Ei sellaista ihmistä ole olemassakaan, joka voi syödä ihan mitä vaan lihomatta!!!!!! Se on harhaluuloa ja lihavien itsepuolustusta!!!! Joudun tekemään ihan älyttömästi töitä pysyäkseni hoikkana ja vastustaessani kiusausta syödä suklaata. Kaikki se onnellisuus mitä olen laihuudesta ja kauniista ulkomuodostani saanut kuuluu minulle, koska teen sen eteen oikeasti työtä! Ei ole kivaa kun ei voi syödä kaikkea mitä haluaisi, mutta enemmin seurustelen komean lihaskimpun kanssa, josta muut tytöt ovat kateellisia, kuin herkuttelen. Valintoja on tehtävä ja jokainen saa syyttää ihan vain itseään siitä että on läski.
ärsyttää!!!!!
ex-punkerotyttö
81278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin pieni on ihmisen mieli ja sielu, että pitää tännekin tulla huutamaan kaikille, että näettehän, minä olen hyvä, kelpaanhan, olen parempi kuin te, kelpaanhan.
Minun käy sinua suuresti sääliksi!
Hui, on mahdoton työ sinulla! Kovasti tsemppiä työssäsi olla syömättä kaikkea.
Ohhoijaa... en muistanutkaan miten vaikeaa oli olla teini kun kaikki ärsyttää...
sinäkin kasvat (=lihot) ja aikuistutkin ja huomaat että ulkonäkö ei ole se tärkein, eikä lihaskimput ehkä niitä kaikkein fiksuimpia.
Tajuat, että kannattaa myös elää!
Itsekkin ihailen lihaksikkaita miehiä kunhan vain ovat lihakset saavuttaneet liikunnalla eivätkä millään "troubbingeilla" :) Sillä just luin lehdestä kunka monet saavuttaa erilaisilla kemikaaleilla hyvän ulkonäkönsä.
Siis liikkumisen ja ruokavalionsa muuttaminen pitäisi lähtee siitä että se on terveellisempää itselle kuin että tehdä se jonkun toisen vuoksi!
Entäs jos lihakimppusi päättääkin häipyä tai pettää sinut niin olet taas ex- punkero jamassa? Elät vain toista ihmistä varten etkä itseäsi.
Tiedän joitain sellaisia jotka väittävät että saavat syödä vaikka mitä lihomatta mutta en tiedä pitääkö paikkansa. He olivat tikku tyyppisiä ihmisiä, siis ihan lautoja joka puolelta, mutta heidänlaisensa ovat tosi harvassa. Suurin osa ihmisistä syö liikaa ja liikkuu liian vähän. Sama on lääkkeisiin vetoojat että muka lääkkeet lihottavat. Siihen en usko ollenkaan. Pillerimäärät eivät voi millään lihottaa tai sitten on syytä katsoa niiden rasva ja energia määrät.
Sinulla on syömishäiriö kun joudut tekeen älyttömästi töitä hoikkuutesi eteen ja sehän häiriö ei poistu tuosta noin vain lihaskimpun kohdatessasi...vaan se ongelma tulee vastaan aivan varmasti myöhemmin.
Kukaan meistä ei ole kaikkivoipa. Kukaan ei ole halunnut itselleen esim. aineenvaihduntasairautta tai liikuntarajoitteita. Olen naimisissa "komean lihaskimpun" kanssa, joka työskentelee esimiesasemassa. Onkos joku nyt minulle kateellinen, ja jos on, muuttuuko elämäni jotenkin paremmaksi?
Laihdutan, ja teen sen eteen kovasti töitä. Nimimerkistäsi päätellen sinäkin olet ollut laihduttaja. Ovatko entiset lihavat ylipainon suhteen kaikkein suvaitsemattomimpia, kuten jotkut ex-juopot alkoholinkäytön ja ex-tupakoitsijat toisten savuttelun suhteen? Minut on kasvatettu siten, että toisia ihmisiä ei arvostella ulkonäön perusteella.
Sen verran haluan kommentoida, että kaikki hoikat eivät kylläkään joudu noin kovasti pinnistelemään ja kokemaan ahdistusta siitä että joutuu luopumaan herkuista.
Jos on aina ollut hoikka, oppinut pitämään hyvästä terveellisestä ruoasta, tajunnut mikä on ruokaa ja mikä ylimääräistä ei-jokapäiväistä herkkua, niin silloin ei eläminen ole mitään tuskaa ja kamppailua painonhallinan kanssa. Naurettavaa jos lihavat ajattelee että kaikki hoikat joutuu jotenkin kärsimään ja luopumaan jostain. Heille ehkä tulee sitten parempi mieli kun ajattelevat että "minä tässä lihavana vaan voin nautiskella", ikäänkuin se olis niille etuoikeus:)
Tietoa terveellisistä elintavoista on taatusti ollut jokaisen saatavilla, vai onko joku jolle se tieto on jotenkin jäänyt pimentoon? Epäilenpä vain. Asiaa suorastaan tuputetaan joka paikassa. Saattaa tietenkin olla ihmisiä jotka eivät lue mitään eivätkä katso telkkaria, eivät pääse nettiin jne, he olkoot siellä korvessa ihan minkäkokoisia vaan. (Luultavasti eivä siellä metsän keskellä ainakaan herkuilla itseään lihota)
Ja jos joku ihmettelee mitä teen tällä palstalla, niin voi kertoa että täältä saa motivaatiota jatkaa omaa terveellistä linjaa. Kauhistuttaa se tuskan määrä mitä lihavuus aiheuttaa monille ja miten vaikeaa on muuttaa jo kertaalleen opetellut huonot tavat.
Niinpä,on turha haaveilla saavuttavansa mitään,jos sen eteen ei jotain tee.
Vätät että kukaan ei voi sanoa syövänsä mitä vaan lihoomatta!!! sorry mut täällä on yksi sellainen
Kouluaikana painoa oli 9lk 43kg ja pituus 165cm joo no tulin raskaaks 22.v ja ennen raskautta painon 45kg no synnytyksestä 5kk myöhemmin painoin taas sen 43kg vaikka raskauden lopulla painoin 53kg
Toinen raskaus 05 ja ennen raskautta edelleen 43kg ja aina saanu kuulla että olen anorekstikko tai pulimikko ja en tod ole vaan olen halunnu lihota mutta millä kun en lihoa! Nyt painan hei 45kg ja olen 28.v 2lapsen äiti. Syön paljon mutta aineen vaihduntani on iin hervoton vaikka en tee mitään että siksi en lihoa joten jos väität että ei sellasta ihmistä ole kun ei lihoa niin huh hu.
Minä kärsin hoikkuudesta ja todella syön yli 3 ateriaa päivässa ja yhdessä ateriassa voi grammoja olla n. 5,5 eli yli puolitoista kiloa syön ruokaa...