sattuu
se että minulla on
paha olla ei ole
mikään syy jatkaa
mutta et voi kieltää
etteikö ole ollut liian paljon
enteitä ja yhteensattumia
kertomassa korkeimman
johdatuksesta
hänen suojeluksessaan
kaksi siipirikkoista
voi muodostaa yhden
ehyen kokonaisen
toimivan yksikön
oikein ei ole
taistella sitä
vastaan
se vasta sattuu
se että minulla on
paha olla ei ole
mikään syy jatkaa
mutta et voi kieltää
etteikö ole ollut liian paljon
enteitä ja yhteensattumia
kertomassa korkeimman
johdatuksesta
hänen suojeluksessaan
kaksi siipirikkoista
voi muodostaa yhden
ehyen kokonaisen
toimivan yksikön
oikein ei ole
taistella sitä
vastaan
se vasta sattuu
Vastaukset 8
Vanhimmat
pahoittelen harkitsemattomuuttani. Ymmärsin aamulla jo ennen kuin palstalle tulin, oikeastaan asia oli mielessä heti herätessä, että eilinen viestini oli runoosi nähden sopimaton, vaikkakaan se ei ollut sopimaton omiin tuntemuksiini nähden, mitä runosi herätti, vaan onnistuin kuvaamaan omaa pohdiskeluani hyvinkin. Runosi vain ei ollut oikea paikka lähteä esittämään henkilökohtaisia ajatuksia ja tuntemuksia, ei siitäkään huolimatta että juuri runo nosti ne esiin.
Vastauksessa viestiini hieman avasit runoon liittyviä tunteitasi, tämänhetkistä olotilaasi ja myös kommentoit viestiäni. Kiitos siitä, vaikka toisaalta toivon että olisin ehtinyt poistaa viestini ennen kuin sen luit. Eilinen ilta oli minulle poikkeuksellisen vaikea ja olisi pitänyt tehdä asioideni kanssa jotain ihan muuta kuin tulla palstalle yöllä.
Olotilani hämärsi erottelukykyni ja luin runosi liian paljon omien haavojen läpi, oikeastaan ymmärsin sen jo viestiä kirjoittaessa. Satuit vain käyttämään sanoja joita minua kohtaan on käytetty elämäntilanteessa jossa koin pakottamista ja vaatimista. Olisin jättänyt tekstini lähettämättä mutta ajattelin että onhan se ainakin kuvaus kuinka yksi lukija menneisyytensä ja omien haavojensa kautta voi tekstin kokea ja tulkita. Tässä vain liikutaan niin herkillä alueilla, että kun alkuperäinen kirjoittaja samalla tapaa lukee palautteen omien haavojensa kautta tällainen harkitsematon kommentointi mitä harjoitin saattaa synnyttää tarpeettomasti pahaa mieltä, kuten nyt lienee käynytkin.
Rohkaisen sinua edelleen kirjoittamaan...
Ja kiitos runosta. Muutaman hyvin nukutun tunnin jälkeen se kuulostaa toisenlaiselta kuin yöllä ja kykenen lukemaan sen erilaisista näkökulmista, jopa niin, että näen runossa kauneutta ja ainakin se on yksilön kuvaus ajatuksistaan, joissa ei sinänsä ole mitään väärää eikä välttämättä manipuloivaa tai pakottavaa, kuten viittasin.
Vastauksessa viestiini mainitsit tekstini hyökkäävyydestä.
En koe olleeni varsinaisesti hyökkäävä ja enemmän kirjoitin sydän vereslihalla ja surullisena kuin aggressiivisesti. Jos tekstissä jotain hyökkäävyyttä oli, se ei kohdistunut sinuun vaan kohdistui pakottamista ja manipulointia sekä elämyskeskeistä todellisuuspakoa kohtaan, mitä kuvasin.
Viestini ei ollut niinkään runon analysointia ja tulkintaa, siihen olin liian paljon omien tuntemusteni vallassa, vaan nimenomaan runosi herättämää henkilökohtaisten tuntemusteni analysointia ja tulkintaa...
Alussa totesin, että "käytetyt sanamuodot ja niiden tyyli saivat minut varuilleni ja että olin aistivinani vaatimusta, kätkettyä tarrautumista, jopa kontrollointia, ehkä jonkin asteista manipulointia. Näiden lähtökohta on henkilön tunteissa joita hän pelkää alistaa todellisuudelle ja sen realiteeteille. Siksi hän vetoaa ikäänkuin korkeampaan todellisuuteen: enteet ja yhteensattumat, niinpä niin, ilmeinen johdatus - kuka voisi tehdä tyhjäksi Jumalan tarkoituksia? Toiseksi, ottaisin huomioon henkilöhistoriani vaikutukset miksi kuulen runon tuolla tapaa ja lähtiessäni nyt analysoimaan tekstiä pyrin varomaan omasta tunne-elämästäni nousevaa ylireagointia..."
