Pakko alkaa kirjoittamaan näin reilu puolivuotta jälkeenpäin asiasta, josta aloitin täällä keskustelun tyttäremme synnyttyä helmikuussa.
Varasimme viikon lomareissun miehemme kanssa tyttäremme ollessa 2 viikon ikäinen. Ajattelimme, että lähdemme kahdestaan reissuun ja jätämme tytön mummin kanssa viikoksi kotiin (edellyettäen että tyttö ei olisi vierastanut jne.) Tyttö olisi 8 kk ikäinen loman aikana.
Tuolloin eräs ystäväni kritisoi päätöstämme, ja kertoi, että epäileekin meidän raskivan jättää tyttö viikoksi hoitoon... Ihmettelin hieman hänen kommenttiaan, mutta puhuimme mieheni kanssa, että päätös on meidän ja jos halutaan lähteä kahdestaan, niin päätös on meidän.
En kritisoi edelleenkään ketään missään ratkaisuissa, mutta meidän kohdalla kävi näin: loman alkaessa häämöttää paha olo alkoi kasvaa, ja mietimme tulevaa lomaa ikävissä fiiliksissä... Huomasin ystäväni olleen oikeassa. Emme voisi jättää pientä tytärtämme niin pitkäksi aikaa hoitoon :(
Ratkaisu kuitenkin löytyi: tyttö lähtee mukaan ja mummolle varattiin myös matka lämpöön :) Näin saamme joku ilta sitä yhteistä aikaakin, ja mikä parasta: olemme kaikki yhdessä - jopa mummi mukana :)
En tiedä muistaako joku tätä keskustelua, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa ja kertoa miten lopulta kävi.
Näin jälkeenpäin täytyy vaan todeta, että 2 viikkoisen esikoisen äitinä sitä ei nähtävästi tiedä monestakaan asiasta yhtään mitään :D:D:D
Ihanaa, kohta pääsemme lomalle :)
nim. Äidiksi kasvanunt
Varasimme viikon lomareissun miehemme kanssa tyttäremme ollessa 2 viikon ikäinen. Ajattelimme, että lähdemme kahdestaan reissuun ja jätämme tytön mummin kanssa viikoksi kotiin (edellyettäen että tyttö ei olisi vierastanut jne.) Tyttö olisi 8 kk ikäinen loman aikana.
Tuolloin eräs ystäväni kritisoi päätöstämme, ja kertoi, että epäileekin meidän raskivan jättää tyttö viikoksi hoitoon... Ihmettelin hieman hänen kommenttiaan, mutta puhuimme mieheni kanssa, että päätös on meidän ja jos halutaan lähteä kahdestaan, niin päätös on meidän.
En kritisoi edelleenkään ketään missään ratkaisuissa, mutta meidän kohdalla kävi näin: loman alkaessa häämöttää paha olo alkoi kasvaa, ja mietimme tulevaa lomaa ikävissä fiiliksissä... Huomasin ystäväni olleen oikeassa. Emme voisi jättää pientä tytärtämme niin pitkäksi aikaa hoitoon :(
Ratkaisu kuitenkin löytyi: tyttö lähtee mukaan ja mummolle varattiin myös matka lämpöön :) Näin saamme joku ilta sitä yhteistä aikaakin, ja mikä parasta: olemme kaikki yhdessä - jopa mummi mukana :)
En tiedä muistaako joku tätä keskustelua, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa ja kertoa miten lopulta kävi.
Näin jälkeenpäin täytyy vaan todeta, että 2 viikkoisen esikoisen äitinä sitä ei nähtävästi tiedä monestakaan asiasta yhtään mitään :D:D:D
Ihanaa, kohta pääsemme lomalle :)
nim. Äidiksi kasvanunt
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä muistan jotain tällaista lukeneeni. Itsellä on puolitoistavuotias lapsi, enkä raaski viedä yökylään. Itse asiassa en halua! Eikä mieskään halua. Lapsemme on tosi herkkä yms. Tosi hienoa, että otatte vauvanne mukaan - perusnyrkkisääntö psykologeilta, että 8 kk ikäinen voisi olla erossa äidistään 8 tuntia.
Luitko koskaan tätä??:
Olisimme lähdössä mieheni kanssa noin neljän vuorokauden lomalle ja ajankohta on päätetty jo kauan aikaa sitten, mutta nyt mietityttää, voimmeko jättää vauvamme silloin mummolle hoitoon. Vauvamme olisi silloin noin puolivuotias. Lapsemme on ollut kyllä paljon tekemisissä mummonsa kanssa ja he tapaavat joka kuukausi (mummo asuu eri paikkakunnalla), joten kyseessä olisi tuttu henkilö, mutta mietityttää vain, onko se neljä päivää liian pitkä aika? Voiko lapsi alkaa vierastaa meitä? Tai voiko hänelle tulla erosta jotain traumoja?
