Tuttuni on käynyt terapiassa ja kertoillut mitä siellä tehdään. Kertomukset ovat vahvistaneet kaikki epäilyni siitä miten turhaa terapia on.
Siis pyrkimykseni ei nyt ole arvostella ketään, mutten käsitä miten jotain olisi tarkoitus auttaa se että terapeutti kysyy ja kerrot hänelle elämästäsi. Tai se että kun kerrot saaneesi piiskaa pyllylle, niin terapeutti kertoo sen voineen vaikuttaa sinuun negatiivisesti.
Onko suurimman osan mielenterveyspotilaista suurin ongelma siis se, etteivät he ole päässeet puhumaan negatiivisista kokemuksistaan kellekään?
Ja sitten kun saavat kertoa elämästään jollekin ja vähän lääkettä nassuun, niin ollaan taas niin tervettä.
En vain ymmärrä että miten joku terapia voisi auttaa esim. sellaisessa tapauksessa että on vain vauvasta asti kasvanut erilleen muista ihmisistä.
Mutta valaiskaapa minua...
Siis pyrkimykseni ei nyt ole arvostella ketään, mutten käsitä miten jotain olisi tarkoitus auttaa se että terapeutti kysyy ja kerrot hänelle elämästäsi. Tai se että kun kerrot saaneesi piiskaa pyllylle, niin terapeutti kertoo sen voineen vaikuttaa sinuun negatiivisesti.
Onko suurimman osan mielenterveyspotilaista suurin ongelma siis se, etteivät he ole päässeet puhumaan negatiivisista kokemuksistaan kellekään?
Ja sitten kun saavat kertoa elämästään jollekin ja vähän lääkettä nassuun, niin ollaan taas niin tervettä.
En vain ymmärrä että miten joku terapia voisi auttaa esim. sellaisessa tapauksessa että on vain vauvasta asti kasvanut erilleen muista ihmisistä.
Mutta valaiskaapa minua...
Vastaukset 6
Vanhimmat
olen joskus käynyt hetken terapiassa ja voin sanoa omasta kokemuksesta että täysin turha juttu. ei helpota/auta pätkääkään selittää ongelmista jollekkin täysin tuntemattomalle joka vetää rahansa siitä et kuuntelee sun paskaa elämää. totta kai mä toivoisin et se joitakin voisin auttaa. minua ei auta sitten ollenkaan.
siinä vaiheessa terapeutti sanoi, että turha jatkaa, hän ei pysty selvittämään minulle itsestäni yhtään mitään mitä en tietäis jo itsekin. Sanoi, ettei ole koskaan tavannut ihmistä joka on yhtä perusteellisesti selvillä itsestään ja menneisyyden kokemusten vaikutuksista nykyiseen mielentilaan.
Voihan terapia kyllä paljastaa ihmiselle tuollaisia juttuja niin, että voi lakata murehtimasta niitä. Siitäkin on apua kun saa puhua niistä jutuista jonkun kanssa.
En tiedä muiden terapioista, vain omastani tiedän. Sen voin sanoa, että ilman terapiaa tukehtuisin ahdistukseeni, yksinäisyyteeni ja avuttomuuteeni keskellä ongelmiani. En suinkaan ole yksinäinen, sillä minulla on iso perhe ympärilläni, mutta eivät he voi minua auttaa sillä tavoin kuin terapeuttini tekee.
Olen niin syvälle uponnut, että todella tarvitsen terapiaa. Läkkeistä ei minulle ole juuri yhtään apua, vain nukkumiseen on. Terapiani on hidast, mutta huomaan sen konkreettisesti auttavan minua. Saan terapeutiltani monenlaisia harjoituksia, joiden avulla olen kesyttänyt traumatisoitunutta kehoani. En voi kuin huoata, kunpa olisin tiennyt noista harjoituksista jo kauan sitten. Niin paljon kärsimystä olen joutunut kokemaan varsinkin suhteessa mieheeni, niin paljon väärinkäsityksiä on tullut yliherkkyyteni vuoksi. Hyväksikäyttö on niin paha asia uhrille, ettei sitä voi siitä säästynyt ihminen ymmärtää. Se hajottaa ihmisen sisäisesti, siitä ei voi yksin selviytyä, paitsi kuolemalla. Se aiheuttaa dissosiaation, jossa ihminen on kuin palasina, osina, tunteet, ajatukset ja aistimukset erillään toisistaan. Tunteeni olen menettänyt jo vuosia sitten, etten olisi kokonaan luhistunut elämäni sietämättömissä puristuksissa.
saa tuntea mitään. Äitinä tiedän, että koulusta ja päiväkodista tulee heti huolestunutta palautetta, jos lapsi on tuntenut normaaleja tunteita kuten vihaa ja ärtymystä. Lasten pitäisi tuntea vain positiivisia tunteita näiden "ammattikasvattajien" mielestä. Negatiivisilla tunteilla on kuitenkin suurempi vaikutus ihmisen positiiviseen kehitykseen. Näitä tunteita ei saa tukehduttaa vaan niiden täytyy leiskua lapsuudessa kuten ennen vanhaan. Välitunneilla sai ennen leikkiä sakinhivutusta. Se oli kaikista hauskaa. Nykyään se luokiteltaisiin väkivallaksi ja syyttävä sormi osoittaa aina vanhempia.
Itse kävin terveyskeskuslääkärissä ja sanoin, että olen menettänyt luottamukseni julkisen puolen lääkäreitä kohtaan lukuisten pettymysten takia. Lääkäri ehdotti terapiaa, koska tunnen pelkoa. Eihän todellakaan ole normaalia lääkärin mielestä, jos tuntee pelkoa.
Nykyään jokaiseen normaaliin tunteeseen tuputetaan "ammattiauttajaa".
Just niin. Itse en ole estänyt lapseni tarpeita
tunteisiin. Esimerkiksi lapsen uhmaiässä voidaan
tehdä suurta vahinkoa, jos lapsi ei saa yhtään
uhmitella. En tarkoita että lapsi saisi täysin vapaasti rikkoa paikkoja ja riehua, mutta jos
uhmittelu täysin kielletään ja siitä ruvetaan
rankaisemaan, ollaan väärällä tiellä.
Silloinhan uhmaikäinen lapsi lisää vaan uhmittelua ja huutoa, jolloin syntyy kierre.
Minun ei ole tarvinnut koskaan rangaista lastani
mistään, vain ääntäni olen korottanut.
Tästä voisin puhua enemmänkin.
Minulla on kokemusta asiasta, koska äitini oli
raivohullu kun olimme pieniä.
Vieläkin kärsin kiltteydestä enkä siis uskalla
nyt aikuisena näyttää juuri mitään tunteita.
Sanoisin vielä että on tervettä tuntea erilaisia
tunteita, ei niitä tarvii aina lääkitä!!
Vanhempien tärkeimpiä tehtäviä lienee kyky ottaa vastaan lapsen negatiiviset tunteet, sallia ne ja opettaa käsittelemään niitä.
Kaikkien meidän vanhemmat eivät ole tätä osanneet ja siksi monilla on vaikeuksia kohdatessaan jonkin tietyn tunteen, joka ei ole ollut sallittu.
Jotkut taas on opetettu kätkemään kaikki tunteensa. Molemmissa tapauksissa aiheutuu ongelmia ihmissuhteissa. Syytä asianomainen tuskin tajuaa. Terapia voi auttaa näitä onnettomia.