en nyt varsinaisesti tiedä kuuluuko tämä tänne palstalle edes mutta kokeillaan saisiko asiallisia vinkkejä.
Tilanteeni on moniin palstalaisiin verrattuna siinä mielessä erilainen, että miehen lapsi tuli mukaan vasta reilu vuoden meidän yhdessäolon jälkeen, ei tiennyt hänen olemassaolostaan. Joten en ole alunperin miestä lapsineen edes ottanut.
Nyt vaan ongelma on se kun en tunnu lasta hyväksyvän, vaikka ei vielä tällä hetkellä elämäämme varsinaisesti vaikuta ( on vielä niin pieni). Vaikeinta tilanteessa on se kun en edes osaa kertoa syytä miksen häntä hyväksy, asia vaan tuntuu edelleen yhtä pahalta kun alussakin.
Koen jotenkin itseni niin ulkopuoliseksi tässä asiassa, mies tekee lapseen littyvät päätökset ja suunnitelmat itsekseen (ja asia ei minulle varsinaisesti kuulu, tiedän sen), on vaan vaikeaa hyväksyä ja sopeutua asiaan joka vaikuttaa omaan elämäänsä noinkin paljon, eikä siihen itsellä ole mitään sanavaltaa.
tuntuu ettei mistään saa vastauksia ja kohtalotovereita näin alkaneisiin isä-lapsi suhteisiin. on aivan eri tilanne kun tietää jo suhteen alussa toisella olevan lapsia. Mutta kun elämä on suunniteltu sen varaan ja eletty niin ettei niitä ennestään ole, niin se sekoittaa parisuhteen.
Haluaisin vain kovasti sopeutua ja oppia elämään asian kanssa, jos jollakin asiallisia vinkkejä asian suhteen on, niin otan mielelläni vastaan. Mielestäni ero ei ole se ensisijainen ratkaisu mihinkään.
Tilanteeni on moniin palstalaisiin verrattuna siinä mielessä erilainen, että miehen lapsi tuli mukaan vasta reilu vuoden meidän yhdessäolon jälkeen, ei tiennyt hänen olemassaolostaan. Joten en ole alunperin miestä lapsineen edes ottanut.
Nyt vaan ongelma on se kun en tunnu lasta hyväksyvän, vaikka ei vielä tällä hetkellä elämäämme varsinaisesti vaikuta ( on vielä niin pieni). Vaikeinta tilanteessa on se kun en edes osaa kertoa syytä miksen häntä hyväksy, asia vaan tuntuu edelleen yhtä pahalta kun alussakin.
Koen jotenkin itseni niin ulkopuoliseksi tässä asiassa, mies tekee lapseen littyvät päätökset ja suunnitelmat itsekseen (ja asia ei minulle varsinaisesti kuulu, tiedän sen), on vaan vaikeaa hyväksyä ja sopeutua asiaan joka vaikuttaa omaan elämäänsä noinkin paljon, eikä siihen itsellä ole mitään sanavaltaa.
tuntuu ettei mistään saa vastauksia ja kohtalotovereita näin alkaneisiin isä-lapsi suhteisiin. on aivan eri tilanne kun tietää jo suhteen alussa toisella olevan lapsia. Mutta kun elämä on suunniteltu sen varaan ja eletty niin ettei niitä ennestään ole, niin se sekoittaa parisuhteen.
Haluaisin vain kovasti sopeutua ja oppia elämään asian kanssa, jos jollakin asiallisia vinkkejä asian suhteen on, niin otan mielelläni vastaan. Mielestäni ero ei ole se ensisijainen ratkaisu mihinkään.
Vastaukset 22
Vanhimmat
toisella ole tietoa puolison lapsesta,niin aika outo suhde on. Kyllä normaali ihminen kertoo lapsestaan. Sinuna etsisin rehellisen miehen. Mistä sen tietää mitä asioita se vielä pimittää kun lapsesta kertomatta jättäminekin on jo iso asia.
kyllä se tässä tapauksessa oli lapsen äiti joka tietoa pimitti, mieheni kertoi asiasta minulle heti kun äiti oli asiasta kertonut.
Kyseessä on ollut satunnainen tuttavuus, jonka kanssa vahinko käynyt. Mies ei siis ole voinut minulle kertoa lapsesta, jonka olemassaolosta äiti ei hänelle ollut kertonut.
ei tiennyt hänen olemassaolostaan.