"Henkilön tunteissa joita hän pelkää alistaa todellisuudelle" ei kohdistunut runon kirjoittajaan vaan runon puhujaääneen sellaisena kuin sitä kuuntelin.
Siksi kirjoitin
"Pyydän teitä ottamaan puheenvuoroni pelkästään subjektiivisena mielipiteenä, ei syvällisenä analyysinä vaan erään lukijan henkilökohtaisista tuntemuksista nousevana kommenttina, joka kertoo enemmän minusta lukijana kuin runon tekijästä, ja sitten toiseksi, toissijaisesti, pyydän teitä omakohtaisesti miettimään olisiko subjektiivisessa pohdiskelussani jotain teille neuvoksi sopivaa.
Oikean tien voi löytää vain henkilö itse, sitä ei kykene kukaan - en ainakaan minä! - hänelle sanelemaan, mutta: oikeaa tietä etsiessä voi olla hyvä kuunnella niiden mielipiteitä, jotka ovat joutuneet kahlaamaan (saaneet kahlata) samankaltaisten kysymysten ja/tai tilanteiden läpi."
Tässä yhteydessä ehkä tärkein ja kelvollisin osa viestinäni oli kappale:
"Haluanko todella oppia tuntemaan tämän henkilön, tuntemaan hänet sellaisena kuin hän on eikä ainoastaan sellaisena kuin tahtoisin hänet nähdä? Haluanko oppia rakastamaan häntä, rakastamaan häntä niin että itsekäs tahtoni ja henkilökohtaiset tarpeeni asettuvat toiselle sijalle hänen onnensa rinnalla. Olenko valmis arvostamaan ja kunnioittamaan hänen henkilökohtaista tahtoaan ja valintaansa sekä rakastamaan häntä niin, että suon hänelle oikeuden valita myös tunteideni ja tarpeideni vastaisesti?"
Päätin kirjoitukseni sanoihin
"Jos ehkä korvani tänä yönä vääristi sen mitä kuuntelin (lue: runosi sai eräät sieluni haavat reagoimaan niin että kuulin sanomastasi vain osan ja tärkeimmät äänensävyt jäivät havaitsematta) ja tästä syystä en (kuten alussa uumoilin: ylireagointini vuoksi) havainnut runosi kauneutta ja hyvyyttä, yritä ymmärtää.
Aihe on laaja ja sellaiset osa-alueet kuin toisen persoonan kunnioittaminen sekä esimerkiksi haureudesta johtuvat hengellisyyden vinoutumat vaatisivat erittäin paljon syvällisempää käsittelyä, nyt viestistä tuli yksipuolisesti painottunut. Onneksi kuitenkin on tuo Cedercreutzin haastattelu, siinä ainakin on painavaa ja asiallista puhetta. Jos nyt jaksoit lukea...
Laitan rekisteröidyllä nimimerkillä syystä, että väsyneenä kirjoitettu viesti voi huomenna harmittaa ja saan sitten häpeillen mutta vähin äänin poistettua koko litanian. Aihetta sinänsä en häpeile ja seison sanomieni asioiden takana mutta tyyli ja korostukset saattoivat ontua."
Cedercreutzin haastattelu sisältää siinä määrin tärkeitä ajatuksia ja viestiini antamasi palautteen perusteella annat ymmärtää olevasi samoilla linjoilla toisen kunnioittamisesta ja että haluat hänelle sitä mikä oikeasti on hyvää, joten kirjoitukseni lopussa olleen haastattelulyhennelmän liitän tähän vielä.
Vilpittömästi toivotan ja koko sydämestäni toivon sinulle kaikkea hyvää.
- - -
L O P U K S I
Helsingin Kristillisen koulun rehtori, psykologi Jan Cedercreutz korosti Kodin kuvalehdessä (syksyllä 2001) että rakastuminen ja rakastaminen ovat kaksi eria asiaa.
Rakastuminen on tunnetta, mutta - että se voisi palvella elämää - sen täytyy kasvaa rakastamiseksi - mikä koskee ihmisen tahtoa ja on asenne.
Itse olen sanonut kristillisissä piireissä että inhimillisen rakkauden (Raamatussa on useita sanoja jotka kaikki voidaan kääntää sanalla "rakkaus" mutta joilla on erilaisia merkitysvivahteita, esim. Eros) täytyy alistua Agape-rakkaudelle (Jumalasta kumpuava pyyteetön ja epäitsekäs rakkaus, minkä täydellinen toteutuminen ihmisessä edellyttää antautumista Kristukselle ja Pyhän Hengen hallintavaltaa).
Ainoastaan agape-rakkauden hallitsemana eros täyttää alkuperäisen tarkoituksensa rakkaudenmuotona; silloin se ei ole pelkästään rakastumista, vaan rakastamista.
