Elämässä ehdottomasti vittumaisinta on se, että emme ole itse halunneet tulla tänne paskaan paikkaan, ja silti olemme täällä.
Toiseksi vittumaisinta on se, että pääkoppamme on tungettu täyteen tarpeita, joista emme ole itse saaneet päättää. Elämä kuluu joko näitä tarpeita tyydyttäessä tai valittaessa sitä ettei ne tyydyty.
Kolmaneksi vittumaisinta on se, että me olemme ympäristömme tuote. Kulttuuri, perhe ja läheiset määräävät biologisten tarpeiden ohella millaisia meistä tulee. Vapaudelle ei jää sijaa.
Neljänneksi vittumaisinta on se ettemme tiedä mitä täällä pitäisi tehdä. On aivan yhdentekevää lojutko koko elämäsi yksin sängyssä sossupummina tai elätkö "normaalin" elämän puolisosi, jälkikasvusi, kultaisen noutajasi, farmarivolvosi ja ikeakaustosi kanssa.
Niin.
Toiseksi vittumaisinta on se, että pääkoppamme on tungettu täyteen tarpeita, joista emme ole itse saaneet päättää. Elämä kuluu joko näitä tarpeita tyydyttäessä tai valittaessa sitä ettei ne tyydyty.
Kolmaneksi vittumaisinta on se, että me olemme ympäristömme tuote. Kulttuuri, perhe ja läheiset määräävät biologisten tarpeiden ohella millaisia meistä tulee. Vapaudelle ei jää sijaa.
Neljänneksi vittumaisinta on se ettemme tiedä mitä täällä pitäisi tehdä. On aivan yhdentekevää lojutko koko elämäsi yksin sängyssä sossupummina tai elätkö "normaalin" elämän puolisosi, jälkikasvusi, kultaisen noutajasi, farmarivolvosi ja ikeakaustosi kanssa.
Niin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sääli, että ajattelet noin.
Elämää voi katsoa negatiivelta ja masentuneelta kannalta. Tai sitten sitä voi katsoa positiiviselta ja huolettomalta kannalta.
Sitä voi myös jäsennellä uskonnon, biologian, filosifian ja ehkä psykologiankin kannalta.
Ja jos koet olevasi vain ympäristön tuotos: se oli oma valintasi. Jos taas omistat vahvan identiteetin, niin pystyt pitämään oman persoonasi, vaikka roolit vaihtuvatkin asia yhteydestä riippuen. Mutta sitä ei voi kieltää etteikö jokainen meistä ole ollut muiden vaikutuksien alaisina. Erakkokin miettii muita ja heidän mielipiteitään itsestään. Jos joku sanoo, että on aivopesujen, mainosten asennemuutosten tai muiden ihmisten vaikutuksen ulkopuolella: on väärässä.
Ja meidän halu tulla maailmaan on biologinen. Toteutamme luonnon valinnan painostuksessa evoluutiota, jossa biologiset tietokoneemme ohjaavat meitä lisääntymiseen=populaation suurentamiseen ja täten omien alleelien yleistymiseen.
Tarpeet ovat elämälle(ja etenkin jatkuvalle sellaiselle) välttämättömiä. Niiden kanssa tulee elää, yhtä lailla kuin senkin asian, että maapallossa on maa ja taivas.
Ja omat tarpeet määrää sen mitä haluamme elämältä: olemmeko ajan tuhlaajina, vai teemmekö kenties jotakin itsemme tai muiden(kin) hyväksi. Haluammeko elää masentuneena, vai haluammeko kokea iloisuutta tuovia asioita.
Loppujen lopuksi: kyse on meistä. Toisilla on kovempi tahto-toisilla heikompi. Tekomme soveltuvat geenien(johon kuuluu mielen psykologia=kognitiivinen miettiminen=ajattelemme mitä teemme, emmekä toimi vain biologisten asioiden viemänä) ja ympäristön sovellukseen. Mutta se, että emme päättäisi mitään elämässämme? Ei ole totta.
Joten: looginen ja ajatteleva osa aivoistamme on kirouksemme, että sinaus. Voimme ohjata itseämme tarpeiden äärimmäisestä halusta huolimatta-mutta samalla olemme tietoisia kaikesta meitä ympäröivästä, joka tuo ahdistusta tietyille henkilöille.
