Eläminen itsellemme on tullut muotiasiaksi, luulisin. Olen kuullut asiasta useinkin ystävättäriltäni, jotka ovat tehneet päätöksen "elää vain itselleen". Toki toisiakin otetaan huomioon, mutta vain siten että ne toisten tekemiset, ajattelemiset ja sanomiset eivät liikaa häiritse omaa hyvinvointia.
Onko tämä tervettä itsekkyyttä?
Mitä itua koko elämisessä on jos se keskittyy vain omaan napaan tuijottamiseen?
Onko juju siinä että minut on kasvatettu johinkin väljähtyneeseen rooliin naisena ja en ole ymmärtänyt asettaa näitä asioita uuteen, modernimpaan järjestykseen?
(Kiitos Pirrelle ja Mies57v kysymyksen asettelusta)
Onko tämä tervettä itsekkyyttä?
Mitä itua koko elämisessä on jos se keskittyy vain omaan napaan tuijottamiseen?
Onko juju siinä että minut on kasvatettu johinkin väljähtyneeseen rooliin naisena ja en ole ymmärtänyt asettaa näitä asioita uuteen, modernimpaan järjestykseen?
(Kiitos Pirrelle ja Mies57v kysymyksen asettelusta)
Vastaukset 45
Vanhimmat
itseltäs, miten olet elänyt toisille.
En kai ole missään välissä väittänyt että olisin elänyt "vain" toisille. Kaikkihan me elämme jossain määrässä itsellemme, toiset enemmän, toiset vähemmän.
Mutta, palaten kysymykseesi:
olen tottunut ottamaan huomioon läheisteni toivomukset esim asuinpaikkaa valittaessa. Tyttäreni esitti hiljakkoin toivimuksen että luopuisin hankkeistani ostaa talo kaempaa, noin 3 tunnin ajomatkan päästä, että asuisin lähempänä, koska lapsenlapsiakin on tulossa lisää ja "ei kivaa jos he oppivat tuntemaan mummin vain mesessä".
perhe sai ensimmäisen lapsenlapsensa siltä ainokaiseltaan, ja nyt he muuttivat poikansa perheen luo, samaan kaupunkiin. Ja "vain" siksi että ovat saapuvilla silloin kun nuoret tarviavat apua lapsenhoidossa.
Kyllästyivät kai siihen itsenäiseen itselleen elämiseen, - tämä heidän ainokainen on yli kolmekymppinen..
Joku pitää jären köyhyytenä tällaisia ratkaisuja, mutta minusta ne on, sekä antamista että saamista..
tosi onnellinen kun kaikki lapseni ovat 50 kilsan päässä, - ennen oli kamalaa kun näki lapsenlapsiaankin vain pari kertaa vuoteen.
En halua tyrkyttää omia elämänasenteitani kenellekään, enkä kerro näitä siksi että paheksuisin niitä itsellisiäkään itselleen eläjiä, - jokainen tekee makkaran mieleisekseen.
Toivottavasti en tarvia olla yksin sitten vanahana, sitten tosi vanhana..
...valtaa nykymaailmassa koko ajan lisää ajatteluamme...
Ei roolisi naisena ole yhtään väljähtänyt. Ajattelen miehenä pitkälti samoin. Joudun ottamaan toisten tekemisiä paljon huomioon. Jos eläisin vain itselleni, joutuisin elämään yksinäni ja kokemuksesta tiedän sen olevan pirun yksinäistä elämää.
puutteellista. Siitä puuttuisi lämpöä ja läheisyyttä. Ainakin minä todella TARVITSEN tuntea että olen tarpeellinen, vaikka vain moraalisena tukena jollekin muulle.
punnitsee asiaa tahollaan.
Kun koko työikänsä antaa perheelleen sekä yhteiskunnalle niin tulee kaiketi kaikille sama vastaan.
Huoltaa, hoitaa, jne. jne.
Alkaa huomaamaan oman itsensä paremmin.
Itsekkyyttä ei ole enää asettaa omaa itseään ykköseksi eikä siitä tarvitse omaatuntoaan soimata.
Nämä viimeiset 10-30-50v saa tehdä mitä lystää ja tehkööt muut samoin.
Ympäristölle on kyllä shokki kun alkaa se ns.omaan
"pärsläpeen" tuijotus.
Nuo on juuri niitä asioita joita monet pohtii tähän ikään päästyään. Työelämä on kohta takana, perheet kasvatettu aikuisiksi..."nyt on MINUN aikani". Voika lepoardi täplileen mitään tai tiikeri raidoilleen: jos oma onnellisuus on paljolta kiinni siinä miten onnellisiksi kokee läheisensä, voiko siitä irtautua tuntematta huonoa omatuntoa?
kyllä tämän ikäisellä ihmisellä on oikeus ajatella
itseään kun on antanut työelämälle 40 vuotta ja lapset jo maailmalla.
Joillakin on kuitenkin vielä se meistä ylöspäin oleva sukuipolvi jäljellä mutta sekään ei aina tajua omaa itsekkyyttään.
Kun on kasvanut huolehtimaan kaikesta niin se oman itsensä etusijalle laittaminenkin kyllä tapahtuu melko pehmeästi.
Huvitti tuo asuinpaikankin valinta lasten toiveiden mukaan on niin tuttua.
Joulusta oli aikanaan hemmetinmoinen haloo kun sitä haluttiin viettää matkoilla.
Mutta siihenkin on totuttu.
Kyllä onnistuu tuntematta huonoa omaatuntoa jo nykyään.
asuinpaikan valitsemisessa? Otitko huomioon lasten toivomukset?
Tuo joulunvietto huvitti nyt minuakin:) Se on aikamoinen hullabaloo nyt juuri. Tytär on päättänyt että nyt kun hänellä on suuri koti ja lapsia joulut vietetään heillä....aikaisemminolimme vuorotelleet joulun vietossa.
Minä ehdotin että lähdettäis vaikka Kanarialle...
on.
Ei kaiketi kovinkaan kauas ole asiaa muutella vaikka olisi halujakin pikkasen maisemaa vaihdella luonnonläheisempään elämismuotoon.
Tää joulunvietto on pikkasen hakusessa mutta katellaan muutama vuosi. Kyllä sekin vielä paikkansa löytää.
Toisaalta olisi kyllä haluja edes se pyhittää koko sakille yhdessä.
Minä lapseton eronnut. Sisko ja Siskontyttö perheineen ainoina läheisinä enää. Muut jo katselee pilvenlonkalta tätä meidän maailmaa.
Kenelle elän? Työnantajalle toisinaan (ylitöitä saa välillä painaa urakalla)
Itselleni? Millä lailla?
Elän elämää jonka vanhemmat joskus antoivat, päivä kerrallaan.
Joskus tein vapaaehtoistöitä nyt en.
En ole päätöstä tehnyt elää itselleni vaan elämä on tähän vienyt.
Naisen rooli on hyvä jos mies on omassa roolissaan mutta mun mies olis tykänny kun olisin hommannu rahat ja hoitanut kodin ja hän olis vaan kalastellu.
Kun rahaa elämiseen tarvittiin hänen tokaisunsa oli "onneks järvessä on kalaa".
Sen jälkeen ei ollut järveä eikä miestä.
Nyt on meri ja työ ja elämä johon mieskin sopisi jos itsensä elättäisi ja muuten aikuinen mies olisi.
tarjoavat monta mahdollisuutta olla mukana tekemässä jotain hyödyllistä joka ei ole ainoastaan oman hyvinvoinnin etsimistä, vaikka sekin on useasti sivutuote näille harrastuksille.
Meillä on vielä kasetti täynnä ja alkaa olla aikaakin; terveys tietysti voi alkaa jo asettaa rajoituksia mutta on monta tapaa olla hyödyllinen myös muille eikä heidän tarvitse olla edes omaa perhettä.
Tietenkään en halua asettaa mitään esimerkkejä kenellekään: me jokainen eletään vain omaa elämäämme ja meillä on omat rajoituksemma. Kysymys tuli mieleeni kun juttelin hiljakkoin erään ystävättäreni kanssa joka oli tehnyt tämän päätöksen: elän vain itselleni ja vain omilla ehdoillani. Siitä huolimatta hän on aviossa itseään nuoremman miehen kanssa ja kotirouva.
Aloin miettimään asiaa itse ja huomasin että se rooli ei sopisi minulle.
ei kotirouvaa saisi tekemälläkään. Haluan käydä töissä ja luojan kiitos saan.