Muutama katkelma Jan Cedercreutzin haastattelusta SYKSYLLÄ 2001:
Mitä enemmän rakkaus sekoitetaan ihastumiseen ja rakastaminen
rakastumiseen, sitä huonommin ihmiset voivat, sanoo psykologi
Jan Cedercreutz.
Jan Cedercreutz törmää nykyisin keskusteluissa ihmisten kanssa
usein siihen, että rakastumisen käsitteet ovat sekoittuneet.
Hän korostaa, että rakastuneena olo ei ole pysyvä olotila. Se on
tunne, joka aloittaa parisuhteen, joskus voimakkaampana, joskus
heikompana. Mutta yksikään pariskunta ei pysy rakastumisen tilassa
loputtomiin. Kun rakastuminen alkaa hälvetä, silloin on aika ryhtyä
rakastamaan.
- Paitsi tv-sarjoissa myös oikeassa elämässä kuulee usein
sanottavan, että minä en enää rakasta sinua. Alussa rakastin,
mutta nyt en enää koe niin. Tosiasiassa kyse ei ole rakkauden
sammumisesta, vaan ihastumisvaiheen päättymisestä. Sen jälkeen
on itsestä kiinni muuttuuko rakastuminen rakastamiseksi. Mikään
kohtalon sanelema juttu se ei ole, Cedercreutz sanoo.
Hän perustelee, että rakastaminen ei ole tunnetila, vaan tahdon asia.
Rakkauden säilyminen ja vahvistuminen ovat kiinni siitä, haluaako
ihminen rakastaa vai ei. Se on päätös.
- Ihminen voi väittää, että irralliset ja lyhyet ihmissuhteet tekevät
onnelliseksi. Jokainen yhden illan suhteita aikansa harrastanut ja
eron kokenut tietää, ettei niin ole. Ihminen kaipaa pysyvää
ihmissuhdetta, Jan Cedercreutz väittää.
Hän toteaa television saippuasarjojen antavan harhaan johtavaa
mallia ihmissuhteista. Kauniissa ja rohkeissa ja muissa
samankaltaisissa sarjoissa seurataan tunteita, jotka johtavat
ihastumisesta toiseen.
- Henkilöt väittävät, etteivät he voi vastustaa tunteitaan. Sama ajatus
on yhä enemmän vallalla myös oikean elämän oikeissa ihmissuhteissa.
Mutta se ei ole totta. Ihmisellä on käytössään myös järki ja tahto.
Cedercreutz jatkaa, että tunteiden kasvavaan valtaan on useita
muitakin syitä kuin median esimerkit. Monet nykypäivän iskulauseet
muokkaavat ihmisten ajattelua. Sanotaan myös, että ihmisen tulee
"kuunnella sydämensä ääntä", "toteuttaa itseään" ja "totella
sisintään".
- Ennen käsitys oikeasta ja väärästä oli yhteinen. Nyt sanotaan, että
jos et vahingoita ketään, anna mennä, tai jos koet asian oikeaksi,
silloin se on oikein. Kun mennään siihen, että oma kokemus
sanelee oikean ja väärän, silloin ollaan tekemisissä tunteiden
kanssa. Toisaalta, mitä muuta ihminen voi seurata kuin omia
tunteitaan, jos yhteiset arvot puuttuvat?
Jan Cedercreutz toteaa, että rakastaminen on sitoutumista toiseen
ihmiseen myötä- ja vastoinkäymisissä.
- Se on anteeksiantamista ja -pyytämistä. Se on toisen näkökulman
huomioimista. Se on uhrautumista toisen puolesta ja valintoja: jos
ihastut avioliiton ulkopuoliseen ihmiseen, et lähde toimimaan tunteen
mukaan, vaan kieltäydyt tapailuista, puheluista, tekstiviesteistä ja
muista sellaisista teoista, jotka ruokkivat ihastumisen tunnetta.
Se on hyvien tekojen tekemistä toiselle.
Jan Cedercreutzin mukaan monilla ihmisillä on epärealistinen
mielikuva onnellisesta elämästä. Ajatellaan, että onnellisessa elämässä
rakkaussuhde on keskipiste ja pääsisältö, ja että suhteessa ollaan
ikuisesti kuin vastarakastuneita.
- Minä olen eri mieltä. Onnellinen elämä on sellainen, jossa suostutaan
kasvamaan yhdessä puolison ja lähimmäisten kanssa. Onnellisessa
elämässä on myös suruja, vastoinkäymisiä, riitoja ja erimielisyyksiä.
Ihminen menettää avioliiton suoman mahdollisuuden kasvaa ihmisenä,
jos hän ei sitoudu liittoonsa, vaan vaihtaa uuteen suhteeseen aina, kun
edellisessä edetään siihen vaiheeseen, jossa arjen pitäisi alkaa.
