- Alors, tu vas entrer, cornichon - aiotko tulla sisään, hölmöläinen?
Hiljattain vapautuneen legioonalaisen niska ei edes nytkähtänyt. Ainoastaan rohtuneet sormet hipaisivat viiksiä. Otti ohimoon, mutta mies oli oppinut olemaan näyttämättä ärsyyntymistään. Merde! Luuliko sisäkkö olevansa jotain maailmaa suurempaa, Mon Dieu!
Oikea käsi korjasi 9-millisen sotilaspistoolin asentoa vyötäröllä, ei vaaraa näköpiirissä.
Valppaat silmät seurasivat pähkinäpensasta, liikahtiko se? Myös tammi näytti epäilyttävältä, runko näytti aivan selvästi paksuuntuneen yön aikana. Sitä oli syytä seurata.
Astuessaan sisäkön valtakuntaan, hän tarkisti että ainoastaan yksi ovi oli näköpiirissä eikä yhtään selän takana. Toki hän piti silti pistoolinsa valmiina, ladattuna, varmistin päällä sentään, ettei ampuisi muniaan.
Pullea, punaposkinen taloudenhoitaja kiikutti lautasellisen höyryäviä papuja taistelijan eteen, ynnä karahvillisen viiniä..
- Voilá
- Mersii pokuu. Toisinaan ääntämyksestä kuulsi läpi fenno-ugrilainen sävy.
- Olet taas viime yönä ampunut poppeleita, tirskahti sisäkkö, jonka hyvin tuetut rinnat anteliaan kaula-aukon kautta paljastivat itsestään aivan houkuttelevan liikaa.
- Ca, il ne faut pas chercher a comprendre, - kaikkea ei pidä yrittääkään ymmärtää, mies urahti ja tuskin loi edes silmäystä kaula-aukon suuntaan.
Mademoiselle toi ruusuiset huulensa soturin karhealle poskelle ja kuiskasi: - oma pikku legioonalaiseni, miksi sinä olet tuollainen jörö? Rentoudu, nauti elämästä. Koeta tulla ulos kuorestasi.
Vastaukseksi mies vain pyöritti sormea ohimollaan. Kuin inhimillisyyden häivähdyksenä silmät pysähtyivät hetkeksi kaula-aukon kumpuileviin maisemiin. Saatuaan ateriansa loppuun hän siirtyi sivukarein takaisin puutarhaan, jossa mitään ei onneksi ollut tapahtunut. Hän tarkisti jälleen miinoituksen, sähköaidan, kamerat, liiketunnistimet sekä molemmat konekivääripesäkkeet.
Aurinko oli kohta meridiaanissa. Ilma oli kuivunut, mutta Välimereltä puhaltava tuuli vilvoitti Rivieran kesäistä ilmaa. Tuntui niin hyvältä! Hän istahti hetkeksi aistikkaalle puutarhatuolille siemaillen viileää Provencen rose’viiniä. Hyräillessään Marseilles:iä ja laskiessaan papujen aikaansaamia suolikaasuja mies muisteli menneisyyttään.
”Le France et l Angleterre se trouvet en etat de guerre avec l Allemagne.”
Legioona oli pitkä jakso hänen elämässään, mutta lapsuus Liperissä sentään pitempi. Muutaman hirven ja yhden karhun hän tuli salakaataneeksi. Siitä ei välit vallesmanniin parantuneet. Samanlaista urheilua oli kirkkoherran avustaminen raamattujen salakuljettamisessa Neuvostoliittoon.
Seuraavan kerran sissitaitoja tuli harjoitettua Karjalan jääkäripataljoonassa, Kontiorannassa. Yliluutnantille ei olisi kannattanut karjua eikä everstiä tarttua raiveleista.