Tarkoititko että mies ei tiennyt vaan että sinä et tiennyt?
Voihan se olla että jotkut panot tulevat ilmi vasta myöhemmin.
vastasin tuossa edelliselle jo samaan liittyen. Ei ollut kirjoitusvirhettä. Nainen ei vain kertonut tulleensa raskaaksi tästä heidän yöstään ennen kuin lapsi jo syntynyt. Ei voinut mieheni siis kertoa asiasta jota ei tiennyt.
Jospa mies tiesi, mutta ei halunnut kertoa. Eli mies valehtelee sulle että ei muka tiennyt. Niin moni mies tekee ja on tehnyt niin.
Pyytelin neuvoja miten asiassa pääsisi eteenpäin, en haukkuja siitä millainen valehtelija mieheni on. Äiti on itse kertonut minulle syyn miksi ei miehelle kertonut. En vain nää syytä sitä täällä mainostaa.
Sä joudut nyt pohtimaan asiaa omalta kannaltasi. Ei ole miehesi syy että asia nyt vasta tuli eteen. Onko ongelma se kun lapsi on teillä vai häiritseekö sua se, että lapsi yleensä on olemassa?
Mun miehellä on lapsia jotka käyvät joka toinen vkl täällä ja kun alunperin aloitimme suhteen niin keskustelimme asiasta. Mies kertoi että lapset ovat vkl-lapsia jatkossakin koska olivat aikanaan käyneet oikeudessa asti hakemassa kuka on lapsen lähi ja siinä äiti oli voittanut sen.
Itse en olisi alkanut suhteeseen jos lapset olisivat olleet kokoajan läsnä.
Mä olin omat lapset lähettänyt jo maailmalle joten tiesin että enää en jaksa siihen rumbaan lähteä. Tein omat lapset nuorena, siihen aikaan mieheni vietti vielä vapaata sinkkuelämää :)
Ja jos vastaan tulee tilanne että miehen lapset muuttaisi tänne syystä tai toisesta niin minä lähden. Nyt toimii ihan hyvin koska lapset ovat vain sen joka toinen vkl täällä.
Hyväksymistä auttavia asioita: koeta ymmärtää ja nähdä asia lapsen kannalta ja pidemmälle tulevaisuuteen. Hän ei ole mitään voinut sille, ketkä hänen vanhempansa ovat, ja koska ja miten hän on maailmaan tullut. Hän ei ansaitse keneltäkään vihaa siksi, että on olemassa. Hän on mahdollinen sisaruspuoli sinun ja miehesi lapsille, jos itse lapsia hankitte. Sinun on mahdollista muodostaa häneen hyvä ja terveeseen lapsuuteen tukeva suhde, jos pääset yli siitä tosiasiasta, että hän on nyt ja aina osa miehesi elämää. Hänestä voi tulla kaunis ja hyvä osa myös sinun elämääsi - jos sydämesi on sille tarpeeksi suuri.
Jos aiot jatkaa elämää miehesi kanssa, sinun on käytävä läpi se pettymys ja suru, että ette tule enää olemaan täysin kahden. Parisuhdettanne kuitenkin tukee, jos miehesi ymmärtää, että ei sulje sinua ulkopuolelle. Sopikaa teidän perheen ja kodin yhteiset pelisäännöt, puhukaa selväksi, että olet teidän kotonanne päätösvaltainen aikuinen myös lapseen liittyvissä asioissa. Tehkää mahdollisimman selkeät tapaamissopimukset. Se voi olla enemmänkin kuin perinteisesti, jos siihen tulokseen yhdessä päädytte. Sopimusten on kuitenkin hyvä olla selvät, koska vaikka olisittekin nyt lapsen äidin kanssa väleissä, asiat voivat muuttua. Lastenvalvojan vahvistamat lainvoimaiset tapaamissopimukset (joissa hyvissä väleissä ollessa on mahdollista tehdä yhdessä sovittuja poikkeuksia) ja elatusapusopimus on aina pidemmässä juoksussa järkevyyttä. Kun tapaamisasiat olette sopineet yhdessä ja mahdollisista muutoksista myös neuvottelette yhdessä, on helpompi jörjestää muu elämänne ja parisuhdeaikanne niin, että kuitenkin saatte myös sitä. Nyt varmaan ymmärrät, että jos haluat asian kanssa päästä eteenpäin, et voi jäädä/jättäytyä täysin ulkopuoliseksi. Päävastuu ei ole sinulla, mutta teidän kotiinne ja perheeseenne vaikuttaviin ratkaisuihin myös sinulla pitää olla sanasi sanottavana.
