kiitos SDP:n

Kiitos
Kotka suurista kaupungeista parhaimpia lapsiperheille

Kotka on yksi parhaista ns. suurista kaupungeista, kun asuinpaikkoja vertaillaan lapsiperheiden kannalta.
Valitut Palat teetti kesäkuussa 2008 TNS Gallup Oy:llä kyselytutkimuksen, jossa haastateltiin 1060:ta lapsiperheen vanhempaa. Kotka sijoittui kyselyssä sijalle 80, joka on Suomen suurten kaupunkien joukossa toiseksi paras sijoitus Espoon jälkeen.

Tutkimuksessa vanhemmilta kysyttiin, mitkä tekijät ovat heidän mielestään tärkeitä asuinpaikkaa valittaessa: esimerkiksi kohtuuhintaiset asunnot, alhainen rikollisuusaste, hyvät koulutusmahdollisuudet tai alle tunnin kestävä matka isoon kaupunkiin.
Kaikki kymmenen asuinpaikan valintaan vaikuttavaa tekijää voitiin arvioida tilastollisesti. Näin ollen Suomen jokaiselle kunnalle annettiin pisteitä kunkin tekijän perusteella. Kyselytutkimuksen perusteella lopullisissa tuloksissa painotettiin vanhempien tärkeinä pitämiä asioita. Tällä tavoin pystyttiin tilastollisesti arvioimaan, mitkä kunnat ovat parhaat asuinpaikat lapsiperheille – lapsiperheiden itsensä mielestä.

Kodin hintalappu

Asuinpaikan valinnassa lapsiperheiden tärkein kriteeri on asuntojen hintataso. 43 prosenttia vastaajista pitää asuntojen kohtuullista hintatasoa hyvin tärkeänä ja vajaat 38 prosenttia melko tärkeänä tekijänä asuinpaikan valinnassa. ”Asuntojen hintojen nousun myötä kohtuuhintaisesta asunnosta on tullut yhä tärkeämpi tekijä”, sanoo erikoistutkija Marketta Kyttä Teknillisen korkeakoulun Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksesta. ”Esimerkiksi Helsingin seudulta keskituloisen lapsiperheen on todella hankala löytää kohtuuhintaista asuntoa.” Pääkaupunkiseudulla asuntojen keskineliöhinta on jo yli 3 000 euroa, yli kaksi kertaa niin paljon kuin muualla Suomessa keskimäärin.
Suomessa onkin käynnissä mielenkiintoinen muuttoliike. Työpaikat vetävät ihmisiä isoihin kaupunkikeskuksiin – ja korkeat asuntojen hinnat puolestaan työntävät heitä ympäröiviin kehyskuntiin. ”Kehyskuntien kasvu on ollut viime vuosien aikana selvä trendi. Varsinkin lapsiperheitä muuttaa paljon pois suurista kaupungeista lähellä oleviin maaseutumaisempiin kuntiin”, Marketta Kyttä sanoo. ”Isot kaupungit ovat syystäkin olleet huolissaan, koska keskiluokkaiset lapsiperheet ovat hyvin tärkeitä kuntien talouden kannalta.”

Koulut kutsuvat

Toiseksi tärkeimpänä asuinpaikan valintaperusteena lapsiperheiden vanhemmat pitävät sitä, että peruskouluopetuksen lisäksi kunnassa on tarjolla myös lukio- ja ammattikoulutason opetusta. Vanhemmat toivovat, että lapset voivat peruskoulun jälkeenkin jatkaa koulunkäyntiä kotikunnassa.
Vanhempien mielestä on myös melko tärkeää, että kunnassa on alhainen rikollisuusaste ja että sieltä on suhteellisen lyhyt matka lähimpään suureen kaupunkiin. He myös toivoivat, että paikkakunnalla asuisi paljon muitakin lapsiperheitä.
Sen sijaan kunnan veroaste ei nouse korkealle asuinpaikan valintaan vaikuttavien tekijöiden listalla. Kunnan alhaista veroäyriä pitää hyvin tärkeänä vain 10 prosenttia vastaajista. Kaikkein vähiten asuinpaikan valintaan vaikuttavat kunnan asukasmäärän kasvu sekä asukkaiden hyvätuloisuus.