Jan Cedercreutzia kuohuttaa sekä psykologina että isänä erityisesti
se, miten rakastumisen perässä juoksevat aikuiset hylkäävät
lapsensa. Hän korostaa, että lapsi tarvitsee pysyviä ihmissuhteita
kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Kun äidin ja isän
seurustelukumppanit vaihtuvat, lapsi ei uskalla enää kiintyä
kehenkään.
- Avio ja -avoerojen lisääntyessä lasten saama kuva parisuhteista on
rikkonainen. Aikuistuvalla sukupolvella on yhä vähemmän esimerkkejä
pysyvistä avioliitoista ja sitoutumisesta.
Lapsi, joka ei enää luota ihmissuhteisiin, puolustaa itseään
rakentamalla muurit sydämensä ympärille. Hän ei uskalla ottaa
vastaan rakkautta, koska avautuminen rakkaudelle voi johtaa
taas uuteen haavoittumiseen.
- Lapsen sisimpään jää kuitenkin rakkauden kaipuu, sitä
syvemmälle, mitä varhemmin lapsi on sydämensä sulkenut. Hän
ei aikuistuessaankaan aina ehkä tajua, mikä häntä vaivaa, kun
kosketus syvimpiin tarpeisiin on katkennut. Sellaisen ihmisen on
hyvin vaikea solmia pysyviä ihmissuhteita.
- Olen keskustellut työssäni nuorten aikuisten kanssa, jotka ovat
ihmissuhteissaan aivan lopussa. He ovat ympäristön antaman
mallin mukaisesti ajatelleet, että suurin piirtein jokaisen
diskoillan jälkeen kuuluu mennä sänkyyn jonkun kanssa. Tällaiset
lyhyet, heikolle perustalle syntyneet ihmissuhteet kalvavat
pohjaa pysyviltä ihmissuhteilta.
- Itse uskon, että rakkaus on maailman tärkein asia. Se on kaiken
tasapainoisen elämän perusedyllytys, onnellisen lapsuuden ja
ihmisyyden perusta, Jan Cedercreutz sanoo.
- Jos annamme pinnallisten tunteiden ja itsekkyyden rappeuttaa
oikean rakkauden, menetämme enemmän kuin vain pysyvät
ihmissuhteet. Koko yhteiskunta muuttuu laumaksi itsekeskeisiä
irrallisia ihmisiä, jotka eivät itse ole valmiit tekemään mitään
toisten hyväksi. Tällöin ei voida enää puhua edes yhteiskunnasta,
sillä käsite ”yhteiskunta” sisältää ajatuksen yhteisen edun
etsimisestä. Rakastaminen ja sitoutuminen parisuhteeseen ovat
koko yhteiskunnan perusta.
Kiva kun kerroit mielipiteesi myönteisellä tavalla! Minäkin annoin positiivista palautetta
joka tosin on poistunut/poistettu, että kirjoittaja ei alakulossaan enempää masentuisi.
Runo on mielestäni hyvä, puhutteleva ja antaa ainakin minulle ajattelemisen aihetta.
No, jokainen lukee ja kokee runoja omalla tavallaan ja se jokaisellelle suotakoon, mutta
on otettava huomioon, että sanojen takana on Aina IHMINEN, kipuineen ja tunteineen.
Kirjoittajalle sanoisin että älä lopeta kirjoittamista ja Kiitos, kun toit luettavaksemme, meitä lukijoita täällä
riittää ja jos joskus jollakin positiivisella
lauseella toista lohduttaa ja saa paremmalle mielelle, niin eikös se ole edes hiukan ilahduttavaa?
Inspiksiä iloissa ja suruissa ja Onnellisempaa jatkoa!
Kiitos kommentistasi. En kyllä koe että alkuperäinenkään palautteeni olisi ottanut kantaa negatiivisella tavalla mutta ymmärrän hyvin että saattoi tuntua kielteiseltä. Jos kirjoituksessani kielteisyyttä oli se ei kohdistunut kirjoittajaan vaan ennen kaikkea runon puhujaääneen, joka viime yönä oli manipuloiva ja vaativa ja käytti äänensävyjä jotka edelleen saatan kuulla korvissani palatessani muistoissani pari vuotta taaksepäin.
Jokainen lukee ja kokee runoja omalla tavallaan ja se jokaiselle suotakoon, mutta on otettava huomioon, että sanojen takana on aina IHMINEN, kipuineen ja tunteineen.
K I I T O S.
Tarpeellinen muistutus ja mielestäni sopisi kirjoitettavaksi lisäyksenä tuonne ylös...
"Oletko uusi Tabermann? Kukkiiko runosuoni? Kirjoita elämää suuremmista asioista, ja muista että jokainen kokee ja lukee runosi omalla tavallaan, niin sinäkin muiden runot. Suotakoon se jokaiselle. Ja rakkaani, ottakaamme huomioon, että sanojen takana on aina IHMINEN, omine tunteineen, kipuineen, iloineen ja suruineen. Suotakoon sekin jokaiselle. Siitä kaikki lähtee."
