä syön ja sitten kuitenkin repsahdan ennemmin tai myöhemmin. Tietysti syömistä seuraa aina paha olo. En tiedä, onko normaalia..(?)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


bnmhgf kirjoitti:

Mietin tässä, että olisinkohan sairastunut johonkin syömishäiriöön ehkäpä joku tunnistaa merkkejä kertomuksestani ja valaisee minua.

Eli siitä lähtien kun täytin 14 olen laihduttanut (huom aina kuitenkin olen ollut normaalipainoinen BMI:n mukaan), ikinä en ole ollut tyytyväinen painooni. Yläasteella se heitteli parilla kilolla. Lukion tokalla sitten alkoi hidas mutta varma lihominen, kahdessa vuodessa lihoin 15kg. Sitten kun eräänä päivänä menin taas vaa´alle, 75kg iski päin kasvoja ja alkoi mieletön ahdistus/laihdutus/repsahdus kierre. Siitä olen tiputtanut nyt 7kg tosin ihan vaan sillä että hillitsin sitä tunnesyömistä. Voisiko siis olla että minulla oli (on?) BED?
Viime viikolla lopetin lihan syönnin ja leipien syönnin. Syön nyt siis kasviksia ja jogurttia lähinnä. Onko tämä kuitenkin jo ihan normaalia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu