Mikä avuksi 2

hiphei

Tämä on jatkoa tuohon edelliseen viestiini.

Eli minulla on kasveissa melko paljon punaruskeaa limaista levää.

Täällä sanottiin että pitäisi ostaa hillarilevitin, mutta eikö nestemäinen hiililisä millään ajaisi hiilarilevityksen asemaa.

Olisiko tämä hyvää ? http://www.akvaarioon.fi/epages/TP.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/19102007-19910/Products/8715837000827


Luin Fish Kingin viestin, että jos akvaariossa esiintyy piilevää niin akvaarioon ei saisi asuttaa muita kaloja? Olisin kuitenkin hankkimassa lähiaikoina 10-15 neontetraa?

Voisitteko neuvoa mitä voisin levälle tehdä, niinkuin näin kotikonstein. Kun en nyt millään lähtisi tuota hiilarilevitintä hankkimaan kun muutenkin on akvaarioon mennyt lähiaikoina kamalasti rahaa.

2

409

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fish KING

      Leväisiä kasveja kannattaa peseskellä käsinkin, juoksevan veden alla.

      Liika kasviravinne saa levät leviämään ja rehoittamaan, yleensä hitaasti kasvavat kasvit kärsivät tästä eniten, vääränlainen valaistus myös lisää ongelmaa. Älkää käyttäkö talous loisteputkia ainoina valon lähteinä, parhaita ovat akvaariooon tarkoitetut putket sekä kasviputket suuriluksiset putket ja yli 6000 kelvinin putket. Värisävy putkia tulee myös välttää. Putki on valmiiksi jonkin värinen, oikeissa putkissa sävy tulee esiin vasta putken syttyessä.

      Nestemäinen hiili saattaa auttaa mutta sen vaikutus on aikas hidas, hiilaru setti on taasen kallis hankkia.

      Liikakalasto myös antaa ravinteita leville jos kalojen ulosteet eivät kerkiä bakteeriston ansiosta hajota tai kulkeutua suodattimeen.

      Toimenpiteet;
      - pidä kalasto niukkana
      - ruoki nykyisiä kaloja niin vähän kuin ne vain jaksavat syödä kerran päivässä
      - pidä valoja päällä max. 8-10 h/pvä päällä
      - pese levää kasveista ja veden vaihdon aikana raaputtele levät pois lasipinnoilta sekä koristeista että pohjahiekasta
      - hanki asianmukaiset valaisimen putket

      • Hiphei

        Okei näillä mennään :)

        Käyn kuitenkin ostamssa nestemäistä hiililisää kun on tarve kokeilla :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      151
      1269
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      119
      1048
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      215
      798
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      772
    5. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      29
      760
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      752
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      139
      716
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      45
      641
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      622
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      60
      571
    Aihe