Hoidin avioeron jälkeen äitiäni viisi vuotta. Asuttin kyllä kumpikin omassa asunnossa mutta lähekkäin. Kävin kahvit keittässä enne töihin menoa ja leivät tein valmiiksi kauppa-asiat hoidin ja muuten. Olin hänen luonaan aina muutaman tunnin päivittäin.
Kun hänestä aika jätti tuli tyhjää,
Oikeastaan olen tietynlaisessa muutosvaiheessa tällä hetkellä ja mietin mihin suuntaan haluan elämääni viedä.
Ihmistä rinnalleen ei löydä noin vain, vaikka tulijoita olisi pitää olla jotain, muutakin kuin kaksi yksinäistä.
Ja oikeastaan olen kuitenkin tyytyväinen, en yksinäinen.
Aika näyttää ja muutos tulee sen on menneisyys näyttänyt. Elämä ei pysy paikoillaan.
Elän vain itselleni, koska olen yksinäinen, mutta inhoan tilaani.
Olen tuo nainen 58 joka etsii sähköpostiystäviä osiossa kirjeystäviä. Katso ilmoitukseni ja ota yhteyttä! Voit olla yksinäinen, sairas, moniongelmainen tms, minulla olisi aikaa sinulle.
En ymmärrä ollenkan tuota, "elän vain itselleni" -hokemaa - mahtaa olla tylsää ...
että olisi kiinnostavaa tietää mitä ikätoverini Suomessa ajattelevat asiasta ja nostin sen esille sieltä näkkärinsynnin lomasta.
anteeksi, söin näkkäriä niin kuuluvasti.
Mutta minä elän itselleni, toisten läheisteni/tuttavien kautta.
Kaikki ihmiset jotka tulevat toimeen minun kanssani, voisin pitää vaik näkkäri kestit ja kysellä miten sinä, just sinä jaksat tänään.
Menen auttamaan nyt muuttavaa nuorta pariskuntaa muutossa. Hei ja hauskaa päivää teille.
että jonku näkkärin syönti herättää uusia ajatuksia.
Minusta näkkärin syönti oli vapaata keskutelua aloittajan kanssa. Luin ketjun mielellään ja voin lukea sen uudestaan.
mitään vikaa ole, ei se ollut tarkoitettu kritiikiksi. Aihe oli vain liian hyvä ja se hävisi sinne pullanmurujen keskelle.
on mielekästä ja leppoisaa jutustelua, jota toivoisi enemmän, kaikkien sääntöjen lisänä.
ja pitkälti makuasia. Ehkä syynä on oma rajoittuneisuuteni kun haluan hotain antia keskustelulta eikä vain terapiaa ja leppoisaa ajankäyttöä.
Meillä on kaikilla omat motiivimme osallistua näihin keskusteluihin. Minä etsin täältä uusia ideoita, virikkeitä, mielenkiintoisia keskusteluja. Joku toinen voi taas käyttää tätä foorumia leppoisaan chattailuun. Mielestäni molemmat ovat ok.
minä kyllä saan ihan livessä ideat ja virikkeet.
Täällä olo on kuin ajankulua iltasella, olin muutto hommissa nuorille kaverina.
Nyt saunonut ja kahvikupin kanssa täs istun.
minusta taas tuntuu aina välillä että elämä jumiutuu samoihin ympyröihin ja samoihin ajatuksiin ja virikkeet ovat vähissä siksi koenkin teidän ulkomaalaisten kanssa juttelun niin avartavaksi:)
juuri tajunnanvirta on hedelmällistä keskustelua.
Brainstormingia enemmän arkipäivään! Siitä kehkeytyy uusia oivalluksia ja yllättäviä näkökulmia elämään.
Kaikista tylsintä on jos käsikirjoitus on valmis jo ensimmäistä riviä kirjoitettaessa.
keskustelua on ilman partituuria harrastettu.
Vain taivas, jos sekään, voi tietää, mihin päästään.
Senverran Peppi Pitkätossua minussakin on. ;)
tuollainen luova ja inspiroiva keskustelu vaatii tietyt puitteet...ja niitä on vaikea luoda tällä palstalla. Kaikilla on omat menonsa ja rytminsä.
Ei onnistu huudahtaa, odota vielä hetki! Mitä tästä sanot...entä jos?...oletko ajatellut?...
Siksi tämä palsta joskus turhauttaa. Lupaa ja saa luulemaan että se antaa enemmän kuin mihin se pystyy.
kovinkin lähelle sielua.