Viestiäsi ei poistettu vaan poistui koska oli samaa ketjua poistaessani oman viestini.
---
rakastava
Kirjoittanut: e.ve 1.10.2008 klo 08.53
Kyllä näin on, että pienestä runonpätkästä
ei voi tehdä päätelmiä kenenkään
" haureudesta tai manipuloinnista "!
En minä ainakaan runostasi sellaista löytänyt.
Jokainen tulkitsee runon omalla tavallaan,
usein niin, että kirjoittajan kertoma muuttaa muotoaan, ihmeellisellä tavalla, lukijan ajatusmaailman mukaan.
Mielestäni on hyvä kirjoittaa silloin, kun mieli on maassa ja paha olo, joten älä ihmeessä lopeta kirjoittamista tai piiloita niitä pöytälaatikkoon. Pidin runostasi ja moni muukin täällä kirjoittelee mollisoinnulla, minäkin, silloin kun siltä tuntuu ja sanat pyrkivät ulos.
Kaksi haaksirikkoista voi hyvinkin sopia
täydentävään ja tukevaan yhteiseloon, tietäen että elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista ja suurensuurta Onnea.
Kiitos runostasi, jonka toit luettavaksemme ja Onnellisempaa jatkoa!
..ehkä minäkin olin hiukan tuohduksissani vastaustani kirjoittaessani. Liiallisen väsymyksen aiheuttama tunteellisuus heitti palautteestasi sen haureus ja manipulointi kohdan silmiini liiallisella voimakkuudella. Molemmat ovat luonteeseeni täysin kuulumattomia joten mainitsinkin siitä, että runo tulkitaan lukijan silmillä.
Ja tosiaankin jos sinua loukkasi runon otsikko, niin sen oli tarkoitus pitää epäasialliset palautteet poissa. Kovin synkässä mielentilassa runoani kirjoitellessani en tuon paremmin osannut itseäni ilmaista.
Ei tuo runokaan viimeisksi sitten jäänyt, joten vielä käyn täällä lueskelemassa sinunkin hyviä runojasi.
Hyvää illan/päivän jatkoa sinulle : )
kauniista ja ymmärtävästä asenteesta, ja vaikka emme tämän paremmin henkilökohtaisesti tunnekaan tuntuu mukavalta kun tulet rekisteröitynä niin tietää kenen kanssa puhuu, teksti saa tavallaan kasvot.
Ei aiheesta enempiä mutta kun vielä tulin ketjuun voin samalla sanoa vieläkin että hassua tosiaan kuinka satuinkin lukemaan runon juuri sellaisena päivänä ja hetkenä että olin mahdollisimman altis reagoimaan menneisyyteni kipukohdan kautta jopa niin että olin taipuvainen ajattelemaan runoa erään tietyn henkilön kirjoittamaksi jonka äänensävyn ja asenteen runossa koin, no, toki ymmärsin ettei runo välttämättä ole hänen kirjoittama ja että myöskään äänensävy ja asenne runon takana eivät välttämättä ole se minkä kuulen, mutta useiden vaihtoehtoisten tulkintatapojen joukosta valitsin ihan tietoisesti tulkintatavan mikä olotilassani tuntui luonnollisimmalta ja niin otin lähtökohdaksi mitä vastaisin tuollaiselle henkilölle ja sitten yritin kirjoittaa maltillisesti ettei henkilökohtaisesta kipeydestä nouseva mahdollinen ylireagointi tuottaisi minussa liian kiivasta asennetta häntä kohtaan. Ajattelin myös että jos aloitusrunossa hiukankaan on todellisuuspohjaa vastauksessani varmasti on joitain näkökohtia joita aloittajan joka tapauksessa on hyvä ainakin pohtia.
Runossa käytettyihin sanavalintoihin myös on monta mahdollista lähestymistapaa. Valitsemani lähtökohdan ja tulkintatavan mukaisesti lähestyin sanavalintoja siitä näkökulmasta että runon puhujahenkilöllä on henkilökohtainen suhde korkeimpaan johon hän vetoaa. Siitä näkökulmasta runossa ei ole kyse vain puhujan ja rakkaussuhteessa toisena osapuolena olevan ihmisen suhteesta vaan ensisijaisesti puhujan ja Korkeimman suhteesta.
Tämä oli se asiayhteys missä otin esiin haureellisuuden profeetta Hoosean sanoin. Vanhassa Testamentissa oleva teksti mihin viittasin ei käsittele haureutta vain ihmisten välisenä seksuaalisena asiana vaan ensisijassa oli kyse Jumalan ja hänen kansansa suhteesta, niistä ihmisistä jotka sanoivat tuntevansa Jumalan läheisesti ja ehkä olivat joskus tunteneetkin:
"Heidän tekonsa eivät salli heidän kääntyä Jumalansa puoleen, sillä haureuden henki on heidän sisimmässänsä eivätkä he [enää] tunne Herraa", Hoos.5:4.
Hoosea vertaa Jumalan ja uskovaisen suhdetta avioliittoon jossa kummaltakin osapuolelta odotetaan rakkautta ja uskollisuutta.
Jumala on rakastava ja uskollinen osapuoli, ja jos Hänen omansa etsivät täyttymystä jostain muualta kuin Hänestä ne asiat ovat tulleet epäjumaliksi ja Hoosean vertauskuvan mukaan, kun epäjumalat nousevat Jumalan rinnalle tai jopa ohi, se on pahinta mahdollista haureutta koska se on henkilökohtainen loukkaus uskollista osapuolta eli Jumalaa ja Hänen rakkauttaan kohtaan.
Pohjimmiltaan juuri tästä on kyse kun puhutaan haureuden hengestä, niin että sama ylpeys eli Jumalan tahdon edelle menevä mielihyvän etsintä vaikuttaa sitten kaikessa mikä Raamatun mukaan on haureutta, myös ihmisten välisissä suhteissa ja seksuaalisuudessa, missä se varmasti voimakkaimmin ilmenee.
On siis syytä muistaa ettei haureudessa kun asiaa lähestytään tästä näkökulmasta tarvitse olla kyse seksuaalisuudesta lainkaan vaan kaikki missä ihminen joka uskoo tai sanoo uskovansa mutta kuitenkin etsii elämänsä syvintä täyttymystä muualta kuin Hänestä ja niin käytännössä osoittaa että joku tai jokin on rakkaampi kuin Rakkain, on haureutta.
Tämä tarkoittaa nimenomaan uskovaisia ihmisiä, niitä jotka ovat sitoutuneet tai ainakin sanovat sitoutuneensa Jumalaan ja Hänen tahtoonsa, sen tuntemiseen.
Jos ihminen ymmärtää että on olemassa Korkein, sellainen joka tahtoo ja voi johdattaa niin kuin runossa sanotaan ja ota nyt huomioon puhujaääni, se haureellinen äänensävy mitä kuuntelin, hänelle on tai ainakin tulisi olla tärkeintä oppia tuntemaan tämä Korkein. Jossain elämän vaiheessa hänen elämänsä tärkein asia on ollut kysyä kuka ja millainen tuo Korkein on ja mistä Hänet löydän, kuinka voin solmia Häneen henkilökohtaisen suhteen joka toimii ja toimii käytännössä nimenomaan Hänen ehdoillaan. Vilpitön ihminen haluaa tulla Korkeimman valloittamaksi niin että Hänen rakkautensa syrjäyttää kaikki itsekkäät näkökohdat ja egoistisen halun tyytyä uskomaan niin kuin toiset, vähemmän vilpittömät, jotka uskovat Jumalaan omalla tavallaan. Mikään oma tapa ei riitä, ainoastaan se riittää että tunnen Hänet sellaisena kuin Hän itsessään on ja että voin kulkea Hänen seurassaan, opetella näkemään asioita Hänen näkökannaltaan. Siipirikolle tärkeintä ei ole suojelus sinänsä vaan Hän joka suojelee. Rakastuneen uskovan sisin ei ole kiinnittynyt Rakkaimman lahjoihin, vaan Häneen itseensä: Jumalan sydämeen. Tämä on loogista. Haureellisen uskovan kohdalla se on mahdotonta. Hän elää itsepetoksessa. Uskoo kyllä Jumalaan ja tunnustaa Hänet johdattajaksi ja suojelijaksi, mutta ei ole kiinnostunut Hänestä enempää kuin muistakaan mahdollisesti tyydytystä, mielenkiintoa ja iloa tuovista suhteista, ajatuksista ja ideoista. Sellainen on epäjohdonmukaista ja järjetöntä koska se rikkoo uskoa ja ennen kaikkea todellisuutta vastaan.
Näin siinä käy kun yritän sanoa jotain lyhyesti...
"Ei aiheesta enempiä mutta..."
Ainakin tuli sen verran perusteellisesti että paremmin en edes osaisi näkökantaani perustella.
En tiedä jaksoitko nyt lukea sepustuksen ja missä määrin olet samaa tai eri mieltä, mutta tämän valossa uskoakseni ymmärrät valitsemani suhtautumistavan runoon ja miksi kuulin puhujan äänen sellaisena kuin kuulin.
Minulle näissä on kyse henkilökohtaisen elämiseni ja olemiseni kallisarvoisimmista asioista, tärkeämmistä kuin mikään muu mitä olen palstoilla kirjoittanut.
Otsikko ei loukannut millään muotoa vaan päinvastoin houkutteli lukemaan. :)
Runo ei ole mielestäni huono tai epäonnistunut. Kyse on vain tulkinnastani. Yhtä hyvin olisin voinut valita toisenlaisen lähestymistavan jolloin tulkinnallinen lopputulos olisi ollut erilainen. Yleensä runoja lukiessa otan huomioon useita keskenään erilaisia tulkintamaailmoja, tavallaan luen useasta näkökulmasta samanaikaisesti, joista sitten kommentoidessa valitsen yhden tai kaksi lähestymistapaa, mutta nyt valitsin äärimmäisen subjektiivisen, henkilökohtaisesta ajatus- ja tunnemaailmasta nousevan tulkinnan. Muunlaista siinä olotilassa olisi ollut vaikea valita ja jos olisin niin tehnyt olisin ollut falski, epärehellinen ainakin itselleni. Ainoa mikä tässä ehkä oli huonoa tai epäonnistunutta oli etten pitänyt tuntemuksia omana tietonani vaan vuodatin palstalle. Itse siis annoin väärinymmärrykseen aiheen ja siltä oli mahdoton välttyä. Onneksi voimme keskustella ja kertoa tuntojamme puolin ja toisin, se on kuitenkin rikkautta.
TOIVOTAN KAIKKEA HYVÄÄ KOKO SYDÄMESTÄNI, PADME. Jatketaan runoilemista.
..nainen ei olisi nainen, jollei haluaisi sanoa sitä viimeistä
sanaa *vitsi-vitsi*
Luin kyllä palautteesi jopa kahteen kertaan. Siinä oli paljon a
jattelun aihetta antavia asioita. Omalta kohdaltani täytyy sanoa,
että vaikka jokus kirjoitankin (omasta mielestäni) voimakkaasti
tunteistani tuolla RR puolellakin, ei niillä ole tekemistä uskon
asioiden kanssa. Joskus olen jopa käyttänyt sanaa "palvon", mutta
se on minulle runollinen ja lyhennetty ilmaus sanoista "kunnioitan ja arvostan".
Uudelleen luettuna runoni tuntuu erilaiselta omissa silmissäni, kuin
millaiseksi sen olin tarkoittanut. Sitä tarkoitin huonoudella. Kirjoitin
sen hyvin tummissa tunnelmissa ja sain siten ajatuksiani hiukan järjestykseen.
Vaikean vuoden jälkeen syksyn pimeyden laskeuduttua ja työkiireiden kasvettua
mahdottomuuksiin olisi lepotauko ihan paikoillaan. Kuun loppupuolella siihen
on mahdollisuuksiakin. Ehkä pitäisi siihen asti istua lapaset käsissä, ettei
kirjoittelisi tänne liikoja vähinä vapaahetkinään.
Noiden jo käsiteltyjen sanojen lisäksi palautteessasi oli korostettu maininta
"TODELLISEN IHMISEN" olemisesta runon kohteena. Itse koen olevani todellinen
ihminen jo runoa kirjoittaessani. Lisäksi kirjoitan elävässä elämässä ihan
silmätyksin tapaamastani miehestä. Olen kyllä ollut havaitsevinani, että
jotkut runoilijat kirjoittelevat haavekuvilleen rakkausrunoja. Onko se sitten
"haureutta" mainitsemassasi uskonnollisessa mielessä, ei ole minun arvosteltavissani.
Kiitos sinulle, kun kerroit palautteesi vaikutteista, se auttoi ymmärtämään
jälleen kerran sitä, kuinka monesti voi väärin tulkita näiden kirjoittelujen
perusteella, jossa suora interaktiivinen keskustelu ei onnistu.
Oikein hyvää syksyä sinulle äitiparta : )
..sekä alkuperäisestä palautteestasi (jonka luin tuolta äitiparran tekstistä), että tästä. Se että kirjoitin runoni ilman rekattua nikkiäni johtui siitä, että koin sen kirjoittaessani niin synkeäksi, ettei ehkä juuri minulta sellaista odoteta. Niinkuin kirjoittaessa aina käy, niin ajatukset selkiytyivät ja runoni toimi terapeuttisena mustan mielen roskalaatikkona.
Tällä puolella ei kirjoiteta niin paljoa palautteita runoihin, kuin tuolla RR puolella. Joku kirjoittaja tuossa niitä kaipasikin. Siksi tein tuon kollektiivisen palautteen tuolla ylempänä. Jospa siitä jollekin kirjoittajalle tulee se hyvä mieli.
Hyvää mieltä ja iloista syksyä toivotan sinullekin : )
antaisin sinulle viimeisen sanan, mutta en malta olla vieläkin täsmentämättä "haureudesta" hengellisenä käsitteenä niin kuin raamatullisessa symboliikassa ilmenee Jumalan ja ihmisen suhteessa, että kyse siis on vain siitä että ihminen joka on tullut Jumalan yhteyteen ja tuntee Hänet kääntää Hänelle selkänsä ja lähtee hakemaan sisäistä tyydytystä jostain muualta, siis asettaen jonkin tai jonkun rakkaammaksi kuin Jumala. Hoosean kirjan symboliikassa Jumala on aviomies ja Häneen uskova kansa on aviovaimo. Ne uskovaiset jotka lähtivät seuraamaan epäjumalia loukkasivat Jumalan sydäntä ja syyllistyivät "aviorikokseen".