Kertausharjoituskutsu odotti jo kotona, kun sinne viimein pääsi pari viikkoa kotiutuksesta. Siellä meni yllättävän hyvin, samoin YK-joukoissa. Ainoa särö syntyi, kun tiedustelupartio joutui SLA:n vangeiksi. Pari kuukautta myöhemmin tuli nähtyä tämän marionettiarmeijan joukkueenjohtaja Tel Avivilaisessa ravintolassa. Sätkyukkoupseerin ilme ei ollut lainkaan niin armoton kuin Uzin takaa katsellessaan. Myös hampaita oli hetken kuluttua vähemmän kuin edellisen tapaamisen aikaan. Sopeutumisvaikeuksia, sanottiin täälläkin.
Komennus päättyi. Muut toivat Mersun: 200E, 230 CE, 300 TD… ja sitten yksi 164 3,0 Q4. Vuosi sillä tuli ajeltua, sitten jäi kotiin seisomaan.
Viisi vuotta muukalaislegioonassa. Mauri Tahvanaisen ranskalaisessa passissa lukee Marice Taffanaices. Olisi sitä voinut jäädä vielä, mutta ranskalainen sotilaslääkäri totesi hänet vainoharhaiseksi, joskin lieväksi tapaukseksi. Ei auttanut legioonan urhoollisuusmitalikaan, jonka hän sai tapettuaan vartiomiehenä yksin kuusi arabiterroristia näiden hyökätessä joukkojen tukikohtaan.
Onneksi löytyi tämä työpaikka, rikkaan hajuvesilesken turvallisuusvartijana…
Samassa piippari soi. Rouva saapuisi kotiin. Luotiliivit ylle ja komposiittikypärä päähän.
Konekiväärin takaa on helppo hymyillä. Joka kahdeksas luoti oli valojuova, niistä joka toinen räjähtävä. Nam.
Mies murahti käskyn radiopuhelimella portinvartijalle ”Debrouillez- vous!” Sähköllä ohjatut portit avautuivat hitaasti.
Hiipimällä, lähestyi viininpunainen Alfa 166. Huomio kiinnittyi tummiin ikkunoihin ja kattoluukkuun – ne olivat kiinni! Maurice tunnisti kuitenkin kiikareilla talon valtiattaren aurinkolasisen hahmon.
Mies odotti rouvalta merkkiä, pienintäkin, havaitessaan kumaran hahmon takapenkillä.
Ehkä rouvaa uhattiin aseella - ja oliko auton lattialla lisää terroristeja…
Ohjeet olivat yksiselitteiset!, ellei rouvan merkkiä kuulu 10 metriä ennen kk-pesäkettä, portinvartija jättää toisen puomin nostamatta ja hän avaa tulen!
Ei merkkiä. Hitto, karkaa selvällä suomen kielellä. Varmistin napsahtaa pois päältä. Toinen puomi pysyy alhaalla. 950 laukausta minuutissa. Vyössä on 200 panosta, ne on kymmenessä sekunnissa ulkona. Legioonalainen oli valmis tappamaan. Ce` est la vie - sellaista elämä on!
Alfan ikkuna surisi auki – Monsieur Maurice, teille on vieraita. Aavikon kovettama mies ei hetkeäkään antanut hämätä itseään.
- Ulos, kädet ylhäällä, hän komensi, sormen koukistaessa liipaisimesta löysät pois. Harmaapäinen hahmo kömpi takapenkiltä.
- No päivee Mauri, mie tulin vähä tälleen yllätyksenä. Mie toin siulle karjalanpiirakoita ja munavoita”
Taistelijan näkökentän sumensi kyynelkalvo…
- Äiti!
Hiljattain vapautuneen legioonalaisen niska ei edes nytkähtänyt. Ainoastaan rohtuneet sormet hipaisivat viiksiä. Otti ohimoon, mutta mies oli oppinut olemaan näyttämättä ärsyyntymistään. Merde! Luuliko sisäkkö olevansa jotain maailmaa suurempaa, Mon Dieu!
Oikea käsi korjasi 9-millisen sotilaspistoolin asentoa vyötäröllä, ei vaaraa näköpiirissä.
Valppaat silmät seurasivat pähkinäpensasta, liikahtiko se? Myös tammi näytti epäilyttävältä, runko näytti aivan selvästi paksuuntuneen yön aikana. Sitä oli syytä seurata.
Astuessaan sisäkön valtakuntaan, hän tarkisti että ainoastaan yksi ovi oli näköpiirissä eikä yhtään selän takana. Toki hän piti silti pistoolinsa valmiina, ladattuna, varmistin päällä sentään, ettei ampuisi muniaan.
Pullea, punaposkinen taloudenhoitaja kiikutti lautasellisen höyryäviä papuja taistelijan eteen, ynnä karahvillisen viiniä..
- Voilá
- Mersii pokuu. Toisinaan ääntämyksestä kuulsi läpi fenno-ugrilainen sävy.
- Olet taas viime yönä ampunut poppeleita, tirskahti sisäkkö, jonka hyvin tuetut rinnat anteliaan kaula-aukon kautta paljastivat itsestään aivan houkuttelevan liikaa.
- Ca, il ne faut pas chercher a comprendre, - kaikkea ei pidä yrittääkään ymmärtää, mies urahti ja tuskin loi edes silmäystä kaula-aukon suuntaan.
Mademoiselle toi ruusuiset huulensa soturin karhealle poskelle ja kuiskasi: - oma pikku legioonalaiseni, miksi sinä olet tuollainen jörö? Rentoudu, nauti elämästä. Koeta tulla ulos kuorestasi.
Vastaukseksi mies vain pyöritti sormea ohimollaan. Kuin inhimillisyyden häivähdyksenä silmät pysähtyivät hetkeksi kaula-aukon kumpuileviin maisemiin. Saatuaan ateriansa loppuun hän siirtyi sivukarein takaisin puutarhaan, jossa mitään ei onneksi ollut tapahtunut. Hän tarkisti jälleen miinoituksen, sähköaidan, kamerat, liiketunnistimet sekä molemmat konekivääripesäkkeet.
Aurinko oli kohta meridiaanissa. Ilma oli kuivunut, mutta Välimereltä puhaltava tuuli vilvoitti Rivieran kesäistä ilmaa. Tuntui niin hyvältä! Hän istahti hetkeksi aistikkaalle puutarhatuolille siemaillen viileää Provencen rose’viiniä. Hyräillessään Marseilles:iä ja laskiessaan papujen aikaansaamia suolikaasuja mies muisteli menneisyyttään.
”Le France et l Angleterre se trouvet en etat de guerre avec l Allemagne.”
Legioona oli pitkä jakso hänen elämässään, mutta lapsuus Liperissä sentään pitempi. Muutaman hirven ja yhden karhun hän tuli salakaataneeksi. Siitä ei välit vallesmanniin parantuneet. Samanlaista urheilua oli kirkkoherran avustaminen raamattujen salakuljettamisessa Neuvostoliittoon.
Seuraavan kerran sissitaitoja tuli harjoitettua Karjalan jääkäripataljoonassa, Kontiorannassa. Yliluutnantille ei olisi kannattanut karjua eikä everstiä tarttua raiveleista.
Kertausharjoituskutsu odotti jo kotona, kun sinne viimein pääsi pari viikkoa kotiutuksesta. Siellä meni yllättävän hyvin, samoin YK-joukoissa. Ainoa särö syntyi, kun tiedustelupartio joutui SLA:n vangeiksi. Pari kuukautta myöhemmin tuli nähtyä tämän marionettiarmeijan joukkueenjohtaja Tel Avivilaisessa ravintolassa. Sätkyukkoupseerin ilme ei ollut lainkaan niin armoton kuin Uzin takaa katsellessaan. Myös hampaita oli hetken kuluttua vähemmän kuin edellisen tapaamisen aikaan. Sopeutumisvaikeuksia, sanottiin täälläkin.