Maya
Voi kuinka mielelläni vastaisin, että lähtekää vaan matkalle hyvällä mielellä! Valitettavasti näin en voi tehdä, kerron pian miksi, mutta sitä ennen muutama sana parisuhteesta. Tutkimuksissa on todettu parisuhdetyytyväisyyden kohoavan raskauden ajan aina vauvan syntymään saakka. Seuraavat kolme kuukautta tyytyväisyys laskee kuin kissan häntä… Onneksi tämä on ohimenevää. On tärkeää löytää jokin keino, millä yhteinen sävel parisuhteessa säilyy ja kypsyy. Tämä onkin haaste, sillä vauvan turvallinen kehitys on niin riippuvainen ensisijaisesta hoitajasta, että yhteiset matkat eivät tässä vaiheessa ole ensisijainen keino parisuhteen hoitamiseen.
Vauva on biologisesti virittäytynyt luomaan alusta lähtien kiinteän suhteen häntä ensisijaisesti hoivaavaan vanhempaan, tässä tapauksessa ilmeisesti äitiin. Ensimmäinen puoli vuotta on tärkeää aikaa turvallisen perusmallin rakentamisen kannalta. Tällöin vauva oppii luottamaan siihen, että saa apua, kun sitä tarvitsee. Äidistä on tullut 5-6 kuukauden ikään mennessä vauvan mielessä korvaamaton, ja jopa pienetkin erot, kuten äidin katoaminen vessan oven taakse, voivat saada vauvan hälytyskellot soimaan. Isän merkitys kasvaa päivä päivältä, mutta ei edes työssäkäyvä isä, saati sitten harvemmin tapaava (myöhemmin varmasti rakas) mummo, pysty vauvan kokemusmaailmassa korvaamaan äitiä tässä ikävaiheessa pidempiä aikoja.
Vauva on vahvasti läsnä nykyhetkessä. ”Menneisyys” (aiemmat kokemukset) rakentuu hiljalleen vauvan muistiksi, oletuksiksi siitä, millainen maailma on. Vauva ei kykene kuvittelemaan muuta kuin aiemmin kokemansa. Vauvaa ei kuvaannollisesti ”ole olemassa yksin”. Vauva on olemassa vain äidin kanssa jaetun kautta. Äiti on vauvan muisti ja kokemuksien välittäjä. Vauvan aivot pystyvät käsittelemään kiihtymystä hyvin rajallisesti. Jotta vauva selviäisi kiihtymystilojen yli, hän tarvitsee tuttua äitiä: tuoksua, ääntä, syliä, kaikkea mikä on vauvalle tuttua ja turvallista.
Kokemukset, jotka ovat liian intensiivisiä vauvan kestettäväksi, johtavat hetkelliseen olemassaolon jatkuvuuden katkeamiseen (tyhjyyden tunne, ahdistus, paniikki, putoamisen tunne). Tällaiset kokemukset voivat jäädä vauvan kehon mieleen traumamuistoiksi ja voivat johtaa välttämiskäyttäytymiseen, jonka avulla vauva pyrkii (ei tietoisesti) selviämään sietämättömien kokemuksien kanssa. Tällaista käyttäytymistä voi olla esimerkiksi lohdutuksen tarpeen tukahduttaminen tai sylistä kieltäytyminen.
Arjessa vauva joutuu kohtaamaan miltei päivittäin hänelle sietämättömiä kiihtymystiloja (vaikkapa istuminen auton turvaistuimessa nälän yllättäessä). Olennaista onkin, että vauva saa toistuvasti kokemuksia siitä, että yhteys vanhempaan palautuu uudelleen ja mieli rauhoittuu vanhemman avulla. Nämä arkiset kokemukset eivät ole traumaattisia, toisin kuin mitä pidemmät erot vanhemmasta saattavat olla. Joskus toki elämässä sattuu asioita (sairaalareissu, äidin vakava uupuminen), jolloin vanhempi joutuu jättämään imeväisikäisen vauvan pidemmäksi ajaksi hoitoon. Ideaalitapauksissa hoitajana toimii silloin toinen vanhempi, joka on vauvalle päivittäisestä arjesta tuttu.
Vielä matkaanne ajatellen, jo maiseman vaihdos, vaikkakin yhdessä vauvan kanssa, voi tuntua virkistävältä vastapainolta arjen rutiineille. Onnea ja jaksamista vauvan hoitoon ja parisuhteeseen!
Katri Kanninen
muistan tän jutun! mullaki helmikuussa syntyny tyttö :)
ei tosiaan kaiken alussa voi tietää mitä mieltä myöhemmi on asioist.. mä olin vil raskusaikana sitä mieltä et imetän korkeintaan 2kk ja puoles vuodes oon varmaa tullu hulluks koto ja halun takas töihi..
mut kuis kävikää.. imetin 6kk ja tammikuussa alkava koulu hirvittää.. ei taho jättää pientä hoitoon :,)