Tästä näkökulmasta ei ole tärkeintä kirjoittaako todelliselle tai haavekuvalle tai todellisesta henkilöstä muodostamalle haavekuvalle eli henkilölle jonka määrittelee omista tarpeistaan käsin tai kirjoittaako ihan haaveilematonta fiktiota tarkastellen rakkausrunouden käsitteitä ja ehkä tutkien kuinka käsitteillä voidaan ilmaista sisäisiä tuntoja, mitä se sitten onkin, ja kuten alleviivasin ihmissuhteeseen ei tarvitse liittyä edes seksiä, olennaista on ainoastaan että henkilön elämässä joku tai jokin on nyt tullut Rakkainta (Jumala) tärkeämmäksi eli rakkaimmaksi (siis epäjumalaksi) ja näin hän rikkoo kallisarvoisinta ja tärkeintä rakkaussuhdetta vastaan. Tuollainen epäjumala saattaa olla ihmissuhde, runoilu ihan katsomatta mitä ja kuinka runoillaan, urheilu tai mikä tahansa muu sinänsä hyväkin asia mikä uskovan elämässä muodostuu sisäisen elämän keskipisteeksi niin että Jumalasta yhä enemmän tulee vain idea tai uskomusrakennelma, ajatus ajatusten joukossa, ei enää persoona jonka kanssa seurustellaan ja josta ollaan kiinnostuneita, jota pidetään koko elämän ja olemassaolon keskipisteenä.
En osaa ajatella että tulkintatapani runoon olisi ollut väärä. Mielestäni se ei ole oikea tai väärä sinänsä. Objektiivisesti ottaen käyttämäni tulkinta lähtee käytettyjen sanojen - korkeimman johdatus ja suojelus, jossa kaksi erillistä muodostaa yhden toimivan yksikön - kielellisestä ja uskonnollisesta merkityksestä riippumatta siitä mitä kirjoittaja sanoilla on alunperin tarkoittanut. Se on yksi tulkintatapa ja omassa viitekehyksessään oikea.
Yleensä pyrin mielessäni ainakin jossain määrin erittelemään 1) tulkinnat jotka lähtevät omasta sen hetkisestä tunnetilasta niin että olotilani värittää ja rakentaa lukemani runon todellisuuden, tätä voisi nimittää subjektiiviseksi tulkinnaksi 2) tulkinnat joissa otan huomioon ja pyrin löytämään aloittajan alkuperäisen tarkoituksen ja hänen tunnetilansa sekä eläytymään siihen - tässä tietysti on olemassa useita vaihtoehtoja ja voi olla ettei mikään niistä ole lopulta oikea, mutta tätä voisi nimittää vaikkapa empaattiseksi tulkinnaksi ja 3) mitä runo tuntuu sanovan pelkkänä runona, kirjallisena luomuksena missä tarkoitus muodostuu käytetyistä sanoista ja niiden merkityksistä, rytmistä ym. Kolmannessa tulkintamallissa lähestyn runoa runona, tekstiluomuksena, jolloin ei ole niinkään merkitystä alkuperäisellä tarkoituksella eikä edes olotilallani. Tietysti tämäkin tulkintatapa on sidottu tulkitsijaansa eli minuun ja siinä mielessä täyttä objektiivisuutta ei ole olemassakaan: tulkitsijalla ei ole käytettävissään muuta välinettä kuin oma mielensä jonka läpi ja jossa hän tarkastelee.
Kiinnostukseni runouteen on kiinnostusta kieleen, erityisesti koska runoudessa pyritään lähestymään ja hahmottamaan asioita ja kokemuksia jotka usein ovat hyvin hienovaraisia ja ikäänkuin sanojen tavoittamattomissa. Kuten kaikki puhe runot muodostuvat sanoille annetuista merkityksistä ja käytetystä kieliopista, mutta mielenkiintoisilla ja liikkuvilla tavoilla viittaavat ja ohjaavat tietä sanojen ja kieliopin taakse: kokevan ihmisen sydämeen.
Runon synnyttäessä voimakkaan henkilökohtaisen tunnekokemuksen tulkintamallit 2 ja 3 käyvät mahdottomiksi, mutta - muistutan itseäni jälleen: silloinkin olisi hyvä muistaa, tiedostaa että ne ovat olemassa ja että ei ole oikein määritellä alkuperäistä puhujaa sen puhujaäänen perusteella, minkä tunnetilastani käsin runossa kuulen.
Hän on minusta erillinen, oma arvokas persoonansa ja tavallaan määrittelyjeni tavoittamattomissa: tärkeä ja kallisarvoinen minusta (ja tulkinnoistani) riippumatta.
Kaunista syksyä.
:)