Pieni on kaunista...

Kuntavertailussa parhaiksi lapsiperhekunniksi nousevat Siikajoki, Mustasaari, Sipoo, Kiukainen ja Kempele. Kaikki viisi ovat suhteellisen pieniä kuntia, jotka kuitenkin sijaitsevat ison kaupungin läheisyydessä. Voittajakunnat vastaavat Marketta Kytän mukaan hyvin suomalaisten asumisarvostuksia. ”Suomalaiset toivovat väljää, luonnonmukaista ja turvallista asuinympäristöä”, Kyttä sanoo. ”Mutta sen lisäksi he haluavat yhä useammin myös hyviä palveluja, hyviä liikenneyhteyksiä sekä ison kaupungin läheisyyttä.”
Nämä osin ristiriitaisetkin toiveet ovat melkoinen haaste uusien asuinalueiden suunnittelijoille, varsinkin jos tarkoitus on kehittää ympäristöystävällistä asumista. ”Kehyskuntaan muuttavilla perheillä on yleensä täysin urbaani elämäntapa, ja myös uudella kotipaikkakunnalla halutaan harrastaa samoja asioita kuin ennenkin”, Kyttä sanoo. ”Jos harrastusmahdollisuuksia ei löydy läheltä, he hakevat niitä kaupungista. Työliikenteen lisäksi myös harrastukset lisäävät yksityisautoilua.”

...mutta suuri ei

Isot kaupungit pärjäävät kuntavertailussa heikosti. Espoo on ainoa iso kaupunki viidenkymmenen parhaan joukossa: se on sijalla 44. Isojen kaupunkien kohtaloksi koituvat ennen kaikkea kalliit asunnot. Lisäksi niissä on keskimääräistä enemmän rikollisuutta ja niissä asuu suhteellisesti vähän lapsiperheitä. Vähäisen työttömyyden ja veroäyrin sekä asukkaiden korkean tulotason suhteen isot kaupungit sen sijaan pärjäävät hyvin – mutta toisaalta näitä asioita lapsiperheet eivät pidä olennaisen tärkeinä. Länsi-Suomen kunnat vastaavat selvästi Itä-Suomen kuntia useammin lapsiperheiden arvostuksia. Itä- ja Pohjois-Suomen kuntien arvostusta laskivat ennen kaikkea muuttotappiokunnille tyypilliset piirteet: korkea veroäyri ja työttömyys, lapsiperheiden vähäisyys sekä pitkät etäisyydet isoihin kaupunkeihin. Näitä puutteita asuntojen huokeat hinnat ja kesämökkien määrä eivät korvanneet.

Lapsiperheet ovat mille tahansa kunnalle arvokkain asukasryhmä jo pelkästään veronmaksajina. Edullisemmat asunnot, paremmat palvelut ja turvallisempi ympäristö ovat lapsiperheiden toivelistan kärjessä. Näitä toiveita kannattaa kuunnella, sillä tulevaisuuden Suomi asuu siellä missä lapsiperheetkin.

Lapsiperheiden mielestä on tärkeää että kunnassa on...

Pisteytys 1–5
1. Kohtuuhintaiset asunnot 4,21
2. Lukio- ja/tai ammattikoulu 3,91
3. Alhainen rikollisuusaste 3,74
4. Asuu paljon lapsiperheitä 3,67
5. Alle tunti isoon kaupunkiin 3,41
6. Alhainen veroäyri 3,27
7. Alhainen työttömyys 3,25
8. Paljon kesämökkejä 2,77
9. Asukasmäärä kasvussa 2,69
10. Keskimäärin hyvätuloisia asukkaita 2,40

Näin sijoittuvat isoimmat kaupungit
44. Espoo
80. Kotka
141. Pori
155. Vaasa
178. Tampere
181. Lappeenranta
182. Rovaniemi
200. Vantaa
238. Oulu
252. Kuopio
265. Turku
301. Helsinki
303. Lahti
321. Joensuu
344. Jyväskylä

Lähde: Valitut Palat http://www.valitutpalat.fi/loka01.php
0123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

isä ja äiti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu