Hei,
Meillä mies sairastaa keskivaikeaa masennusta. Tilanne on kotona todella todella raskas, ja pyytäisin joko toisilta puolisoilta tai masennuksesta kärsiviltä/-neiltä vinkkejä.
Mies on jatkuvasti todella pahalla tuulella, agressiivinen (en tarkoita mitään perheväkivaltaa, mutta hermo on todella todella lyhyt), kiukuttelee, arvostelee ja rähisee. Hän aloitti lääkkeet uudelleen vajaa kuukausi sitten. Sen jälkeen on ollut huonoja päiviä ja hieman parempia päiviä. Suurin osa on kuitenkin huonoja... Saan osakseni syytöksiä ja täysin turhaa ilkeilyä. Vaikka yritän yksin pyörittää talouttamme, hoitaa kotia ja huolehtia lemmikistä, ja käydä tietysti normaalisti töissä. Välillä olen aiva piipussa itsekin. Mies ei ole suostunut hakemaan muuta apua kuin että on lääkäriltä hakenut lääkkeet. Hän on tällä hetkellä täysin lukossa tunnetasolla, ja ei halua eikä pysty keskustelemaan juurikaan mistään asioista. Lähinnä hän makaa päivät kotona, tuijottaen televisiota ja surffailen netissä. Ymmärrän kyllä että hän ei pysty eikä jaksa tällä hetkellä muuta, ja sen olen hänelle sanonutkin. Enkä häneltä juuri nyt edes odota mitään osallistumista rutiineihin. Mutta sitä on vaikea kestää miten hän kohtelee minua... Raskaan työpäivän jälkeen haukkujen ja kiukuttelun kuunteleminen (täysin turhasta) on todella uuvuttavaa. Raskastan miestäni todella paljon ja olen kestänyt parhaani mukaan tilannetta. Kuitenkin välillä on voimat aivan loppu. Olen kyllä itse käynyt muutaman kerran tapaamassa ammattiauttajaa ja hakenut sieltä voimavaroja.
Olisi kiva, jos joku voisi kertoa miten on samassa tilanteessa kokenut parisuhteen toisen osapuolen, ja mikä auttaisi tämän toisen ihmisen taholta edes vähän, tai millaista käytöstä on itse toiselta toivonut. Samoin olisi mukava kuulla jonkun toisen puolison kertomusta siitä miten on mennyt ja miten ahdingosta on selvitty.
Meillä mies sairastaa keskivaikeaa masennusta. Tilanne on kotona todella todella raskas, ja pyytäisin joko toisilta puolisoilta tai masennuksesta kärsiviltä/-neiltä vinkkejä.
Mies on jatkuvasti todella pahalla tuulella, agressiivinen (en tarkoita mitään perheväkivaltaa, mutta hermo on todella todella lyhyt), kiukuttelee, arvostelee ja rähisee. Hän aloitti lääkkeet uudelleen vajaa kuukausi sitten. Sen jälkeen on ollut huonoja päiviä ja hieman parempia päiviä. Suurin osa on kuitenkin huonoja... Saan osakseni syytöksiä ja täysin turhaa ilkeilyä. Vaikka yritän yksin pyörittää talouttamme, hoitaa kotia ja huolehtia lemmikistä, ja käydä tietysti normaalisti töissä. Välillä olen aiva piipussa itsekin. Mies ei ole suostunut hakemaan muuta apua kuin että on lääkäriltä hakenut lääkkeet. Hän on tällä hetkellä täysin lukossa tunnetasolla, ja ei halua eikä pysty keskustelemaan juurikaan mistään asioista. Lähinnä hän makaa päivät kotona, tuijottaen televisiota ja surffailen netissä. Ymmärrän kyllä että hän ei pysty eikä jaksa tällä hetkellä muuta, ja sen olen hänelle sanonutkin. Enkä häneltä juuri nyt edes odota mitään osallistumista rutiineihin. Mutta sitä on vaikea kestää miten hän kohtelee minua... Raskaan työpäivän jälkeen haukkujen ja kiukuttelun kuunteleminen (täysin turhasta) on todella uuvuttavaa. Raskastan miestäni todella paljon ja olen kestänyt parhaani mukaan tilannetta. Kuitenkin välillä on voimat aivan loppu. Olen kyllä itse käynyt muutaman kerran tapaamassa ammattiauttajaa ja hakenut sieltä voimavaroja.
Olisi kiva, jos joku voisi kertoa miten on samassa tilanteessa kokenut parisuhteen toisen osapuolen, ja mikä auttaisi tämän toisen ihmisen taholta edes vähän, tai millaista käytöstä on itse toiselta toivonut. Samoin olisi mukava kuulla jonkun toisen puolison kertomusta siitä miten on mennyt ja miten ahdingosta on selvitty.
Vastaukset 6
Vanhimmat
http://www.omaisten.org/etusivu.php
Oma tilanteeni on ehkä hieman erilainen, koska minulla on krooninen sairaus, mutta masennus on hyvinkin tuttu olotila. Suhteemme alkuvaiheessa oli hankalaa: saatoin heitellä ja rikkoa tavaroita, vetää lääkeyliannostuksia/alkoholia/huumeita ja kirjoitella itsemurhaviestejä. Kun sitten yritin tappaa itseni, jouduin sairaalaan. Psykoosilääkitys poisti vainoharhaisuutta, aggressiivisuutta ym. ja kyseisen episodin jälkeen olemme olleet viisi vuotta aika onnellisia. Viimeisimmän masennusjaksoni aikana mies on sanonut, että kiukuttelua "painu ukko helvettiin" olisi helpompi kestää kuin surua ja syvää epätoivoa.
Mielestäni kannattaa pohtia vakavasti, mitkä asiat johtuvat miehesi sairaudesta ja mitkä ovat hänen luonteenpiirteitään. Jos haukkuminen ja kiukuttelu ovat hänen luonteenpiirteitään, ne ovat luultavasti pysyviä tapoja. Jotkut ihmiset ovat ilkeämpiä kuin toiset. Jos hän on muuttunut mukavasta ihmisestä ikäväksi sairauden myötä, tilanne on parempi ja korjaantuu ajan kanssa. Todella hyvä juttu, että olet itsekin saanut purkaa huoliasi.
Ei nuo todellakaan ole mieheni normaaleja luonteenpiirteitä. Kiivasluonteinen hän on ollut aina, mutta nyt ei raivolla ole mitään rajoja, niinkun ei tuolla äkäilyllä ja ilkeilylläkään. Terveenä hän on ihana, kiltti ja huomioon ottava puoliso. Sen takia tässä tilanteessä välillä katsonkin miestäni miettien että kuka ihme tuo tyyppi oikein on! Meilläkin hajoaa paikkoja ja huonekaluja aina silloin kuin noita raivokohtauksia ilmenee. Itsemurha on myöskin tullut monesti näiden riehumisten yhteydessä esiin. Ja se on tuota riehumista vieläkin raskaampaa kestää. En tiedä miten itse selviäisin jos hän poistuisi ajasta ikuisuuteen ja vielä oman kätensä kautta. Kontrolli on miehelläni tällä hetkellä täysin kateissa. Silloin kun homma lähtee vyörymään riehumisen suuntaan, ei sitä junaa pysäytä enään mikään. Mutta tämä tavallinen arkikin on todella raskasta. Mies ei kestä itsekkään omaa käytöstään ja tuntee siitä hirvittävää syyllisyyttä eikä tiedä voiko antaa itselleenkään ikinä anteeksi. Niinpä se saa hänet miettimään meidän parisuhteenkin tulevaisuutta, ja sitä voiko hän enään elää kanssani. Se että kerron oman näkemykseni ja sen että minä kyllä voin antaa hänelle anteeksi ei auta mitään... Edelleen rakastan miestäni suunnattomasti ja tekisin hänen vuokseen lähes mitä vain!
http://www.sekl.fi/kotimaa/aviopari-ja-perhetoiminta/
Hullu saa olla, muttei tyhmä. EI uskonnolliselle aivopesulle. Me 2 ateistia pärjäämme naimisissa oikein hyvin.
Tähänkö se alkuvalitus nyt loppui ? ja toisen syyttäminen ?