Turhautumia, hautumien lisäksi tulee paljon useammin.
Mutta, helmiä kai jokainen hakee, ja harvoina ne ovat arvokkaita?
...kirjoitin tajunnanvirtaa enkä miettinyt sen enempää. Kirjoittelen milloin minnekin kun satun huomaamaan jotakin mielenkiintoista.
maailma on on tämä netti ja tällaiset palstat.
Luulisin ettemme edes ymmärrä millaisia mahdollisuuksia nämä meille antavat. Ajatusten vaihtoon kahden kesken (yleisön edessä:) kuten entivanhanen kirjeenvaihto tai lehtien yleisöpalstat jotka ovat kaikille avoin purnauspalsta.
Melko fantastinen ajatus että täällä keskustelee parhaimmillaan monta kymmentä, toisilleen täysin tuntematonta, ihmistä yhtäaikaa.
mielipiteet, joita moni lukee.
Silti pienessä mielessä kukertaa ajatus, että vastapeluristaan on omannut ehkä hivenen ajatuskapasiteettia?
Sinun kanssasi on niin mukava turista!
Jatketaan taas toiste! ;)
turisija.
Olin juuri aikeissa toivottaa hyvät yöt. :)
pyörii esille aina välillä, kun jaksaa lukea ja begrunda. :)
synnyttyä,en ole varmaan päivääkään elänyt vain itselleni.Välillä täytyykin itseäni muistuttaa,että minullakin on omat tarpeeni.
Lapset ja koko perhe kuitenkin ovat minulle niin tärkeitä,että en tunne menettäväni mitään.
Sitten kun lapset lähtevät kotoa,he tulevat olemaan vielä senkin jälkeen minulle ykkösasia.Niin kauan kun he asuvat kotona ja tarvivat minua,niin olen heidän käytettävissään lähes koko ajan.
Siinä sivussa tulee myös välitettyä muidenkin ihmisten elämästä.Kuuntelevia korvia kun aina tarvitaan. :)
tai jotenkin muuten.
Kyllä elämänkaaren eri vaiheet pitävät sisällään *muuttuvan -elää itselleen-käsitteen.
Kun olemme jo ohittaneet niistä useimmat tuntuu, että löytyy kaksi koulukuntaa kun aloitetaan se itselle eläminen. Itsekkäät vaihtavat puolison, puolittavat omaisuuden ja hupsis, uusi perhe vei illuusion ihanasta vapaudesta.
(huimaavan intohimon sammuttua)
Tavikset (minä)jatkavat, edelleen niiden vanhojen ystävien, sukulaisten, harrasteiden ja joidenkin yleishyödyllisten järjestöjen parissa, kun lapset ja mies elävät omaa elämäänsä. Elämä kantaa kaikkia ja valintojensa kanssa on jatkettava.........
Ai niin, arvoista ja vaatimustasosta on myös kyse, eli onko valmis luopumaan toisten hyväksi mistään. Voin sanoa, että kun antaa saa NIIN paljon ........
myös elää itselleen kuulostaa jotenkin kovalta ja tylsältä. Tulin eka kerran äidiksi 40v. No siinä iässä tämä ihme olikin niin ihme että kyllä pojalla on tosi välittävä mami. Näin se varmaan menee muillakin. Mut vaikka teen 3-vuorotyötä ni käyn kerran kuussa ennen kahdesti kuussa vapaaehtoispaikassa. Siellä on yksinäisiä vanhuksia. Lisäksi vanhat vanhempani ja vielä vanha tätinikin asuvat tässä samassa kerrostalossa. On kivaa kun voi olla avuksi ja käyttää korviaan kuunteluun. Mutta mulla on aina ollut myös ihan omat mulle-vaan juttuni.Esim.kielikurssi menossa ja omat luku ja kävely ja kirjastohetket on tärkeitä. Kannatan tasapainoa itsen ja muiden välillä tarpeiden huomioimisessa. Ja onhan ihminen aina tarpeeksi itsekäs. Ei tartte pelätä et liian hyviks tullaan.
Moni nainen on päätynyt elämään "vain itselleen" kovien kokemusten jälkeen.