Komennus päättyi. Muut toivat Mersun: 200E, 230 CE, 300 TD… ja sitten yksi 164 3,0 Q4. Vuosi sillä tuli ajeltua, sitten jäi kotiin seisomaan.
Viisi vuotta muukalaislegioonassa. Mauri Tahvanaisen ranskalaisessa passissa lukee Marice Taffanaices. Olisi sitä voinut jäädä vielä, mutta ranskalainen sotilaslääkäri totesi hänet vainoharhaiseksi, joskin lieväksi tapaukseksi. Ei auttanut legioonan urhoollisuusmitalikaan, jonka hän sai tapettuaan vartiomiehenä yksin kuusi arabiterroristia näiden hyökätessä joukkojen tukikohtaan.
Onneksi löytyi tämä työpaikka, rikkaan hajuvesilesken turvallisuusvartijana…
Samassa piippari soi. Rouva saapuisi kotiin. Luotiliivit ylle ja komposiittikypärä päähän.
Konekiväärin takaa on helppo hymyillä. Joka kahdeksas luoti oli valojuova, niistä joka toinen räjähtävä. Nam.
Mies murahti käskyn radiopuhelimella portinvartijalle ”Debrouillez- vous!” Sähköllä ohjatut portit avautuivat hitaasti.
Hiipimällä, lähestyi viininpunainen Alfa 166. Huomio kiinnittyi tummiin ikkunoihin ja kattoluukkuun – ne olivat kiinni! Maurice tunnisti kuitenkin kiikareilla talon valtiattaren aurinkolasisen hahmon.
Mies odotti rouvalta merkkiä, pienintäkin, havaitessaan kumaran hahmon takapenkillä.
Ehkä rouvaa uhattiin aseella - ja oliko auton lattialla lisää terroristeja…
Ohjeet olivat yksiselitteiset!, ellei rouvan merkkiä kuulu 10 metriä ennen kk-pesäkettä, portinvartija jättää toisen puomin nostamatta ja hän avaa tulen!
Ei merkkiä. Hitto, karkaa selvällä suomen kielellä. Varmistin napsahtaa pois päältä. Toinen puomi pysyy alhaalla. 950 laukausta minuutissa. Vyössä on 200 panosta, ne on kymmenessä sekunnissa ulkona. Legioonalainen oli valmis tappamaan. Ce` est la vie - sellaista elämä on!
Alfan ikkuna surisi auki – Monsieur Maurice, teille on vieraita. Aavikon kovettama mies ei hetkeäkään antanut hämätä itseään.
- Ulos, kädet ylhäällä, hän komensi, sormen koukistaessa liipaisimesta löysät pois. Harmaapäinen hahmo kömpi takapenkiltä.
- No päivee Mauri, mie tulin vähä tälleen yllätyksenä. Mie toin siulle karjalanpiirakoita ja munavoita”
Taistelijan näkökentän sumensi kyynelkalvo…
- Äiti!
Vastaukset 7
Vanhimmat
höhö, mitä sontaa.
Vara- hintti
fffffffffffffff
Handen tarinoita ei kannata muokata, alkuperäistä pitäisin tässäkin parempana!
Voit olla oikeassa. Toisaalta, onko sinulla vertailukohta vieressäsi? Ehkäpä aika on kullannut muistot? Ja vaikkei olisikaan, tuleehan asioihin tuoteutta. Tehdäänhän niitä remiksejä musiikin ja elokuvankin puolella. Ja muistutan vielä, että minulla on Handen lupa muokata tekstejä. Palaute ja muutosehdotukset kehittävät kirjailijaa. Samoin tietysti Sinun palautteesi. Kiitos siitä. Vastaisuudessa pyydän Sinua vielä yksilöimään niitä kohtia, joiden osalta vanha vaikutti paremmalta. Lopputulos hiponee sitten jo täydellisyyttä.
ooooh
'''