Ehkä sinua voi lisäksi helpottaa se ajatus, että miehesi ei kuitenkaan ole ollut mukana raskausajassa ja syntymässä, joten jos joskus hankitte lapsia, se on ihan yhtä uutta ja yllättävää niin hänelle kuin sinulle.
Jos aiot päästä asiasta yli ja jatkaa elämääsi miehesi kanssa, sinun on keinolla millä hyvänsä hyväksyttävä tämän yllätyksen tekemät muutokset elämäänne. Käytännössä se tarkoittaa miehesi jonkin asteista rahallista panostusta toiseen talouteen, ja sopimuksen mukaisesti lapsen läsnäoloa teidän kotonanne. Lapsi on pieni lapsi, kehoittaisin sinua ajattelemaan häntä kenenä tahansa pienenä lapsena, joka tarvitsee aikuisilta hoivaa, tukea ja turvaa. Sinun on lupa niitä hänelle antaa, jos lapsi teillä on, hän jopa tarvitsee sitä sinulta. Et ole ulkopuolinen, olet merkittävän paljon läsnä hänen elämässään, jos haluat olla, todennäköisesti enemmän kuin vaikkapa isovanhemmat. Ehkä suhtautumistasi asiaan voisi helpottaa, jos ajattelet asemaasi lapseen nähden samanlaiseksi, kuin vaikkapa miehesi sisaruksen lapsiin (jos niitä olisi).
Tärkeintä on muistaa, että lapsi on täysin syytön tilanteeseensa. Hän vastaa siihen mitä sinä hänelle annat - teistä voi siis tulla joko hyvin läheisiä tai hyvin etäisiä. Sinun on päätettävä kumpaan suuntaan haluat lähteä. Onnellisempaa teidän jokaisen kannalta olisi positiivisuus.
Minulla on samankaltainen kokemus mieheni yllätyslapsesta. Tunteeni on vaihdellut vihaan ja pettymykseen. Kuitenkaan en ole kohdistanut pettymystäni lapseen vaan tunnen jotenkin ulkopuolisuutta ja tunnen jääväni paitsi hienoista asioista joita mieheni ja tämän lapsen äiti ovat yhdessä jakaneet ja kokeneet. Ehkäpä uskallan jopa tunnustaa olevani kateellinen näille vanhemmille heidän kokemuksisataan lapsen saamisen suhteen. Aika näyttää miten lapsi meidän suhteeseen vaikuttaa. Ennakkoluuloja minulla häntä kohtaan ei ole mutta lapsen äidin puuttumista omaan parisuhteeseeni tai arkeen en toivo. Omassa kodissani olen herra talossa eikä siellä määrää eikä häärää kukaan muu. Itse en lapsia aio hankkia, koska tämä kokemus pilasi idyllin perhe-elämästä täysin.
jotenkin oli huojentavaa kuulla jonkun muun tuntevan samoin, tuntuu vain ettei normaalit uusperheelliset (jotka ovat jo tietoisesti valinneet nämä lapset samaan pakettiin) pysty ajattelemaan miten erilainen se tilanne on tällä tavalla.
Oma "perheidylli" ja tietyllä tapaa myös unelma särkyi sillä hetkellä kun tuon asian kuulin. Nyt vain koettaa paikata sitä kasaan ja toivoa parasta.
En minäkään lasta inhoa tai mitään muutakaan, jotenkin vain järki ja tunteet eivät osu yksiin ja siksi tilanne tuntuu niin vaikealta... ajan kanssa se varmasti selkeytyy johonkin suuntaan. Ulkopuolisuutta en itse tunne isän ja äidin kokemuksiin littyen, koska isä ei ole raskausaikana eikä lapsen syntymän jälkeenkään velä vähään aikaan elämässä mukana ollut.
Heillä ei ole ollut parisuhdetta.
Tällä hetkellä on vain jotenkin vaikeaa suunnitella yhteistä tulevaisuutta ennen kuin oma pääni ajatuksineen on kasassa.
Näissä tilanteissa vaan se vanhempi ja uusi puoliso ajattelevat asian eri tavalla ja se luo sen ulkopuolisuuden tunteen.