Heitä on käytetty hyväksi toisten hyvinvoinnin kustannuksella. Ja kun taloudellinen tilanne sen sallii ja lapset ovat aikuisia, on tullut heidän aikansa huolehtia itsestään. He tietävät kuitenkin kokemuksesta että hyvinvointi on riippuvainen suhteista toisiin ihmisiin ja sen takia itsekkyys on pahasta.
Itsekäs ihminen valitsee "helpoimman" tien koska hänen ei tarvitse "rasittaa" itseään toisten tunteilla eikä hyvinvoinnilla.
Itsekäs ihminen on mielestäni vajavainen, koska antaminen tuottaa enemmän iloa ja hyvinvointia, kuin ottaminen.
Sutturan kanssa samaa mieltä siitä että tämä "elän vain itselleni" asenne voisi mahdollisesti tulla juuri vastareaktiona siihen kun on joutunut/halunnut uhrautumaan muiden hyväksi koko elämänsä tai ainakin tuntuu siltä, että niin on tehnyt vaikka valinta olisikin ollut oma. Asettamaan toisten tarpeet edelle omiaan. Tavallaan se on normaaliakin; minua naurattaa tyttäreni muutos lapsen synnyttyä: ei puhettakaan että hänen tarpeensa olsivat jotenkin vauvan tarpeita tärkeämmät. Isä käyttäytyy aivan samoin: kahdesta suht. itsekeskeisestä ihmisestä on tullut pari jolla on uusi tehtävä, uusi fokus elämässään: pienen lapsen hyvinvointi.
Mandin itselleen eläminen kuullostaa hyvin pitkälle ajatellulta ja kehitetyltä. Minä en kylläkään kutsuisi sitä "itselleen elämiseksi" vaan "elämiseksi täysin omilla ehdoilla".
"Kannatan tasapainoa itsen ja muiden välillä tarpeiden huomioimisessa. Ja onhan ihminen aina tarpeeksi itsekäs. Ei tartte pelätä et liian hyviks tullaan." (Puistotyttö)
Tämän allekirjoitan kyllä itsekin.
kysymyksessä... ikäänkuin "uhrautuminen" joillekin.
Ajattelen, etten itsestään ole mitään. "Minut" tekee
merkitykselliseksi vain suhteeni muihin ja muiden suhteet minuun.
Eli mikä on minun suhteeni kaikkeen tässä elämässä? Olen suhteessa tietysti myös itseeni, mutta "puhdas" itseensä tarkkailu/eläminen ei kovin hyviin tuloksiin voi viedä... sekin on jo nähty.
Herään varhain aamulla ja varaan itselleni aikaa kolmisen tuntia, jolloin muu perhe nukkuu vielä. Silloin voin tehdä asioita, joita haluan harrastaa yksin, rauhassa; opiskella kieliä, lukea romaania, kirjoitella, tehdä juuri niitä asioita, joita haluan tehdä. Olen erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Suurin osa ihmisistä tarvitsee ikiomaa aikaa yksin oleiluun, jotkut enemmän, jotkut vähemmän.
että se juuri on sitä TERVETTÄ itsekkyyttä, eikä se tosiaankaan tarkoita, että olisi omaan napaan tuijottaja :=))
on se edes hyvä, että joku nainen sentään miettii tätä asiaa. Kun et ole ensimmäinen jolta olen moisen ajatuskulun kuullut jopa livessä.
(en lukenut muiden vastauksia vielä, kun tuli vastattua)
huolehtineet perheen tarpeet, aviopuolison tarpeet, työ on vienyt oman-osansa.
Siihen on huollettu koti, lemmikit, ystävät, tuttavat, sukulaiset.
Onhan tässä jo oma ympyränsä itse kullekkin.
Entäs sitten kun lapset lentäneet pois kotoa, se sama toistuu meissä, emme ole oman navan ympärillä, aina on joku josta pitää kiin. Lasten perheet tulee kuvioihin mukaan uudelleen, sukulaiset on ihan samat, jotka vielä elossa.
Mitä tällä kysymyksellä haet, ja jos kova tarve on että omaan napaan ei tuijoteta, voi tehdä vaikka vapaaehtoistyötä.
Olen kuullut monen ihmisen sanovan kylläkin että nyt elän vain itselleni, mutta mitä se tarkoittaa en tiedä, puhutaanko vain silloin rahasta. Luulen niin.
sanota orjuudeksi?
Kuka minusta huolehtisi jos en minä itse?