Mitä te ajattelette? Oletteko biologisten asioiden orja, vai käytettekö evoluution luomia aivojen korkeaälyisen ajattelun osia?
Ajatuksesi ja tunnelma on kuin suoraan Fight Club elokuvasta. Kun ihminen menettää jotain, alkaa suruprosessi (engl. grief process), jonka vaiheet ovat kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyntä.
Kuka tahansa meistä on mahdollinen sarjamurhaaja, jos koemme liian paljon tai liian suuren määrän menetystä ja sitä kautta surua. Kauhajoen ampuja M. Saari oli suruprosessissa jämähtänyt vaiheeseen 2) Viha. Hänhän oli mennettänyt vanhempiensa parisuhteen ja toisen veljensä muun muassa.
Kuka tahansa meistä voi menettää esim. unelmansa elämästä tai saavuttaa kaikki unelmansa ja sitä kautta menettää motivaationsa mihinkään, kun unelmia ei enää ole. Kaikki nämä menetykset todellisten konkreettisten menetysten lisäksi vievät ihmisen suruprosessiin, joka voi pahimmillaan olla koko elämän mittainen.
Ainoastaan luopumalla halusta ja tavoitteista, emme enää koe menetystä ja emme myöskään koe surua. Tähän perustuu esim. buddhalainen filosofia.
Moni meistä elää kapitalistisessa onnen valheessa vaiheessa 1) eli kiellämme itseltämme, että emme elä sellaista elämää kuin itse haluamme ja olemme tavallaan menettäneet yhteiskunnan normistolle itsemme. Kun tämä kielto (denial) purkautuu, seuraa vihaa, tunteiden kaupankäynti ja masennusta.
jaspercon: puhuit surun 1) ja 2) vaiheesta, onko olemassa 3):kin vaihe? Ja ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, että mikä se sitten olisi?
Ja mistä tietosi on peräisin?
Elämässä ehdottomasti hienointa on se, että olemme täällä upeassa paikassa ilman, että meidän koskaan edes tarvitsi nähdä vaivaa niin valitsemiseen.
Toiseksi mahtavinta on, että meillä on valmiit työkalut jo käytettävissämme siitä nauttimiseen. Tuhansien vuosien virittely pitää huolen niiden laadusta ja kestävyydestä läpi elämän.
Kolmanneksi parasta on kykymme vapaasti muokata elinympäristömme mieltymystemme mukaan juuri sellaiseksi, kuin luonnontieteiden rajoissa on mahdollista. Luovuuden heikkoina hetkinä maailma on täynnä valmisvaihtoehtoja kokeiltaviksi.
Neljänneksi kiehtovinta on, että riippumatta valinnoistamme nautintojemme ja elämänilojemme suhteen kenenkään ei tarvitse vastata seurauksista luonnollista elämänkaartaan pidemmälle. Jokainen voi viettää ainoan elämänsä aivan kuten itse näkee mielekkääksi ilman murheita tulevasta.
Näin.
Olen aivan samaa mieltä! Hauskaa kun joku kirjoittaa noin tiivistetysti juuri sen mitä omassa päässä pyörii. Kiitos siitä:)
Enkä nyt tarkoita että olisin esim. masentunut, mutta kyllä tässä maailmassa on niin paljon kummallisuuksia joita ei voi kuin ihmetellä. Monen ihmisen elämä menee pilalle juuri siksi että tavoitellaan jotain mitä pidetään yleisesti hyväksyttävänä ja ihailtavana, oli se sitten materiaa tai tiettyä tyyliä elää.
Ajan kuluttamisestahan tässä elämässä on viime kädessä kyse. Mutta kun se rentous ja nauttiminen ja elämykset on aliarvostettuja.
Itse olen ajatellut lopun elämäni nauttia kaikesta mahdollisesta, yleensä pienistä jutuista. Katselen ja naureskelenkin sitä tohinaa ja hössötystä mihin pitäis mennä mukaan mutta en mene. (Huom, olen kyllä ihan työssäkäyvä kunnollinen veronmaksaja, tekee pääkopalle hyvää tienata omat rahansa jotta voi lukea, surffailla, nauttia musiikista, teatterista..)
Mutta Räkänokka on päässyt asian ytimeen!