Vanha teksti, mutta onnekseni löysin ja sain lukea muiden kokemuksia asiasta. Tunteet "heittelevät", pettymyksestä, suruun, vihaankin.. ei niinkään liity lapseen, vaan juuri esimerksiksi toiveestani olla normiperhe, ei ulkopuolisia aikuisia.. Ajattelen myös tällä hetkellä, että taitaa olla lapset tehty meidän suhteessamme (katkeraa)..
välillä asia on ok, mutta välillä mietin kaikkea, ja tunteet voittavat järjen, ja itku tulee.. ja huomaan, että parisuhteemme junnaa paikallaan, emmekä "etene". ja syynä ymmärrettävästi on lapsi.
mutta tosiaan, nämä asiat on käytävä läpi, eikä juosta karkuun.
Pyytäisin ketjun aloittanutta tai vastaavia kokemuksia omaavia kirjoittamaan minulle [email protected]
Olen myös samaa kokenut ja monesti miettinyt onko meitä muita. Olisi mukava vaihtaa kuulumisia, kun tällaiset tapaukset ovat kuitenkin melko harvassa.
Kiitosta!
täysin hämmennyksesi!
Itselleni ei miehen lapsen olemassaolo tullut suhteen alussa yllätyksenä, mutta jo asuessamme yhdessä, lapsi yllättäen muutti kokonaan meille asumaan. (Oli siis siihen saakka vieraillut meillä muutamana päivänä kuukaudessa, mutta koti oli äidin luona)
Aikamoinen elämänmuutos oli "joutua" yllättäen 24/7 asumaan aika lailla vieraaksi jääneen pienen lapsen kanssa.
Mutta kuten joku jo totesikin, on lapsi näissä asioissa aina syytön. Hän ei ole voinut valita vanhempiaan, eikä vaikuttaa olemassaoloonsa.
Minulla on tuttava, joka sai myös tietää miehensä lapsesta vasta tämän synnyttyä. (olivat siis jo yhdessä, mies petti ja lapsi sai alkunsa tämän yhden yön seurauksena) Tapaus on ehkä anteeksi annettu, mutta pitkään sitä puitiin, myös ammatti-ihmisten kanssa. Tapaavat nykyään lasta säännöllisesti.
Sinulla on käsittääkseni kuitenkin eri tilanne, koska ette ole olleet vielä yhdessä, kun lapsi on alkunsa saanut? Eli, jos lapsi on vielä pieni, voinee tästä päätellä, että suhteenne on aika tuore?
Oletko pohtinut, olisitko aloittanut suhteen miehen kanssa, jos olisit tiennyt hänellä olevan lapsi (tulossa)?
Toivon, että löydät jostain vertaistukea, varmasti et ole ainoa tällaisen kokenut!
Toivon myös, että miehesi ja lapsen äiti antaa sinullekin tilaa lasta koskevissa asioissa. Minusta lapsen asiat kuuluvat myös sinulle, jos aiotte miehen kanssa yhdessäoloa jatkaa!
elikkäs minun kohdallani emme ole olleet yhdessä silloin. miehellä ja hänen naisella oli suhde, joka kuitenkin päätyi eroon. meidän suhteemme alkoi lähes vuoden päästä siitä, mutta miehenikin sai tietää vasta paljon myöhemmin lapsesta.. ja minä myöhemmin, koska vaikea asia käsitellä. Elikkäs meillä ehti olla normaali parisuhde, ja nyt se on tällä hetkellä kuin viety pois. olen myös pohtinut asiaa kannalta, olisinko aloittanut suhdetta, jos olisin tiennyt, kerran suutuksissani sanoin, etten olisi. toisaalta silloin asiaan olisi suhtautunut erilailla. Tietäisi, että näin on käynyt ja vanhemmilla ei ole suhteella jatkoa. nyt on tunne, että olen ulkopuolinen, heillä on jotain yhteistä (vaikka he eivät paljon ole tekemisissä).
vaikea asia käsitellä itselleni, ajan kanssa tämä ehkä onnistuu. ei ole kovin ihmisiä, joille puhua. Asia, jota ei voi muuttaa, asia joka tulee olemaan aina elämässä mukana. välillä mietin, lähtisikö tästä suhteesta suosiolla vain pois, mutta kun on koettu yhdessä jo paljon, ja on (oli?) yhteisiä tulavaisuuden suunnitelmia..
Kiitos kuitenkin kannustavasta kommentista, näitä tarvitaan. Joskus tuntuu, että on niin yksin.
miten lapsesta ja muuttuneesta tilanteesta kerrotaan muille, perheelle, tutuille, ystäville..?
Niin yksinkertaista. Kolmekymmentä vuotta siitten ei ollut katukuvassa ihan järkyttävän lihavia työntämässä lasten rattaita mitä nykyään näkee. On se ero ollut miehelläsikin ratkaisu niin miksi ei sinullakin.
Jos koet tullakseesi kuin yllätykseksi niin häivy vähin äänin kuten itse tekisin. Jos et ole alunperin asiasta tiennyt niin olet tullut huijatuksi. Ero on ensijainen ratkaisu juuri tuossa tapauksesessa jos on kolmas pyörä elämässä ihan pysyvästi eikä siitä ole etukäteen valistettu.
Kuinka joku pystyy vuoden salaamaan lapsensa? Aika eriskummallista. No miehiltähän se onnistuu lahjakkaasti. Suosittelisin sinultakin ottaan paremmin selvää kenen kanssa olisit yhteiselämää koittamassa ettei pety pahasti.
Noniin.. nyt on muutama kuukausi tuosta, kun kirjoitin viimeksi.
Suhde on säilynyt mieheeni, ja elämässäni menee suht hyvin.
Tätä asiaa mietin välillä. ja tuntuuhan se pahalta, edelleen.
Ei tätä niin helposti läpi käydä.
Elämässäni on vain paljon muuta nyt, uusia tuulia, jotka vievät ajatuksia myös pois tästä.
Mieheni on pari kertaa nähnyt lastaan, ei siis kovin tiheään. en tiedä kuinka paljon ovat yhteyksissä lapsen äidin kanssa, enkä oikeastaan halua tällähetkellä tietää.
On se vielä sellainen pala mun sisällä, vaikka kuinka koitan ehjäksi itteäni näytellä.
Ja tämä kun on asia, josta ei voi puhua oikein kenenkään kanssa.
Ei ehkä ollut helpoin vuosi, toivottavasti seuraava olisi hiukan parempi.
Mie , jolla on lehtolapsia ei ole kunnollinen. Kun kerran miehellä näyttää olevan taipumus syrjjähyppyihin, niin au-lapsia voi ilmaantua enemmänkin. Kunnon mies tekee lapsia vain avioliitossa.
Mitä on tapahtunut parisuhteelle, ja tulevaisuuden suunnitelmille, kun "uusi" lapsi on tullut kuvioihin..?
Hei, aikaa on jälleen kulunut. Kevät on mennyt mukavasti. Alan pikkuhiljaa sulattaa asiaa paremmin, en ehkä vieläkään tarpeeksi, mutta kuitenkin. Olemme siis mieheni kanssa yhdessä. Emme juuri ole tulevaisuutta ehtinyt jutella, molommilla kiireiset työ- ja opiskelukuviot menossa.
Juttelin asiasta yhden ystäväni kanssa joku aika sitten.. Hän kuunteli ja kyseli, mikä minua asiassa painaa. En oikeastaan osannut vastata enää siihen. Hän kertoi mielipiteensä ja kokemuksiaan, ja se jotenkin valaisi taas mieltäni.. Tosiaan, välissä mietin, olenko vain tiellä, haluaisiko mieheni palata entisensä luo ja viettää perhe-elämää siellä.. Ystäväni sanoi: entinen on entinen ja jokaisella on menneisyytemme. Jos he olisivat jatkaneet, he olisivat sen jo tehneet. Yksinkertaista, mutta totta? Joskus omat ajatukset tarvitsevat järkipuhetta, sillä muuten kiertää vain kehää. Omat vauvahaaveet ovat taustalla edelleen, mutta nyt olen niitä koittanu jättää taka-alalle.. ei meillä olisi edes aikaa sellaiseen, vielä.. mutta kyllä silti tuntui hiukan pahalta kuulla toisen ystäväni sanovan odottavansa lasta.. onnea heille. Niin se maailma meitä keinuttaa, ja aika näyttää mihin kuljettaa.. :) aurinkoista kevättä! :)
No ainakin miehelläsi on nyt perillinen, kun hänestä joskus aika jättää.
vaan häivy ja nopeasti